Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sue Ellen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sue Ellen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. elokuuta 2019

Merenelävät Rakastavat Silvaneria - ja niin mekin!

Saksan viinitiedotus kutsui meidät ihanalle illalliselle ja tutustumaan perinpohjin meille jo jonkin verran tuttuun Silvaner-rypäleeseen. Illallinen liittyi tämän viikon maanantaina alkaneeseen teemaviikkoon: Merenelävät rakastavat Silvaneria. 

Silvaner on saattanut jäädä muiden suosittujen saksalaisten viinien varjoon, kuten Rieslingin ja saattaa siksi olla monelle aivan uusi viini. Kuivan Silvanerin uutta tulemista on kuitenkin ennakoitu jo jonkin aikaa. Saksan viinialueista Franken ja Rheinhessen ovat merkittäviä Silvaner-tuottajia. Meille Silvaner on jonkin verran tuttu Alsacen matkalta, jossa Rieslingien ohella tutustuimme myös Silvaneriin. 

Teemaviikkoa vietetään Careliassa ja Sue Ellenissa ja me pääsimme nauttimaan ihanaa illallista Sue Ellenin aivan mahtavassa viinikellarissa. Suosittelemme tsekkaamaan tämän paikan, miljöö on todella tunnelmallinen! Edellisestä visiitistä Sue Elleniin olikin kulunut jo aivan liian kauan. 

Illan alkuun kuulimme kaiken oleellisen Silvanerista Christine Juliukselta, jonka Weingut Juliuksen ihania Silvanereita saimme hetken päästä maistaa. Meidän suosikki oli todella kiva, Alkostakin löytyvä, kuiva ja hapokas luomuviini Julius. Hintalaatusuhteeltaan erinomainen viini ja täydellinen pari merenelävien kanssa. 


Sue Ellenin viinikellarin tila oli loistava miljöö rapujuhlille! Pöytä oli katettu kauniisti ja pääsimme muutaman veisun laulamaankin illan aikana. Ravut nautimme paahtoleivän ja tillin kera. 




Seuraavaksi maistoimme Frankenista Weingut Horst Sauerin JUST Silvanerin, joka meistä oli helppo, raikas, täydellinen kuuman kesäpäivän terassiviini! 


Dr Hegerin  viinitilalta maistoimme hieman vanhempaa Silvaneria; Ihringer Fohrenberg 2015, jonka maussa mielestämme selvästi maistoimme tammitynnyrissä vierailun. 


Illan aikana eniten kuitenkin taisi puhututtaa välisorbetissa maistunut vahva lakritsin maku, jota sitten pähkäilimme koko pöytäseurueen kera. Kyseessä oli meille uusi juttu eli korianteriminttu. Aivan mahtavan makuinen yrtti! Kannattaa kokeilla, jos jostain sitä käsiinsä saa.


Pääruokana merenelävien illallisella tarjottiin nieriää, kantarellikastikkeen ja perunoiden kera. Nieriän lohta hennompi maku miellytti myös Mirkaa, joka ei ole suuri punaisen kalan ystävä. 


Teemaviikkojen aikaan on ravintola Careliassa tarjolla kala-ateria frankenilaisen Weingut Stefan Vetterin Silvanereilla. Stefan Vetterin viinit ovat natuviinejä ja meistä taas varsin mielenkiintoisen makuisia. Maistelimme kolmea eri viiniä, jotka jakoivat meidän mielipiteet. Nämä natuviinit olivat kuitenkin melko helppoja ja natuviinien maailmaan tutustuvalle oikein oivallisia. Natuviinit puhkeat kukkaan ruoan kanssa ja nautiskeluun sopivat mielestämme aivan muut viinit. Molemmat löysimme kolmen viinin joukosta omat suosikkimme! Näistä on kutienkin helppo lähteä liikkeelle, jos haluaa kokeilla natuviinejä. 


Ihanan illan päätimme täydelliseen omenakaurapaistokseen. Paistos oli ihanan paahtunut, tahmainen ja hyvä lopetus iltaan. 


Teemaviikko Careliassa ja Sue Ellenissä alkoi tänään. Suosittelimme lämpimästi tutustumaan upeisiin Silvanereihin. Nämäkin kaksi vannoutunutta Rieslingin lipittelijää ihastuivat tähän rieslingin lempeämpään versioon.  

