Näytetään tekstit, joissa on tunniste aasialainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aasialainen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. helmikuuta 2018

Bumi Cafe and Deli

Aasialainen fuusioravintola Bumi Cafe & Deli oli meille molemmille aivan uusi tuttavuus, siksi lähdimmekin ravintoloitsijoiden kutsusta todella mielellämme tutustumaan paikan tarjontaan. Punavuoressa sijaitsevan kahvilan perustivat kaksi vietnamilaista opiskelijaa, jotka haluavat tarjota parhaita paloja aasialaisesta ruokakulttuurista. Listalta löytyy niin Pho-keittoa, Vermiselli-salaattia, Tom Yum -keittoa kuin Smoothieita ja Dim Sumeja. 

Viimaiseen, kylmään ja märkään päivään ravintolan tarjottavista ihan ykkönen oli upea, mausteinen kookosmaitoon valmistettu Tom Yum -keitto. 


Pho-keitto on vietnamilaisten kansallisruoka, joka sisältää riisinuudeleita, tuoreita yrttejä ja joko kanaa, lihaa tai tofua. Keiton juju on mausteinen liemi. Bumissa Pho-keittoa suositeltiin maistettavaksi naudanlihan kanssa, muita vaihtoehtoja olisivat olleet kana tai tofu ja sienet.  Lihan lisäksi Pho-keitto sisälsi riisinuudeleita ja tuoreita yrttejä. Pöytään tarjoiltuna keitto oli maultaan hyvin lempeä ja saikin syvyyttä makuun omalla maustamisella. Minä laitoin reilusti tulisuutta lisää, koska viimainen ilma kaipasi kunnon lämmikettä. Minä tykästyin tähän keittoon ja toivottavasti pääsen pian uudestaan maistamaan tätä kansallisruokaa.  


Erinomaisten keittojen lisäksi maistoimme Bumi Cafessa muutakin. Dim Sum -lajitelma oli todella kattava. Annos oli kooltaan reilu, sillä lajitelma sisälsi 14 erilaista dim sumia kera maukkaiden kastikkeiden. Meistä lajitelma oli todella hyvä kattaus ja edustus tämän ruokalajin erilaisista versioista. 


Vietnamilaiset kesärullat olivat kooltaan todella isoja, yhdestä rullasta riitti kunnolla maistiaisia kahdelle syöjälle. Me olisimme maustaneet näitä reilummin jo valmiiksi. Mausteinen kastike oli ihan ehdoton rullien kanssa. Kaikkinensa ruokaa oli todella paljon, ja osan sitten nautimmekin seuraavana päivänä lounaalla. 

Bumi Cafessa ruuat valmistetaan tilauksesta tuoreista ja laadukkaista raaka-aineista. Sen annoksista kyllä maistoikin. Bumi Cafessa on runsaasti kasvisvaihtoehtoja ja suositaan puhdasta, terveellistä ruokaa. Me tykkäsimme Bumi Cafen ideasta. Mahtava ajatus tarjota aasialaisesta keittiöstä niitä parhaita paloja. Meistä kiinnostavaa ja jatkossakin suositeltavaa olisi, että ruuat tarjoiltaisiin mahdollisimman autenttisina versioina ja samalla olisi mukava kuulla ruokien alkuperästä ja historiasta. Mielenkiinnolla odotamme Bumi Cafen omistajien myöhemmin keväällä avattavaa uutta ravintolaa!

Bumicafe

torstai 17. marraskuuta 2016

Yhden illan makumatka Vietnamiin

Kokkauskurssilta löysin itseni lumisena tiistai-iltana. Ensimmäistä kertaa osallistuin opiston järjestämälle ruokakurssille. Bloggausuran aikana on muutamia kokkauskursseja & drinkkikouluja jo koettu. Kaikki ovat olleet superhauskoja! Kokkikoulu Espassa vietettiin superhauska ilta, eikä seuraavan aamun hedari paljoa haitannut. Ruuanlaiton ohella taisimme tutustua myös juomiin ;). Lontoossa osallistuimme thairavintola Busaban kokkikurssille. Sieltä saimme ihan huippuoppia lempiruokamme vihreän curryn valmistamiseen. Inkivääridrinkkien tekemistä harjoittelimme viime syksynä ja onhan meillä molemmilla suoritettuna myös Kotibaarimestarin tutkinnot! 

