Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteistyö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteistyö. Näytä kaikki tekstit

perjantai 2. elokuuta 2019

Turku Wine & Food -festarit & yökylässä Radisson Blu Marina Palacessa

Taas oli aika perinteisen Turun reissun! Tällä kertaa innostuimme Turussa järjestettävistä Ruoka ja Viini -festareista ja päätimme samoin tein olla Turussa kaksi yötä, jotta ehdimme festareiden ohella nauttia Turun muusta tarjonnasta. Tälläkin kertaa majoituimme meidän mielestä Turun parhaassa hotellissa eli Radisson Blu Marina Palacessa.  


Radisson Blu Marina Palace sijaitsee aivan loistavalla paikalla Aurajoen rannassa. Tästä on tullut meidän vakkarihotelli Turussa ja erityisesti tähän reissuun hotellin sijainti oli mitä parhain! Pääsimme helposti liikkumaan molempiin suuntiin, niin Tuomiokirkolle kuin Forum Marinumiin päin. Tällä reissulla otimme käyttöön Turun kaupunkipyörät ja uskaltauduimme kokeilemaan myös todella hauskoja sähköpotkulautoja! Oivia vempeleitä molemmat lyhyiden matkojen kulkemiseen. 



Marina Palace on heti aulassa huomioinut vieraat virkistävillä juomilla, hedelmillä ja pienellä makealla. 



Tällä kertaa majoituimme Superior-tason huoneessa, josta oli mahtavat näkymät Aurajoelle. Huone oli tilava, kooltaan noin 23 neliötä, täällä oli mukavan väljää. Huoneessa oli parivuoteen lisäksi sohva ja nojatuoli ja näin helteellä tuiki tärkeä jääkaappi. 






Kylpyhuone oli mahtavan iso ja täältä löytyi amme, erillinen suihku ja ihanan tuoksuiset kylpytuotteet.  


Marina Palacen uudistunut terassi on todella viihtyisä. Täällä nautimme reissun ekat cocktailit ja laskeuduimme Hugon myötä lomatunnelmiin! 




Turku Food & Wine festivaalit järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2017. Tapahtumapaikkana on kaunis Forum Marinum ja tänä vuonna tähän hetkeen osui vielä kesän aurinkoisimmat päivät! Me saimme tapahtumaan pressiliput, mutta etukäteen ostettuna early bird-liput olivat 8 € / henkilö, netistä 12 € ja ovelta 14 €. Lippu sisälsi Riedelin viinilasin ja maksukortin. Lisäksi messuilta sai heti alkuun Viini-lehden Viininrakastaja-kassin, jossa lasi kulki näppärästi mukana. 



Tapahtumassa oli mukana useita ravintoloita, kuten Karu Izakaya, Smör, Antigone, Nomad Food & Wine ja Miss Klose BBQ. Kukin ravintola tarjosi muutamia erilaisia annoksia noin 10 €:n molemmin puolin.

Smörin hapanjuurileipä katkaravuilla ja Kotipellon puutarhan vihreillä sopi hyvin reissun tähän astiseen merelliseen teemaan. Annoksen hinta oli 12 € ja oli hyvä, pieni välipala. Hapanjuurileipä oli tällä kertaa lepuskan tyyppinen, ihanan rasvainen ja maukas. Tuhtia leipää täydensi hyvin kepeät ravut herkullisen kastikkeen kanssa. Annos oli hyvä ja houkuttelee kyllä enenevässä määrin varaamaan illallispöytää Smöriin. 



Karun Waguy-härkä (11€) oli todella herkullinen maisteluannos. Annokset olivat kooltaan melko pieniä. Lounaaksi sopiva määrä annoksia olisi ollut noin kolme, tietysti nälän suuruudesta riippuen.



Maistelimme myös Bageri Å:n Kakolan leipää hapatetun voin kanssa. Leipomo toimittaa leipää esimerkiksi Kaskikseen ja Kakolanruusuun. Voi vei kielen aivan mennessään! Mitä herkkua!



Viininmaistelun aloitimme Vindirektin pisteeltä ja sieltä maistoimme kivaa Alsacen alueen Rieslingiä ja oikein hauskaa Moshi Moshia. Moshi Mosh -valkkari sopii mainiosti aasialaisten makujen kanssa hedelmäisyytensä vuoksi ja oli oiva pari Karun Waguy-härällekin. Molemmat viinit sopi kivasti aurinkoiseen kesäpäivään. Nämä viinit löytyvät myös Alkosta ja hintalaatusuhde on hyvä.




