Näytetään tekstit, joissa on tunniste sponsored. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sponsored. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. elokuuta 2019

Merenelävät Rakastavat Silvaneria - ja niin mekin!

Saksan viinitiedotus kutsui meidät ihanalle illalliselle ja tutustumaan perinpohjin meille jo jonkin verran tuttuun Silvaner-rypäleeseen. Illallinen liittyi tämän viikon maanantaina alkaneeseen teemaviikkoon: Merenelävät rakastavat Silvaneria. 

Silvaner on saattanut jäädä muiden suosittujen saksalaisten viinien varjoon, kuten Rieslingin ja saattaa siksi olla monelle aivan uusi viini. Kuivan Silvanerin uutta tulemista on kuitenkin ennakoitu jo jonkin aikaa. Saksan viinialueista Franken ja Rheinhessen ovat merkittäviä Silvaner-tuottajia. Meille Silvaner on jonkin verran tuttu Alsacen matkalta, jossa Rieslingien ohella tutustuimme myös Silvaneriin. 

Teemaviikkoa vietetään Careliassa ja Sue Ellenissa ja me pääsimme nauttimaan ihanaa illallista Sue Ellenin aivan mahtavassa viinikellarissa. Suosittelemme tsekkaamaan tämän paikan, miljöö on todella tunnelmallinen! Edellisestä visiitistä Sue Elleniin olikin kulunut jo aivan liian kauan. 

Illan alkuun kuulimme kaiken oleellisen Silvanerista Christine Juliukselta, jonka Weingut Juliuksen ihania Silvanereita saimme hetken päästä maistaa. Meidän suosikki oli todella kiva, Alkostakin löytyvä, kuiva ja hapokas luomuviini Julius. Hintalaatusuhteeltaan erinomainen viini ja täydellinen pari merenelävien kanssa. 


Sue Ellenin viinikellarin tila oli loistava miljöö rapujuhlille! Pöytä oli katettu kauniisti ja pääsimme muutaman veisun laulamaankin illan aikana. Ravut nautimme paahtoleivän ja tillin kera. 




Seuraavaksi maistoimme Frankenista Weingut Horst Sauerin JUST Silvanerin, joka meistä oli helppo, raikas, täydellinen kuuman kesäpäivän terassiviini! 


Dr Hegerin  viinitilalta maistoimme hieman vanhempaa Silvaneria; Ihringer Fohrenberg 2015, jonka maussa mielestämme selvästi maistoimme tammitynnyrissä vierailun. 


Illan aikana eniten kuitenkin taisi puhututtaa välisorbetissa maistunut vahva lakritsin maku, jota sitten pähkäilimme koko pöytäseurueen kera. Kyseessä oli meille uusi juttu eli korianteriminttu. Aivan mahtavan makuinen yrtti! Kannattaa kokeilla, jos jostain sitä käsiinsä saa.


Pääruokana merenelävien illallisella tarjottiin nieriää, kantarellikastikkeen ja perunoiden kera. Nieriän lohta hennompi maku miellytti myös Mirkaa, joka ei ole suuri punaisen kalan ystävä. 


Teemaviikkojen aikaan on ravintola Careliassa tarjolla kala-ateria frankenilaisen Weingut Stefan Vetterin Silvanereilla. Stefan Vetterin viinit ovat natuviinejä ja meistä taas varsin mielenkiintoisen makuisia. Maistelimme kolmea eri viiniä, jotka jakoivat meidän mielipiteet. Nämä natuviinit olivat kuitenkin melko helppoja ja natuviinien maailmaan tutustuvalle oikein oivallisia. Natuviinit puhkeat kukkaan ruoan kanssa ja nautiskeluun sopivat mielestämme aivan muut viinit. Molemmat löysimme kolmen viinin joukosta omat suosikkimme! Näistä on kutienkin helppo lähteä liikkeelle, jos haluaa kokeilla natuviinejä. 


Ihanan illan päätimme täydelliseen omenakaurapaistokseen. Paistos oli ihanan paahtunut, tahmainen ja hyvä lopetus iltaan. 