Nyt oli suuntana Vietnam & vietnamilainen ruoka. Iltakurssin vetäjänä toimi kotitalousopettaja Satu Taskinen, kiitos Sadulle huipusta illasta! Illan teemana oli vietnamilainen keittiö. Vietnamin ruokakulttuuri on saanut vaikutteita kaikista naapurimaistaan. Vietnamilaiselle keittiölle tyypillistä on runsas kasvisten, yrttien ja salaattien käyttö. Ruuan perusaineksia ovat riisi ja nuudelit, lihoista käytetään sian- ja naudanlihaa sekä siipikarjaa. Myös merenelävät ovat suosittua ruokaa. Ruoka on tuoretta ja raikasta. Itse en ole (vielä) Vietnamissa reissunnut ja hyvin vähäistä on ollut maan ruokakulttuuriin perehtyminen. Tosin ihanassa Rullassa olen useamman kerran poikennut herkuttelemassa maukkailla rullilla! 

llan menu oli kunnioitettava, tästä sai hyvän käsityksen vietnamilaisesta ruuasta. Vai mitä sanotte? Oikea makumatka Vietnamiin!


Kesärullat ja nuoc cham -dippikastike
Vietnamilaiset nyytit
Vietnamilaiset satay-vartaat ja pähkinäkastike salaatinlehdillä 
Täytetyt patongit
Kaalisalaatti
Rapu-nuudelisalaatti
Pho-keitto naudanihasta
Nuudeleita Saigonilaiseen tapaan
Vietnamilainen kanacurry
Kookosvanukas

Jakauduimme pareittain ja kukin pari sai valmistettavakseen yhden tai kaksi ruokalajia. Minä pääsin leipomaan wonton-kuoria ja valmistamaan vietnamilaisia nyyttejä. Vietnamilaisten nyyttien tekeminen oli mukavaa puuhaa. Taikina oli yksinkertainen valmistaa: vehnäjauhoja, vettä ja suolaa. Taikinasta kaulittiin ohuita pieniä levyjä, joiden sisälle laitettiin jauheliha-sienitäyte. Nyyteistä voi tehdä täytteen maustamista säädellen joko miedompaa tai tulisempaa.




Nyytit kypsennettiin höyryttämällä. Kuten kuvasta näkyy, täytettä tuli laitettua nyytteihin turhan runsaasti. Ohjeissa taisi lukea 1 tl eikä rkl. Kerralla nyyttejä olisi voinut kypsentää pienemmän määrän. Ens kerralla tietää sitten nämä jutskat. Nyytit voi kypsentää myös keittämällä. Ehkä kokeilen keittämistä ensi kerralla. 

 
Kurssi-ilta huipentui yhteiseen ruokailuun. Tässä kuvakavalkadi upeista ruuista!

Kesärullat




Nuoc cham -dippikastike


Täytetyt patongit


Rapu-nuudelisalaatti


Kaalisalaatti


Pho -keitto 


Vietnamilaiset nyytit



Pähkinäkastike


Nuudeleita Saigonilaiseen tapaan






Kookosvanukas


Ilta vietnamilaisen ruuan parissa oli loistava. Kotona ensimmäiseksi kokeiltavien ruokien joukkoon nousevat ainakin Pho-keitto ja kaalisalaatti. Toki kokeilen vietnamilaisia nyyttejä toisenkin kerran tämän treenikerran jälkeen! 

Suosittelen lämpimästi tsekkaamaan paikkakuntasi opistojen tarjoamat ruokakurssit. Niissä on hinta ja laatu erinomaisen hyvin kohdallaan!   

Järvenpään opisto

lauantai 18. kesäkuuta 2016

HOKUssa lounaalla!

Piiiitkästä aikaan askeleet kulkivat kohti HOKUa, valloittavaa Havajin aasialaista ruokakulttuuria edustavaa ravintolaa. HOKUssa ollaan käyty aiemminkin, lounaalla ja illalla - kaikkia käyntejä ei olla taidettu blogiin postailla. Nyt on ollut jostain syystä pitkä tauko, enkä yhtään käsitä miksi.  