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Ravintola Sue Ellen




Ravintola Sue Ellen sijaitsee Helsingin Etelärannassa upealla paikalla Vanhan kauppahallin vieressä historiallisessa miljöössä. Ravintola tarjoaa Pohjois-Amerikan etelävaltioiden inspiroimaa ruokaa. Ravintolan ilmapiiri on hienostunut, pöydillä on valkoiset liinat ja tarjoilijat ovat pukeutuneet mustiin essuihin ja valkoisiin paitoihin. Tunnelma ei ollut kuitenkaan jäykkä, kaikkea muuta. Meistä huolehdittiin koko illan todella hyvin ja erityisesti palvelu loi ravintolaan letkeän ja rennon meiningin. Ravintolan henkilökunta oli todella ammattitaitoista ja heillä oli hyvää pelisilmää. 

Ravintolan ruokalista oli todella houkutteleva ja vaihtoehtoja olisi ollut runsain mitoin. Päädyimme kuitenkin poikkeuksellisesti valmiiseen menuseen (55€), koska se oli rakennuttu todella hyvin. Alkuun saimme pöytään maissileipää ja levitettä. Maissileipä oli ihanan mehevää ja kosteaa ja levitteenä toimi tulinen munavoi, joka vei kielen mennessään. Olipa kiva maistaa jotakin, mitä ei ole koskaan ennen tullut vastaan. 



Alkuruoaksi pöytään saapui Birds Nest niminen annos, josta emme olleet alkuun niin innoissamme. Annos osoittautuikin koko illan tähtihetkeksi! Tämä on yksi parhaista yksittäisistä annoksista, joita olen koskaan syönyt. Annoksessa maissipuuro (grits) sai ihanaa rapeutta ja makua pekonista ja kanannahkasta, parmesaani teki annoksesta todella täyteläisen. Tätä annosta ei kannata missata!


Seuraavaksi pöytään saapui rapukakku okran ja aiolin kera. Rapukakku on yksi suosikkiruoistani ja tämäkään annos ei tuottanut pettymystä. Rapukakku ei ollut liian rasvainen ja rapua oli todella runsaasti. Nam!


Pääruoaksi menussa oli tarjolla savustettua häränrintaa, lehtikaalia ja paistinlientä. Tilasimme lisäksi paistettuja vihreitä tomaatteja, koska emme vaan voineet vastustaa niitä. Pääruoka oli todella tuhti ja lisukkeita ei sinänsä olisi tarvinnut. Häränrinnassa oli vahva savun maku ja liha oli mureaa. Harmillisesti liha oli päässyt hiukan kuivaksi, mutta maku oli silti erittäin hyvä. Paistetut vihreät tomaatit jäivät tällä kertaa vähän muiden ruokien varjoon. Ne olivat hiukan kuivia ja kuorta oli liikaa. 



Kaikki ruuat tulivat pöytään sopivalla tahdilla ja meiltä tiedusteltiin ennen jälkiruokaa haluaisimme pitää pienen hengähdystauon. Ja halusimme kyllä, sillä tässä vaiheessa olimme jo aivan täynnä. Ruokajuomaksi valitsimme listalta pullon saksalaista Rieslingiä (Pfalz), joka sopi mainiosti kaikkien ruokien kanssa. Viinilista oli melko suppea ja lasettain tarjottavia viinejä oli niukasti. Alle 40€ viinejä listalta ei löytynyt. 

Menuseen kuului jälkiruokana juustokakku, mutta vaihdoin sen hasselpähkinä-praliinivanukkaaseen, joka tarjoiltiin popcornijäätelön kanssa. Ja ah, mikä jälkkäri tämä olikaan! Ihanat maut aivan sulivat suuhun. Todella onnistunut päätös loistavalle illalliselle. 





Kokonaisuudessaan ilta ylitti meidän odotuksemme reilusti! Kokonaislaskuksi tuli 90€ per henkilö. 


Viihdyimme, nautimme ja lähdimme hyvillä mielin ja täysin vatsoin jatkamaan iltaa! Tänne tule varmasti uudelleen! Vahva suositus!

ps. Ensi kerralla aioin maistaa ainakin Lowcountry boil- annosta, niin herkulliselta se näytti, kun naapuripöytäseurueeseen sitä kannettiin. 

pps. Täältä saa myös tilattua etukäteen kokoaisen possun ja vielä huhtikuun ajan keskiviikkoisin vietetään osterimellakkaa. 

Eteläranta 16