Let Me esitteli kovan kattauksen natuviinejä. Natuviinien makumaailma ei ole ihan helpoimmasta päästä, tämän olemme todenneet. Meillä on vielä matkaa sisään pääsemiseen natuviinien maailmaan, mutta kiva oli näitä maistella. Paras maistelimistamme alkuviineistä oli Alsacen alueen Tout Terriblement 2016, jota emme sitäkään ilman ruokaa siemailisi. Viinifestarit on mitä mainioin tapahtuma esimerkiksi alkuviineihin tutustumiseen.



Semplicemente Biancoa suositellaan kokeilemaan, jos riesling kyllästyttää. Tässäkään alkuviinissä ei ole lisättyä sulfiittia, eikä lisättyä hiivaa ja viini on suodattamaton ja kirkastamaton. 



Alkuviinien ystävän kannattaa ehdottomasti suunnata tiensä Kallion Wayhin, jossa näitä viinejä pääsee helposti maistamaan kera ruuan tai ilman. Parhaiten ne meidän mielestä pelittääkin juuri ruuan kanssa. Wayssa ollaan juotu ruokien kanssa ihan tosi kivoja alkuviinejä!


Ihaninta tälläisissä tapahtumissa on aivan uusien juttujen löytäminen. Meille tälläinen oli tarkempi tutustuminen Ainoa Wineryn viineihin. Ensimmäiseksi kiinnitimme huomiota viinien tyylikkäisiin pulloihin ja etiketteihin. Upea design ja kiva skandinaavinen viba! Ainoan viinit valmistetaan suomalaisista aineksista ja heidän viinitila sijaitsee Hollolassa, josta tuotteita saa myös ostaa. Me maistelimme Ainoalta neljää eri viiniä.



Ykkössuosikkimme oli vadelmasta valmistettu makea jälkiruokaviini Vaapukka. Viini oli kerrassaan upea ja se on voittanutkin vaikka mitä kansainvälisiä palkintoja. Valitettavasti tätä herkkua ei Alkoista löydy, mutta matkakos tuo on Hollolaan piipahtaa! Vinkkinä, että Vaapukkaa löytyy myös lentokentältä! Meiltä varaukseton suositus!




Lakasta valmistettua jälkiruokaviini Valokkia suosittelemme lakan ystäville! Viinissä maistuu voimakkaasti aito lakka.



Sointu puolestaan on kevyt ja raikas kuohari, jossa lakka maistuu hennommin.



Kuusenkerkästä, hunajasta ja puolukasta valmistettu matala-alkoholinen Havu-viini vie juojansa makumatkalle metsään. Tämä viini sopii esimerkiksi kalan, salaattien ja marjaisten jälkiruokien kanssa.



Ainoa Wineryn viineihin kannattaa ehdottomasti tutustua! Marjaviinit ovat todella laadukkaita ja upean makuisia. Ei ihme, että ovat keränneet useita palkintoja kansainvälisissä kilpailuissa. Alkon valikoimasta löytyy useampaa Ainoan viinitilan viinejä ja hinnat ovat meistä varsin kohtuulliset. Ainoa muuttaa käsityksesi marjaviineistä aivan varmasti!

Festareiden paras viini oli Viinitien upea riesling Raja! Raja on mielenkiintoinen viini - viini on nimittäin saksalainen, mutta rypäleet tulevat Ranskan puolelta, Alsacen alueelta. Viini valmistetaan luomumenetelmin käsityönä alusta loppuun saakka. Viini oli meistä aivan mahtava ja iloksemme tätä saa Alkosta, hinnan ollen 29 €. Tästä tuli heittämällä meidän suosikkiviini! Viinissä oli kaikki kohdallaan, hapokkuus, mineraalisuus ja hedelmäisyys. Todella iso suositus!



Meille jäi tosi hyvä fiilis Turku Food and Wine -festareista. Olimme paikalla päiväsaikaan, jolloin mihinkään ei tarvinnut jonottaa ja kaikki toimi todella hyvin ja nopeasti. Festareilla tarjottu ruoka oli todella hyvää, mutta erityisesti meitä ilahdutti mahtavat uudet viinit, joihin saimme tutustua! Tänne kyllä suuntaamme uudemman kerran. Liput kannattaa hankkia ajoissa, koska 8 € näille festareille on varsin mukava hinta. 