Lounaalla oli meidän lisäksi pari muutakin. HOKU on pieni, suosittu, viihtyisä ja mutkaton paikka. Paikan päällä lounastajien lisäksi HOKUssa oli useampi lounasruuan hakija, jotka lähtivät isojen kassien  kanssa lounastamaan muualle. Meillä kävi hyvä tsägä, mahduimme kuin mahduimmekin paikan päälle syömään. HOKUssa tarjoillaan lounasta klo 11.00-14.30. Lounasaika tuntui olevan kuumimmillaan meidän saapuessamme eli noin klo 12.30.  


HOKUn pysyvällä lounaslistalla on monta mielenkiintoista vaihtoehtoa. Salaatteja lounaslistalta löytyy neljä erilaista, pääruokia on samoin neljä ja jälkkärin voi valita kahdesta vaihtoehdosta. Lounasannosten hinnat vaihtelevat välillä 10 € - 13 €. Me olimme etukäteen rajanneet vaihtoehdot salaatteihin, koska jälkkäri! 

Silti valinnassa oli hienoisia vaikeuksia. Päädyimme kuitenkin molemmat samaan, houkuttelevia makuja täynnä olevaan Crispy Salmon and Tofu -salaattiin.   


Lohta, tofua, inkivääriä, kevätsipulia, korianteria sekä valkosipulia, kuorrutettuna ja rapeaksi friteerattuna, salaatin ja kermaisen seesamisoijakastikkeen kera. Eikö kuulostakin hyvältä? Niin meistäkin ja hyvää tämä olikin!



Salaatti oli hyvänmakuinen - ainoastaan korianterin makua emme annoksesta löytäneet. Kuorrutuksen friteeraus oli ohut, kepeä ja rapea. Maut olivat enemmän kuin kohdillaan. Tyylikäs annos, hyvä maku. 



Me tykkäsimme HOKUn lounaasta, edelleen. Jos olisin lähistöllä jatkuvasti lounasaikaan, olisi HOKU varmasti yksi suosikeistani. Mutta palaan tänne kyllä pian, sen verran upeita annoksia ihailin salaattiani odotellessa. Vahva suositus HOKUlle!




HOKU

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Helsingin parhaat ribsit?

Pääsin tutustumaan Yumen uusittuun konseptiin muutama viikko sitten. Ruoka oli ensiluokkaista, kuinkas muutenkaan. 

Yume sopii erinomaisesti treffiravintolaksi tai juhlapäivään, mutta miksei myös silloin, kun haluat jotain vähän spessumpaa, vaikka ihan muuten vain ;)




Yumen terassi on viihtyisä ja tänne voi tulla nauttimaan myös pelkkiä drinkkejä tai ottaa myös pientä naposteltavaa juomien seuraksi. 




Ravintola on viihtyisä ja värimaailma lämmin. Sisustus on onnistunut erittäin hyvin!







Yumen drinkit olivat tooooodella hyviä! Harvoin on saanut maistella näin maistuvia drinkkejä! Tänne on ihan pakko tulla joku ilta vain drinkkien vuoksi!!!





Ruoka oli sekä maukasta että kaunista. Ehdoton kohokohta menussa oli ribsit. Nämä ribsit hipoivat täydellisyyttä. Juuri sopivan makeita ja tulisia. Näitä kannattaa tulla syömään kauempaakin! 





Ribsit ovat Yumen vetonaula



Yumen hintataso ei ole halvimmasta päästä, mutta ruoka on laadukasta ja palvelu ensiluokkaista. Kiitos Yume! Suosittelen. 

Yume

tiistai 7. elokuuta 2012

Eatzen, Ashbourne Co. Meath, 1.8.2012

Kesäloman viimeisellä viikolla lähdin tapaamaan ystävääni Irlantiin. Kaikkia todennäköisyyksiä uhmaten en pakannut mukaan sateenvarjoa vaan aurinkolasit ja kas kummaa jälleen kerran saimme nauttia aurinkoisesta säästä. Olen käynyt Irlannissa viisi kertaa ja koskaan ei ole satanut, vaikka Irlannissa sataa aina!