Teemaviikko Careliassa ja Sue Ellenissä alkoi tänään. Suosittelimme lämpimästi tutustumaan upeisiin Silvanereihin. Nämäkin kaksi vannoutunutta Rieslingin lipittelijää ihastuivat tähän rieslingin lempeämpään versioon.  

keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Garden by Olossa illallista nautittiin Jazzin tahtiin

Garden by Olo -ravintola kutsui meidät illastamaan torstain Jazz-iltaan. Otimme kutsun ilolla vastaan, sillä Garden by Olo on vallan ihastuttava paikka, jonne on aina niin kiva mennä! Garden by Olo on Michelin-tähti ravintola Olon rennompi versio; bistro, joka sijaitsee Olon naapurissa upealla katetulla sisäpihalla, jossa tunnelma on aivan omanlaisensa. Garden by Olossa on aloittanut hiljattain Jazz-klubit vaihtuvine esiintyjineen ja ravintolan ihanaan ympäristöön sopii Jazz todella hyvin. 


Illan aloitimme huippumaukkaalla aperitiivilla nimeltä Black lime. Cocktail oli valmistettu Hendriks ginistä, omenamehusta ja black lime siirapista. Todella raikas ja kivan kirpeä aloitus illalle. 



Alkuruokina meille tarjoiltiin jaettavina annoksina kaksi eri annosta. Toki tätä ennen saimme maisteltavaksi ravintolan leivät, joista tykkäsimme molemmista. Erityisesti tykästyimme vaaleaan leipään. Leivän kanssa tarjoiltu hummus oli erinomaisen hyvää. 



Kampasimpukka-ceviche oli todella herkullinen illan aloitus. Jaettavassa annoksessa oli kahdelle runsaasti syötävää. Kampasimpukka oli sokerisuolattu ja tarjoiltiin valkoherukka-vinegretin kanssa. Annoksessa oli myös punaherukkaa. Todella raikas maku ja kaunis esillepano. Ja aivan mahtavaa saada tuoretta kampasimpukkaa!




Toinen jaettava annos oli sienibriossi, jossa päästiin edellistä annosta selkeästi tuhdimpaan makumaailmaan. Paistetun briossin päällä oli reilusti pikkelöityjä siitakesieniä ja luomuparmesaania. Annoksessa oli ihanan täyteläiset maut, jälleen erinomaisen maukas annos! 




Cocktailit olivat tässä jo hyvän aikaa sitten maisteltu viimeistä tippaa myöten ja saimmekin seuraavan ruuan kanssa nautittavaksi valkoviiniä. Damana Verdejo 2017 on pirteä ja raikas viini Espanjasta Ruedan alueelta. 

Kuva: Bottlescouts
Tällä kertaa Olon kuuluisa fermentoitu perunalepuska tarjottiin munakokkelin ja savustetun mädin kanssa. Toimiva setti näinkin, vaikka meistä Olon lepuska on parhaillaan ihan itsessään. Lepuska on aivan huikean hyvää, suosittelemme todellakin maistamaan! 



Seuraavaksi siirryimme valkoviinistä punaviiniin, joka myöskin oli Espanjasta, Kataloniasta. Gotim Bru 2016 on neljästä eri rypäleestä valmistettu täyteläinen ja erittäin miellyttävän, mukavan makuinen viini. Viini sopii vaalean ja tumman lihan kanssa, esimerkiksi lampaalle - näin pääsiäisen aikaan osui tämä maistelu hyvin. Gotim Bru on myös erinomainen juustoviini, tämä siis muistiin. 


Kuva: Bottlescouts
Me nautimme punaviinin kotimaisen kuhan, luomuperunan ja valkoviinikastikkeen kanssa. Kuha oli todella hyvää ja hyvältä maistui myös erillisessä kulhossa tarjoiltu perunalisuke. 



Jälkiruokaviini osui meille aivan nappiin! Meille nimittäin kaadettiin lasiin ikisuosikkiamme Moscato d'Astia, joka on aina yhtä ihanaa! Tämä Piemontesta tuleva Moscato d'Asti oli vastustamattoman hyvää, jota suunnittelimme hankkivamme Bottlescoutsista, josta löytyy muutkin illan aikana nautitut viini. Hinta-laatusuhde tällä makealla kuplivalla on erinomainen. 


Jälkiruokana oli maailman söpöin raparperijäätelö mansikkahillolla tarjoiltuna vohvelikuoresta. Kova vohvelikuori maistui aika laimealta,  mutta jätski ja hillo olivat ihania!