DBTL-festarit

Olimme ensimmäistä kertaa myös Down by the Laituri -festareilla ja tykästyimme heti tähän viihtyisään, pienimuotoiseen ja hyvin järjestettyyn kaupunkifestariin! Pyöräilimme hotellilta kaupunkipyörillä muutamassa minuutissa alueelle. Jonoja ei liiaksi ollut ruoka- ja juomakojuilla tai vessoillakaan. Lavan edestä sai helposti hyvän paikan ja kauempaakin näki keikat esteettä. Kaupunkifestarit ovat kyllä meidän juttu! 




Samppalinnan maauimala


Samppalinnan maauimala oli meille uusi tuttavuus, helteiseen päivään aivan paras paikka! Maauimalaan huristimme sähköpotkulaudoilla muutaman minuutin matkan ja nautimme aurinkoisesta päivästä. Maauimalassa oli porukkaa, mutta hyvin mahtui niin auringossa loikoilemaan kuin matkaakin uimaan. Kiva, että saatiin uimavalvojilta uimalasit lainaan, niin onnistui hyvin pidemmänkin matkan uiminen. 



Walo Rooftop

Ihana lämmin ilma houkutteli meidät vielä nauttimaan kesäillasta Walo Rooftop baariin. Baari sijaitsee Sokos Hotel Wiklundin kymppikerroksessa ja sieltä näkee hienosti koko Turun. Baari oli trendikäs ja hyvällä maulla tehty. Kiva pöhinä!



Aamiainen 


Radisson Blu Marina Palacen aamiainen on meistä aina ollut hyvä. Lomareissuilla erityisen kivaa on, että hotellissa tarjotaan aamiaista varsin myöhään; arkisin klo 10.30 asti ja viikonloppuisin jopa klo 11.30 asti. Tällä kertaa aamiaisella kiinnitimme erityisesti huomiota ripeään ja ystävälliseen palveluun! Pöytiä siivottiin todella nopeasti ja tehokkaasti ja aamiaisella palvellut henkilökunta oli ystävällistä ja hyväntuulista. 

Aamiaisen tarjonta on laadukasta ja monipuolista! Tarjolla on laajat valikoimat leikkeleitä, vihanneksia, lämpimiä ruokia, leipiä, karjalanpiirakoita, croissantteja ja niin edelleen. Tällä aamiaisella oli hyvä lähteä uuteen päivään!




Aamiaisen alkuun sopii hyvin kivan raikas tyrnismoothie. Heti aamusta tuli niin terve ja reipas olo, kun tämän terveysjuoman nautti!



Marina Palacen aamiaisella parasta ovat tuoreet hedelmät, marjat, jugurtti, luomugranola, pähkinät ja siemenet. Näistä saa koottua itselleen kivat kulhot! 





Kiva uutuus aamiaisella oli ihanan maukas meetvurstimunakas! Ja jos ei valmis munakas houkuttele, voi kokilta tilailla ihka oman munakkaan mieluisilla täytteillä. 



Makeista tarjottavista houkutteli erityisesti suussa sulava suolakaramellifudge, jota oli molempina aamuina nautittava useampi pala. Toki myös minicroissant kera brien ja vadelmahillon on aika ihana setti!









Turku on erityisen kiva kesäkaupunki! Turusta löytyy paljon tekemistä ja kokemista. Kaupunkipyörät ja potkulaudat ovat tosi vaivaton ja nopea tapa liikkua paikasta toiseen. Joen ranta on ihana paikka viettää aikaa sekä päivällä että illalla. 



Upea kesäilma houkutteli meitä tällä kertaa valitsemaan ulkoilma-aktiviteetteja, mutta kyllä täällä riittää tekemistä huonommallakin säällä. Erityisesti Turun ravintolatarjonta sykähdyttää meitä kerta toisensa jälkeen, mutta siitä enemmän seuraavassa postauksessa. 

http://www.visitturku.fi/

Yhteistyössä:

Radisson Blue Marina Palace Turku

Turku Food and Wine festival




keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Garden by Olossa illallista nautittiin Jazzin tahtiin

Garden by Olo -ravintola kutsui meidät illastamaan torstain Jazz-iltaan. Otimme kutsun ilolla vastaan, sillä Garden by Olo on vallan ihastuttava paikka, jonne on aina niin kiva mennä! Garden by Olo on Michelin-tähti ravintola Olon rennompi versio; bistro, joka sijaitsee Olon naapurissa upealla katetulla sisäpihalla, jossa tunnelma on aivan omanlaisensa. Garden by Olossa on aloittanut hiljattain Jazz-klubit vaihtuvine esiintyjineen ja ravintolan ihanaan ympäristöön sopii Jazz todella hyvin. 