Ystäväni asuu Dublinin esikaupunkialueella kylässä nimeltä Ashbourne. Ensimmäisenä iltana päätimme pysytellä Ashbournessa, joka olikin oikein hauskaa vaihtelua. Kiertelimme muutamissa putiikeissa ja kävimme syömässä loistavan illallisen ravintolassa nimeltä Eatzen. Eatzen on fine dining -tasoinen kiinalainen ravintola. Eatzen tarkoittaa terveellistä syömistä (vapaasti suomennettuna). Oli aivan mahtavaa päästä tänne syömään, koska fine dining kiinalaiseen en ainakaan Suomessa ole törmännyt.

Eatzen sijaitsee huomaamattomasti rakennuksen toisessa kerroksessa. Tänne ei sattumalta löydä. Ravintolassa meidät otettiin lämpimästi vastaan ja palvelu oli ammattitaitoista. Sisustus oli moderni ja hienostunut. Viihdyimme täällä erinomaisesti!







Yllätykseksemme Eatzenissä oli tarjolla tarjousmenu. Olimme liikkeellä klo 19.00, mutta ravintolassa oli vielä Early Bird menu voimassa. Irlannissa useat ravintolat tarjoavat Early Bird menuita klo 17.30-18.30. Kannattaa todellakin tarkistaa onko ravintolalla tällainen tarjous. Monet laadukkaat ravintolat tarjoavat näitä menuita todella pilkkahintaan. Eatzenin tarjousmenu oli kolme ruokalajia 23 €:n hintaan, tämä oli pakko hyödyntää! Tarjous oli noin 50% normaalista listahinnasta! Alkuun tilasimme lasit Pinot Grigiota (5€) ja tutustuimme listaan. Vaihtoehtoja oli todella runsaasti. Päädyimme ottamaan alkuruoaksi Barbecue Ribsit ja Salt and Chili Chicken. Molemmat annokset olivat todella herkullisia! Ribsit olivat ihanan pehmeitä ja erityisesti kana-annoksessa mausteet olivat kohdillaan!







Pääruoiksi valikoituivat Spring Onion Lamb Peking Style ja Steamed King Prawns with Fresh Garlic. Todella maukkaita annoksia molemmat! Lammas oli mureaa ja ravut ihanan valkosipulisia. Lisukkeena söimme paistettua riisiä.







Jälkkäriksi valitsi mustaherukkajäätelöä ja valkosuklaacremellä täytettyjä tuulihattuja. Erittäin hyviä nämäkin! Mustaherukkajäätelö oli raikasta ja voimakkaan makuista. Tuulihatut olivat kuohkeita ja ihanan epäterveellisiä.





Eatzenissä on myös oma karaoke huone, jonne voi mennä hoilottamaan, jos sellainen tarve yllättää ;-) Voin todellakin erittäin lämpimästi suositella Eatzen-ravintolaa. Ehdottomasti paras kiinalainen ravintola, jossa olen käynyt! Kolme ruokalajia ja kaksi lasia viiniä maksoivat yhteensä siis 43 €.

Illallisen jälkeen suuntasimme paikalliseen elokuvateatteriin katsomaan Magic Mike, tähän ei voi oikein muuta sanoa kuin huh huh ;-).

maanantai 2. toukokuuta 2011

Ravintola Gaijin 30.4.2011

Ravintola Gaijin on jo ennen avaamistaan saanut paljon huomiota, virallisesti ovet ovat auenneet 19.4.2011. Master Chefin voittaja on lööppien mukaan saanut täältä töitä ja toinen omistaja, Tomi Björck, on Master Chefin myötä noussut myös julkkiskokkien kaartiin. Gaijin on Farangin sisarusravintola ja nimikin tarkoittaa samaa; ulkomaalaista henkilöä. Farang on erikoistunut Kaakkois-Aasialaiseen makumaailmaan (mm. Thaimaa), kun taas Gaijin on sukeltanut Korea-Kiina-Japani alueelle (Pohjois-Aasia). Gaijin kertoo nettisivuillaan keittiönsä kostuvan autenttisista Pohjois-Aasian mauista, jotka tarjoillaan modernilla tavalla. Farang kuuluu yhteen ehdottomista suosikkiravintoloistamme Helsingissä, joten odotukset Gaijinia kohtaan olivat korkealla. Olimme varanneet pöydän vappu-aatoksi hyvissä ajoin. Pöytävaraukset tehdään 2,5 tunniksi, omamme oli klo 17.00-19.30. 