Garden by Oloon menimme kutsuttuna illalliselle ja saimme ruuan ja juoman ohella nauttia Jazzista. Garden by Olo on ihastuttava ravintola, jota lämmöllä suosittelemme! Paikka on uniikki ja ruoka ja juoma laadukasta. Jazz-illat ovat olleet kuulemma todella suosittuja. Porukkaa on tullut illastamaan tai sitten ravintolan lounge-alueelle nauttimaan cocktaileja jazzin tahtiin. Seuraavat Jazz-konsertit ovat tulossa 11.5. ja 8.6. - jazzin, hyvän ruuan ja juoman ystävät, laittakaahan nämä päivät muistiin!


keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Slurp Coffee - kahvia pienpaahtimoilta postilaatikkoon! (sisältää arvonnan)

Saimme blogin kautta mahdollisuuden kokeilla Slurp Coffeen palvelua kahden kuukauden ajan. Slurp tarjoaa yhteistyössä pienpaahtimoiden kanssa laadukkaita kahveja asiakkaan makumieltymysten mukaan toimitettuna suoraan omaan postiluukkuun. Suurena kahvinystävänä, jolle kahvi kuuluu niin arkeen kuin juhlaan, olin todellakin heti valmis kokeilemaan tätä palvelua. 

Klikkailin itseni Slurpin sivuille, josta valitsin itselleni parhaat vaihtoehdot. Minun valintani olivat suodatinjauhatus (jota tällä hetkellä useimmiten juon) ja tumma paahto. Tilaukseni kesto oli 2 kk sisältäen 4 x 200g paketin kahvia kotiin toimitettuna kahden kuukauden aikana. Kahvitilaus oli kaikkinensa tosi hauska! Ensimmäistä kahvipakettia avatessa tuntui aivan joululta - ja seuraavia paketteja odottaessa ja avattaessa mukavasti jännitti ja kiinnosti, mitä paketista mahtaa paljastua. 

Ihan ensimmäinen kahvini oli Mokkapuun indonesialainen Sumatra Mandheling -kahvi, johon ihastuin täydestä sydämestä. Tätä kahvia join usein ilman maitoakin. Tykkäsin kahvin pehmeydestä ja aavistuksen lakritsaisesta mausta. Jäi heti minun suosikkeihini. 


Toinen kahvi saapui taas Helsingistä Kaffa Roastery -paahtimosta. Voima-kahvi oli todella vahva suodatinkahvi ja maistui minulle erityisesti maidon kanssa. Seuraavaksi postilaatikkoon tipahti Virta-kahvi Vaajakoskelta, Punainen Kirahvi -paahtimosta. Tässä tummapaahtoisessa kahvissa oli pähkinäisyyttä ja maku oli mukavan täyteläinen.  Viimeinen paketti sisälsi Mokkamestareiden kuubalaista Cuba Coffeeta. Cuba Coffee osui minun makumaailmaan lähes yhtä hyvin kuin eka Sumatra Mandheling. Cuba Coffeessa maku oli ihanan täyteläinen ja sopivan tumma. Kahvissa maistuu kuulemma kaakao ja nougat - ehkä tässä täyteläisyyden salaisuus. 


Slurpin kahveissa oli minusta monta tosi kivaa juttua. Ensinnäkin tykkäsin tilauksen elämyksellisyydestä ja yllätyksellisyydestä. On kivaa, että joku valitsee minulle omaan kahvimakumaailmaan sopivia kahveja. Oli mukavaa saada erilaisia kahveja eri paahtimoista ja tutustua aivan uusiin kahveihin.  Osasta kahvipaketeista oli kiva lukea, koska kahvi on paahdettu ja kuka on kahvin paahtanut. Kahvin tuoreus oli myös yksi tärkeä juttu: Slurpin kautta asiakkaat saavat kahvit mahdollisimman tuoreina, sillä kahvit postitetaan suoraan paahtimoilta. Kahvi on pakattu pussiin, jossa on suljinnauha. Näin kahvissa säilyy hyvin aromit. 

Tässä joulun lähestyessä mieleeni juolahti, että Slurpin lahjakorttihan on erinomainen joululahja! Itse olisin ikionnellinen tällläisestä lahjasta ja luulen, että niin tulevat olemaan muutamat ystäväni ja sukulaisenikin. Mitenhän kahvinystävää voisi paremmin jouluna muistaa kuin laadukkaalla pienpaahtimon kahvilla? Ja vielä niin, että lahjan saaja pääsee itse valitsemaan mieleisensä kahvit. Klikkaa itsesi tänne ja tutustu Slurpin Coffeen lahjaidiksiin! 

