torstai 10. huhtikuuta 2014

Tuhat ja yksi ravintolaa Turussa

Tuhat ja yksi ravintolaa Turussa - siltä tosiaan tuntui viikonlopun vierailulla. Reiluun vuorokauteen mahtui monta ihanaa ruokakokemusta ja kivoja baareja ja tutustumista hotellielämään. 

Yövyimme siis hotelli Scandic Juliassa, joka sijaitsee aivan Turun keskustassa. Kävelyetäisyydellä ovat ravintolat, keskustan kaupat ja Aurajoki. Julia on remontoitu täydellisesti muutama vuosi sitten ja hotellin yleisilme on raikas ja tyylikäs. Me yövyimme Superior-tason huoneessa, jossa oli oma sauna. Mukavan kokoisen huoneen hillittyä sisustusta piristivät kirkkaanpunaiset tyynyt.   






Hotellihuoneen tasoa lisäsi huimasti oma sauna. Ennen lähtöä iltaravintolaan oli erittäin mukavaa saunoa "omassa saunassa" ja rauhassa valmistautua. Saunan löylyt olivat yllättävän lempeät ja pehmeät - vain vilpola puuttui ;).  



Suihkutilan puolelta löytyivät pyyhkeet ja ihanat Face Stockholm-merkkiset pesutuotteet. Huoneen varustetasoon sisältyi myös kylpytakit. 




Turku on varmasti viehättämimmillään kesällä, kuten suurin osa Suomen kaupungeista. Kevään aurinko kuitenkin lämmitti jo mukavasti ja ensimmäiset rohkeat olivat jo kääriytyneet viltteihin nauttimaan keväisistä auringonsäteistä ravintoloiden, baarien ja kahviloiden terasseille.

Ensivaikutelmana Turusta välittyy fiilis, että täällä on hurjasti ravintoloita. Melkein joka kadunkulmassa on ravintola ja useilla kaduilla etenkin joen läheisyydessä ravintoloita on ihan vieri vieressä. Shoppailunäkymät eivät ole aivan yltäkylläiset, mutta löysimme kuitenkin jotakin mielenkiintoista.

Käväisimme pikaisesti viehättävässä Turku Design Now kaupassa, jossa myydään lähinnä turkulaisten suunnittelijoiden tuotteita, edustettuna olivat ainakin Glo Design, Kotonadesign, Punainen Norsu, KUI Design. Hansatorilla oli Turku Design Now kevätmyyjäiset, josta löytyi edellä mainittujen  merkkien lisäksi ainakin Saana ja Olli ja RCM Clothing.







Lähdimme Helsingistä ajelemaan Turkua kohti noin 11 aikaan aamupäivällä, aikaa matkaan kului vajaat pari tuntia. Menimme suoraan lounaalle Sergio's nimiseen italialaiseen ravintolaan, jota bloggariystävämme Katja oli meille suositellut. Sergio's on sympaattinen ja kotoisa ravintola, johon oman lisämausteensa tuo osittain italialainen henkilökunta.


Alkuruokamme ricottajuustolla, gorgonzolavaahdolla ja pähkinällä täytetyt bresaolanyytit (13,10 €) oli erittäin hyvä. Annoksessa oli lisänä maukasta pestoa, ituja ja salaattia. Tässä muuten taas ideaa himakeittiöön. Hyvät raaka-aineet takaavat tämän annoksen menekin. Uusi makuelämys, johon ihastuimme molemmat. Etenkin Bresaola saa ajatukset palaamaan ihanaan viime syksyiseen Italian reissuumme! Ruoka oli hyvää ja raaka-aineet tuoreita. Olimme oikein tyytyväisiä visiittiimme. Kiitos Sergio's!





Mirkan parsarisotto (16,90 €) oli hyvin balanssissa ja juuri oikean kypsyistä. Risoton valmistaminen on taitolaji ja Sergio's onnistui tässä täydellisesti.


Pauliinan Vasikanragu -lasagne (15,50 €) oli tosi hyvä esitys lasagnesta, joka ei läheskään aina iske. Sergio'sin annoksessa kaikki oli kohdallaan ja erityisesti valkoviiniparmesan-soosi oli sairaan hyvää. Mirkan mielestä parasta lasagnea ikinä!




Lounaan jälkeen hengailimme kaupungilla, ihastelimme keskustan ravintolatarjontaa ja nautimme aurinkoisesta säästä. Muutaman tunnin pyörimisen jälkeen pysähdyimme viihtyisään Tårget - viinibaariin nauttimaan lasit valkoviiniä. Tårgetin sisustukseen ihastuimme kovin!