Tunnelma

Tunnelma ravintolassa oli miellyttävä. Paikkahan on entinen Namaskaar Bulevardilla, mutta sisustus oli saanut aivan uuden ilmeen. Ravintolassa oli kauniin harmoniset värit ja hillityt maanläheiset kuosit. Oikein tyylikästä ja viihtyisää, meidän makuisemme sisustus. Hyvin samantyyppistä kuin Farangissa. Melko meluisa oli Gaijinkin, mutta puheensorina oli hiukan lempeämpää kuin Farangissa.  

Palvelu Gaijinissa oli aivan omaa luokkaansa. Henkilökuntaa oli todella paljon. Tarjoilijat eivät todellakaan olleet vain töissä täällä, vaan olivat iloisia, hyväntuulisia ja helposti lähestyttäviä. Palveluun oli selkeästi satsattu. Tälläista palvelua saa Helsingissä harvoin; rentoa ja asiantuntevaa lämpimän hymyn kera. Vaikea pistää paremmaksi tästä. 

Ruoka

Gaijinin ruokalistalta valitsimme Menu Gaijinin. Listalta löytyy kaikenlaista muutakin (kannattaa käydä tsekkaamassa), mutta Vappuaaton illalliselle Menu tuntui parhaimmalta. Menut tarjoillaan koko pöytäseurueelle ja menu täytyy olla sama kaikille, joten jokainen joutui tekemään joitakin kompromissejä valinnoissa. Menu maksoi 64 € ja sisälsi seitsemän pienempää suupalaa/alkuruokaa ja yhden pääruuan ja jälkiruuan. Alkuun joimme hauskat cocktailit. Ruokajuomina nautimme olutta ja sakea. Sakevalikoima oli laaja, juomamme sake oli maultaan lempeä. Ruoka jakoi seurueemme mielipiteitä kovasti. Maistelumenu oli todella uskalias ja aika vaativa asiakkaille - elämysmatka. Ruuissa oli käytetty paljon vahvoja mausteita, joista osa oli meille tuntemattomia. Maistelumenu sisälsi paljon kalaa/mereneläviä, joka oli erityisesti Mirkalle hiukan haasteellista, koska kala ei kuulu suosikkiruokiin. 

Gaijin-menu alkoi vihersimpukalla, joka tarjoiltiin simpukan kuoresta. Tarjoilija opasti syömisessä; "simpukka nautitaan "osteri-tyyliin" yhtenä suupalana", tämä neuvo oli tarpeen ;). Simpukka oli soija-yuzulla, pomeloalla ja gari-inkiväärillä maustettu. Herkullinen aloitus illalle. Toisena ruokana tuli Pork bun, joka sisälsi possunkylkeä, pikkelöityä kurkkua ja pehmeää leipää. Annos oli miellyttävän makuinen. Illan annoksista tavanomaisin, mutta maistuva. 

Mussel


Sashimi

 
Kolmantena pöytään saapui Päivän Sashimi, jossa oli siikaa, lohta ja makrillia. 
Ruoka sai ylistystä kaikilta, paitsi Mirkalta,
joka ei kalasta niin perusta.
Kalojen seurana oli ihanaa majoneesia,
ja raikkaita juureksia. Mukavan tasapainoinen annos. 

Neljäntenä pöytään saapui glaseerattua ankeriasta, ankanmaksaa ja nori-leipää. Tämä oli ensimmäinen annos, joka alkoi jakaa mielipiteitä. Annoksessa oli paljon voimakkaita makuja ja erikoisia makuyhdistelmiä. Osa piti, osa ei.