Ja sitten hyvät blogin lukijat! Saimme Slurp Coffeelta arvottavaksi kaikkien tätä juttua kommentoiden kesken yhden kuukauden kahvitilauksen! Kerro kommenteissa ihan mitä tahansa kahviin liittyvää viimeistään 21.12. mennessä ja olet mukana arvonnassa! Voittaja saa siis palkinnoksi tilata Slurp Coffeelta yhden kuukauden kahvitoimituksen! Palkinto arvotaan kaikkien osallistujien kesken 22.12. 
Onnea arvontaan!

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Olo Garden & Bar

Ravintola Olo Garden kutsui ison joukon bloggaajia viettämään ihanaa syyskuista iltaa! Sateinen sääkään ei haitannut iltaa, sillä Olo Garden sijaitsee aivan valloittavalla Lampan talon katetulla ja lämmitetyllä sisäpihalla. Fiilis ravintolassa on ihana, vähän kuin nauttisit illallista tai cocktailia ulkotiloissa ilman huolen häivää vallitsevasta säästä.  

Olo Gardenin tiloissa olen piipahtanut aikaisemmin mahtavassa viinitastingissä jokunen aika sitten. Olo Gardenissa voit nauttia cocktailin, kuten mekin teimme tai valikoida houkuttelevalta ruokalistalta valmiin menun tai omiin mieltymyksiin parhaiten sopivimmat annokset. 


Me nautimme Olo Gardenin puolella ihan alkuun keittiöntervehdyksenä Hibiscus-sitruunateetä, sitruunaverbenaöljyä ja kuivattua sitruunaverbenaa. 


Illan oudoin ja jännittävin makuelämys minulle oli Olon mahtavan lepuskan kanssa tarjottu poroverikreemi. Tykkäsin poronverikreemin mausta, vaikka alkuun sitä epäilinkin. Ihanan rasvaisen Lepuskan kanssa toimi niin kreemi kuin perinteinen munavoikin. 


Alkuruuaksi saimme Olo Gardenin version vuohenjuustosalaatista. Tykkäsin tästä makumaailmasta kovasti. Salaatissa maistui mehustetut tomaatit, mansikat, Saloniemen Syrjähyppy-vuohenjuusto, balsamico ja paahdetut mantelit. 


Pääruoka oli ehdottomasti illan ihastuttavin annos: Hiillostettu siika tarjoiltiin ihanan voi-valkoviinikastikkeen kanssa kukkakaalien toimiessa lisukkeena. Friteerattu, Västernbottenjuustolla maustettu kukkakaali oli mielettömän hyvää ja sai osakseen ansaitusti suurimman huomion. Kukkakaalin ystävä olen ollut aina ja tämä makuelämys vahvisti huimasti meidän kaveruutta. 



Juustoja ja jälkiruokaa siirryimme nauttimaan Olon Creative Kitchenin puolelle, jossa me olemme vierailleet pari kertaa aikaisemmin, mm. nauttimassa Pekka Terävän loihtimaa kotiruokaa Larochen viinien kera. Creative Kitchenin puolella meille tarjottiin juustoa, siemennäkkäriä ja makea jälkiruoka. Minä tykkäsin tästä Maitosuklaata, vadelmaa ja suolakaramellia sisältäneestä jälkkäristä todella paljon! Maitosuklaaganache oli just niin ihanan makea, mitä odotinkin. 


Illan aikana meille tarjottiin upeiden ruoka-annosten lisäksi myös viinejä, joihin voi tutustua Bottlescouts-verkkokaupassa. Ihanaa oli nauttia Alsacen alueen valkoviiniä ja fiilistellä heinäkuista Alsacen reissua ja niitä lukemattomia viinejä! 

Meillä on suuri luotto Olon jengin ravintoloihin. Niissä on vierailtu useasti ja nautittu  ihania illallisia! Blogissa juttua löytyy Olosta jo vuodelta 2011 ja hieman uudempaa tarinaa tästä.  Olo Garden & Bar on todella viihtyisä ravintola, jossa tunnelma on rento. Täällä saa nauttia todella hyvästä safkasta ja kivoista cocktaileista. Kiitos kaunis Olo Gardeniin upeasta illasta ja Herneetkin rokkaa- ja Eat Wine Dine -blogeihin mukavasta pöytäseurasta! Olo Garden