Lauantai-illan ravintolaksi valikoitui kehuttu Mami. Eat and Joy -sivusto on valinnut Mamin vuonna  2012 7. parhaaksi ravintolaksi Suomessa. Myös Sergio's löytyy samaiselta listalta sijalta 10. Mamiin ollaan molemmat jo kauan haluttu mennä, joten lauantai-illan ravintolavalinta oli helppo. Mami sijaitsi melkein hotellimme alakerrassa. Paikka on pieni ja tunnelma oli rento ja henkilökunta todella ystävällistä. Mamin yksi seinä oli lasia ja toisella puolella oli sisustuskauppa, joka omalta osaltaan toi ravintolaan rentoa fiilistä. 



Mirka valitsi alkuun etanoita (11€), jotka tuotiin söpössä punaisessa valurautapannussa pöytään. Annos oli maukas ja eri maut erottuivat hyvin. Oikein hyvä annos!




Pauliinan valitsema fenkolikeitto (10 €) ei hurmannut ulkoisella olemuksellaan, mutta maulla sitäkin enemmän. Tryffelikerman kera tarjottu keitto oli maukas kuin mikä.


Pääruuaksi Mirka valitsi 12 -tuntia haudutettu karitsan potkaa (21€), joka vei kielen mennessään. Kiva juttu oli myös, että annokseen kuuluvan kuminakastikkeen sai vaihtaa, koska kumina on yksi harvoista mauista, jonka ystävä en ole. Annos oli reilun kokoinen ja varmasta taltuttaa suuremmankin nälän. 


Pauliinan valinta oli basilikaohra punajuurilla ja sienillä (20 €) jatkoi alkukeiton maukkaalla linjalla. Ohraton koostumus ja rakenne olivat hyviä. Wilhelmiinajuusto oli tähän annokseeen voimakkuudeltaan sopiva ja sienet sulivat suussa. Diggasin tästä annoksesta kovasti.  


Mamin jälkiruokalista ei aivan hulluna houkuttanut. Valinta osui Tosca-kakkuun ja puolukkajäätelöön (9€). Tämän jälkiruuan ehdoton kunkku oli maultaan pehmeä ja lempeä puolukkajäätelö. Enpä olisi etukäteen uskonut, että puolukkajäätelö voi maistua näin hyvälle! Tosca-kakku taasen jakoi mielipiteemme, toinen tykkää, toinen ei ;)


Ruokajuomien suhteen luotimme henkilökuntaan kerrottuamme hieman omasta viinimaustamme (valkoviini: kuiva, hedelmäinen ja hapokas, punaviini: täyteläinen, kohtuudella tanniineja). Viinivalinnat osuivatkin hyvin kohdalleen. Hintalaatusuhde juomissa oli erittäin hyvä ja jaksoimme useaan otteeseen hämmästellä esimerkiksi laseittain myytävien viinien edullisuutta.

Pinot Grigio on usein melko varma valinta ja sopii meidän suuhumme mainiosti. Etanoiden kanssa suositeltu Chardonnoy yllätti. Chardonnay ei kuulu lempirypäleisiimme, mutta tämä yksilö oli kerrassaan miellyttävä tuttavuus! Ja Ripasso Valpolicella taasen ei petä koskaan ;)








Mamissa nautimme huipun illallisen. Ruoka ja juoma olivat hyviä, palvelu ystävällistä, sujuvaa ja rentoa ja hintalaatusuhde erittäin hyvä. Kolmen ruokalajin illallinen viineineen maksoi noin 60 € / hlö. Me olimme tyytyväisiä valintaamme! Helsingin ravintoloihin verrattuna loppulasku tuntui miltei halvalta. 


Mamista jatkoimme matkaa viihtyisään cocktailmestaan Bar4:n. Jälkiruuan jälkiruuaksi nautimme maukkaan Wallenberry-cocktailin. Tarjolla oli runsas valikoima drinkkejä ja hintataso oli täälläkin Helsinkiä edullisempi. Drinkit valmistettiin huolella ja ammattitaidolla. Ihmettelimme kyllä hiukan miksi suurin osa asiakkaista oli kuitenkin valinnut juomaksi oluen???







