Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sushibar. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sushibar. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Sushibar & Dine 6.3.2012



Aloitimme vuoden 2012 EatHelsinki tourneen Sushibar & Dine ravintolasta. Pettymyksemme oli suuri, kun kuulimme, että yksi suosikkiravintoloistamme Raku Ya lopetti. Tilalle avattiin uusi ravintola, joka kuuluu samaan ketjuun kuin Fredan Sushibar & Wine ja Uudenmaankadun Sushibar, josta olemmekin aikaisemmin kirjoittaneet jutun.

Sushibar & Dine sijaitsee siis Etärannassa Raku Yan paikalla. Tila on täysin remontoitu ja meidän vierailullamme ravintolassa saattoi vielä haistaa tuoreen maalin. Ravintolan sisustus noudattaa samaa linjaa kuin muutkin Sushibar ravintolat. Skandinaavinen sisustus kohtaa japanilaisen ruuan. Sushibar & Dine  on muuten ainut näistä kolmesta ravintolasta, johon voi varata pöydän etukäteen.


Sisustus oli ihan miellyttävä, vaikka kovasti vielä haikailimme vanhan ravintolan tunnelmallista ilmapiiriä. Palvelu oli täällä ensiluokkaista! Tarjoilija oli todella ystävällinen ja kohtelias. Ihanaa, että meillä Suomessakin on vihdoin oivallettu palvelun merkitys!

Erityisesti ihastelimme Marimekon astioita, joita oli käytetty runsaasti. Oivallista!






Tutkailimme listaa mietteliäinä. Pääruuista ei oikein mikään tuntunut houkuttelevalta, mutta halusimme kuitenkin käyttää EatHelsinki -kirjan tarjouksen, joten päädyimme ottamaan alkuun Edamameja, jakamaan alkuruuaksi California makit ja pääruoaksi päädyimme molemmat pitkään haudutettuun karitsaan savustetun munakoison ja rapean sipulin kanssa (23 €).

Edamamit olivat hyviä ja tulivat ihanassa Marimekon kulhossa. Asiakkaita oli myös huomiotu tyhjällä kulholla syödyille kuorille, joka monessa paikassa on puuttunut (kummallista kyllä).



California makit olivat maukkaita, mutta meidän makuumme niissä oli turhan paljon riisiä. Hauska juttu oli, että makit olivat neliön muotoisia. California makit pysyivät hyvin koossa.


Pääruuaksi tilaamamme lammasannos tuli hauskassa padassa pöytään. Annos ei kuitenkaan ollut meidän mieleemme. Tarjoilija tulikin kysymään, miltä ruoka maistui ja suhtautui hyvin asiallisesti kommenteihimme ruoasta. Ruoassa ei varmasti ollut mitään vikaa, mutta koostumus ja maut eivät vain sattuneet meidän makuumme. Tarjoilija palasi hetken kuluttua keittiöstä ja ehdotti, että voisimme tilata jotakin muuta listalta. Todella hienoa palvelua!





Siispä uusi yritys! Valitsimme siikaa, pinaattisalaattia ja hummerikastiketta (24 €) sekä
kauden vihanneksia, tryffelivoita ja friteerattua tofua (19 €).




Hintataso ravintolassa oli melko korkea. California makit maksoivat 15 € per 8 palaa, joka on Helsinginkin hintatasolla paljon. Listan pääruuat olivat 25 € molemmin puolin, joka oli myös aika paljon etenkin annosten kokoon nähden.

Ruusuja
-Loistava palvelu!
-Marimekon astiat
-Rento ilmapiiri

Risuja
-Korkea hintataso
-Pienet annokset

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Sushibar 1.4.2011

Sushia sushia...
Sushia teki kovasti mieli ja työviikon päättymistä päätimme juhlistaa vierailulla Sushibarissa. Sushibar sijaitsee Uudenmaan ja Annankadun kulmassa, tästä olemme monesti kävelleet ohi, mutta nyt päädyimme sisälle asti.


Sushibarin sisustus oli meidän mieleen. Tyylikästä ja pelkistettyä, kivat kalusteet ja lamput. Tykkäsimme kovasti. Tunnelma Sushibarissa oli rauhallinen ja rento. Musiikki soi sopivalla volyymilla taustalla ja isot ikkunat toivat valoa. 


Alkuun halusimme Lontoon kokemuksemme jälkeen maistaa Edamameja, vihreitä soijapapuja merisuolan kanssa. Tällä kertaa pavut tarjotiin kuumina, hyviä olivat ja kivaa naposteltavaa susheja odotellessa. Sushibarin menu oli monipuolinen, kuvat ja selostukset eri susheista olivat hyviä. Päädyimme seuraavanlaiseen settiin: Makeista valitsimme California Rollsit ja Vegemakit. Nigireistä Mirka valikoi totuttuun tapaan Tamagon (munakas) ja Pauliina Gunfan Makuron (tonnikalaa, avocadoa, kevätsipulia ja kim chi -kastiketta). Juomina oli tällä kertaa vettä ja olutta (Asahia ja Sapporoa a' 5,90 €).




Sushit olivat kauniita ja sopivan kokoisia. Tykkäsimme sushien mausta ja tuoreudesta. Merilevällä rullatut versiot pysyivät koossa, mutta California rollsit ja Tamagit levisivät ikävästi - syöminen oli hankalaa, koska riisi oli irtonaista. Muuten olimme tyytyväisiä Sushibarin susheihin. 



Fiilis Sushibarissa oli rento. On sellainen paikka, jonne tosiaan voi vaan marssia sisään ja relata. Palvelu oli melko perussuomalaista. Hintalaatusuhteeltaan Sushibar oli ok. Annoksemme oli varsin täyttävä, emmekä olisi mitään lisää enää kaivanneet. Kahdelta ruokailijalta lasku oli yhteensä 45 €, josta ruuan osuus oli 33 €. Mielellämme poikkeamme tänne uudestaankin. Sushibar


Arvio: 8
Uudenmaankatu 15