Illan aloitimme huippumaukkaalla aperitiivilla nimeltä Black lime. Cocktail oli valmistettu Hendriks ginistä, omenamehusta ja black lime siirapista. Todella raikas ja kivan kirpeä aloitus illalle. 



Alkuruokina meille tarjoiltiin jaettavina annoksina kaksi eri annosta. Toki tätä ennen saimme maisteltavaksi ravintolan leivät, joista tykkäsimme molemmista. Erityisesti tykästyimme vaaleaan leipään. Leivän kanssa tarjoiltu hummus oli erinomaisen hyvää. 



Kampasimpukka-ceviche oli todella herkullinen illan aloitus. Jaettavassa annoksessa oli kahdelle runsaasti syötävää. Kampasimpukka oli sokerisuolattu ja tarjoiltiin valkoherukka-vinegretin kanssa. Annoksessa oli myös punaherukkaa. Todella raikas maku ja kaunis esillepano. Ja aivan mahtavaa saada tuoretta kampasimpukkaa!




Toinen jaettava annos oli sienibriossi, jossa päästiin edellistä annosta selkeästi tuhdimpaan makumaailmaan. Paistetun briossin päällä oli reilusti pikkelöityjä siitakesieniä ja luomuparmesaania. Annoksessa oli ihanan täyteläiset maut, jälleen erinomaisen maukas annos! 




Cocktailit olivat tässä jo hyvän aikaa sitten maisteltu viimeistä tippaa myöten ja saimmekin seuraavan ruuan kanssa nautittavaksi valkoviiniä. Damana Verdejo 2017 on pirteä ja raikas viini Espanjasta Ruedan alueelta. 

Kuva: Bottlescouts
Tällä kertaa Olon kuuluisa fermentoitu perunalepuska tarjottiin munakokkelin ja savustetun mädin kanssa. Toimiva setti näinkin, vaikka meistä Olon lepuska on parhaillaan ihan itsessään. Lepuska on aivan huikean hyvää, suosittelemme todellakin maistamaan! 



Seuraavaksi siirryimme valkoviinistä punaviiniin, joka myöskin oli Espanjasta, Kataloniasta. Gotim Bru 2016 on neljästä eri rypäleestä valmistettu täyteläinen ja erittäin miellyttävän, mukavan makuinen viini. Viini sopii vaalean ja tumman lihan kanssa, esimerkiksi lampaalle - näin pääsiäisen aikaan osui tämä maistelu hyvin. Gotim Bru on myös erinomainen juustoviini, tämä siis muistiin. 


Kuva: Bottlescouts
Me nautimme punaviinin kotimaisen kuhan, luomuperunan ja valkoviinikastikkeen kanssa. Kuha oli todella hyvää ja hyvältä maistui myös erillisessä kulhossa tarjoiltu perunalisuke. 



Jälkiruokaviini osui meille aivan nappiin! Meille nimittäin kaadettiin lasiin ikisuosikkiamme Moscato d'Astia, joka on aina yhtä ihanaa! Tämä Piemontesta tuleva Moscato d'Asti oli vastustamattoman hyvää, jota suunnittelimme hankkivamme Bottlescoutsista, josta löytyy muutkin illan aikana nautitut viini. Hinta-laatusuhde tällä makealla kuplivalla on erinomainen. 


Jälkiruokana oli maailman söpöin raparperijäätelö mansikkahillolla tarjoiltuna vohvelikuoresta. Kova vohvelikuori maistui aika laimealta,  mutta jätski ja hillo olivat ihania!



Garden by Oloon menimme kutsuttuna illalliselle ja saimme ruuan ja juoman ohella nauttia Jazzista. Garden by Olo on ihastuttava ravintola, jota lämmöllä suosittelemme! Paikka on uniikki ja ruoka ja juoma laadukasta. Jazz-illat ovat olleet kuulemma todella suosittuja. Porukkaa on tullut illastamaan tai sitten ravintolan lounge-alueelle nauttimaan cocktaileja jazzin tahtiin. Seuraavat Jazz-konsertit ovat tulossa 11.5. ja 8.6. - jazzin, hyvän ruuan ja juoman ystävät, laittakaahan nämä päivät muistiin!