Illan viimeinen pysäkki ennen Juliaan suuntaamista oli ravintolan, kahvilan ja baarin yhdistelmä Blanko. Blankossa nautimme illan viimeiset drinksut, Mojitoa ja Aperol Spritziä. Blanko oli aivan täynnä ja täällä varmasti meno jatkuu pikkutunneille asti. 


Scandic Juliassa tarjoillaan aamiaista sunnuntaisin klo 10.30 asti. Hotellin sängyissä uni maistui lähes kymmeneen saakkaa, mutta aamu-unisuudesta huolimatta ehdimme hyvin nauttimaan aamupalaa. Sängyt olivat muuten oikein mukavat!








Scandicin aamiainen oli hyvä. Tarjolla oli kaikkea sitä, mitä aamiaiselta hotellissa yleensä odottaa. Luomukaurapuuro oli edelleen hirmun hyvää. 



Aamiaisen jälkeen hetken huilattuamme suuntasimme Wäinö Aaltosen museoon, jossa oli menossa mielenkiintoinen valokuvanäyttely Adidasmies ja voimanainen. 

Näyttely oli todella hyvä, joten jos vierailette Turussa, tämä näyttele kannattaa nähdä! Sisäänpääsykin oli vain 6 €. Kyllä Turussa on halpaa ;)




















Hotellin aamiaisella yritimme syödä maltillisesti, koska olimme jo aikaisemmin päättäneet lounastaa Tintåssa ennen kotiinlähtöä.




Tintån simpukat ja ranskanperunat olivat täysosuma. Liemi oli oikein maukas ja simpukoita oli annoksessa runsaasti. Ranskikset olivat valmistettu kunnon perunoista ja perunat tarjottiin sitruunamajoneesin kanssa, joka vei kielen mennessään. 







Simpukat ja ranskanperunat täyttivät hyvin vatsan. Tintån maitosuklaajälkiruoka oli niin houkutteleva, ettemme voineet missata sitä. Makeaa maitosuklaa, raikas passionhedelmä ja suklaakeksit olivat loistava yhdistelmä. Tässä on jälkiruoka niin kohdillaan kuin olla voi! 




Me ihastuimme Tintåån. Paikka oli viihtyisä, tyylikäs ja varmasti monen makuun sopivaa. Tarjoilu pelasi loistavasti ja mielestämme hintalaatusuhde oli hyvä. Lähtiessämme näimme vielä paikan herkullisia pizzoja. Tintåån on kyllä ehdottomasti seuraavan kerran mentävä nimenomaan pizzalle. Sen verran houkuttelevan näköisiä olivat. Turkuun siis ollaan vissiin taas menossa ;). 


Turusta jäi kaikkinensa tosi hyvä fiilis. Kaupungissa on paljon ravintoloita, joten tarjontaa riittää useammalle reissulle. Ainakin ravintola Smör olisi pakko päästä testaamaan. Ihmiset olivat ystävällisiä ja Aurajoki tuo kaupunkiin aivan spessua tunnelmaa. Aurajoen varrella oli paljon ravintoloita, jotka aukaisevat terassit joen varrelle. Hintataso oli selkeästi edullisempi kuin Helsingissä. Myös ravintolat olivat ehkäpä asteen rennompia kuin pääkaupungissamme, joka oli meidän mieleen.  Myös iltaelämää on runsaasti tarjolla. Baareja olisi löytynyt yllin kyllin ja tällä kertaa esimerkiksi pankki, apteekki ja  koulu nimiset baarit jäivät kokeilematta. 


Ravintolavinkkejä Turkuun otamme taas ilolla vastaan! Mitä ravintolaa sä suosittelisit Turussa? 

KIITOS TURKU, WE LOVE YOU ;)

4 kommenttia:

  1. Uuden karhea Ludu Linnankadulla on ihana. Tervetuloa takaisin Turkuun!

    VastaaPoista
  2. Aika kritiikitön kirjoitus. Ravintoloiden laatutaso on kuitenkin huikeasti alle Helsingin tason. Yhtään Fine dining-paikka Turussa ei edes ole.

    Hintataso on halpa, se on totta, ja se johtuu Turun surkeasta taloustilanteesta. Ihmisillä ja varsinkaan yrityksillä ei ole varaa maksaa. Siksi myös taso jää paljon Helsingistä. Ja selitys sille, että baarissa juodaan olutta, vaikka drinnkejäkin saa, on myös raha. Olut on halpaa.

    VastaaPoista
  3. Turku & Turun ravintolat ovat meistä niin ihania!

    VastaaPoista