Foie & Unagi

Ankeriaasta siirryimme seuravaan settiin, joka oli grillattua mustekalaa yuzu-hunaja kastikkeella. Itse asiassa aivan parhainta mustekalaa, mitä olemme maistaneet. Mustekala oli ihanan lihaisaa ja suussasulavaa. Tästä tykkäsi koko pöytäseurue. Mustekalaa tarjoiltiin raikkaan salaatin kanssa. Ruokailun ajan pöydässä oli tarjolla reilu kulho japanilaista riisiä. 

Grilled Octopus
Mustekalan jälkeen nautimme possun ribsejä, soija-mirin karamellia ja kevätsipulia. Ribsit olivat erittäin hyviä. Yksi illan hienoimmista annoksista kaikkien muiden ohella oli paistettu kampasimpukka, joka tarjoiltiin kauniilla asetelmalla. Kampasimpukan kanssa tarjoiltu liemi (mustariisietikkaa ja seesamiöljyä) oli erityisen hyvää ja toimi riisin kanssa hyvin.

Scallops sesame
Menun varsinainen pääruoka olikin sitten illan erikoisin ja oudoin ruokalaji, Ramen. Annoksessa oli pohjalla nuudeleita ja voimakas pitkään haudutettu korean liemi. Liemi olikin suhteellisen tulista, mutta jonkin ajan päästä tätä ei enää huomannut. Ruuassa oli katkarapuja, uppomuna, sieniä, haudutettua potkaa ja tonnikalan vatsaa eli kaikkea mahdollista... Maku oli hyvin voimakas. Annos sai kahdelta ruokailijalta ylistystä ja Mirkalta, Pauliinalta ja Peikiltä suurin osa annoksesta jäi syömättä. Potkaa oli haudutettu pitkään ja liha oli pehmennyt suussasulavaksi, mutta silti sen epämääräinen ulkonäkö ei oikein houkutellut. Tonnikalan vatsa annoksen päällä liikkui edelleen, joka sai ruokaan mieleenpainuvan efektin. Samalla selvisi Mirkan elämän yksi mysteeri, kun vuosia sitten New Yorkissa hämmästeltiin japanilaisessa salakapakassa liikkuvia "pizzoja".

Ramen
Jälkiruokahan on illallisen kruunu. Ja tällä kertaa se todellakin oli sitä. Annos oli kaikin puolin loistava. Yksi parhaista jälkiruoista, joita olemme saaneet. Kaunis kaunis annos ja ihanan makuinen! Jälkiruoka sisälsi sake-mustikkasorbettia, vaniljalla maustettua limecremeä ja sitruunamelissaa.

Sake Blueberry

Jälkkärin kanssa tarjoilija suositteli meille makeaa kuohuviiniä. Tämä FRV 100 oli oikein hyvää - varsinkin jos ei välitä erityisen makeasta jälkiruokaviinistä. 

Menussa oli ehdottomia kohokohtia, kuten vihersimpukka, sashimi, mustekala, kampasimpukka ja sake-mustikkasorbettijälkkäri. Ankerias ja Ramen saivat pöytäseurueelta ristiriitaisen vastaanoton. Hintalaatusuhteeltaan Gaijin ei ainakaan ole halpa. Maistelumenu juomineen (sake, 2 olutta, 1 drinkki per nuppi, jälkkärikuohari, kahvi) maksoi hiukan alle 200€ kahdelta. Annokset olivat kauniita ja taiten tehtyjä. Farangiin verrattuna hiukan jopa enemmän fine dining -suuntaan. Päällimmäisenä Vappuaaton illallisesta jäi mieliin kauniiden ja hyvältä maistuvien annosten lisäksi Gaijinin huippuhyvä palvelu! Ainoana huonona puolena oli, että lautasia ei automaattisesti vaihdettu ruokalajien välissä. Tämä olisi ollut meistä mukavaa, jotteivat eri ruokalajien maut olisi sekoittuneet toisiinsa. Ravintola Gaijin tarjoaa varmasti uusia elämyksiä ruuan parissa. Niin ja tarjoillaan siellä lounastakin, sitä pitää ehdottomasti mennä testaamaan. Gaijin

Tunnelma 9 ½
Palvelu 10
Ruoka 8 ½
Hintalaatusuhde 8

Bulevardi 6