sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Raikas Rulla!

Args! Hammaslääkärillä käynti oli edessä ja ajatus ei voinut vähempää houkutella. Siksi jo etukäteen päätin palkita itseni käynnistä suoriuduttuani Ravintola Rullan rullilla! Rulla ravintola sijaitsee Yrjönkadulla ihastuttavan sisustuskauppa Nudgen yhteydessä. Ja rullat, ne ovat vietnamilaisella valmistustekniikalla käsityönä tehtyjä raikkaita ja maukkaita riisipaperirullia. 




Puutuneesta suusta johtuen en voinut jäädä paikan päälle syömään, vaan valitsin mukaan kotiin viemisiksi kolme erilaista rullaa. Rullat pakattiin kauniisti pahvilaatikkoon kastikkeen kera, jossa muuten hyvin säilyivät kotimatkan ajan. Vitriinissä oli esillä muutamia valmiita rullia, muutaman minuutin odotuksella olisi saanut mitä rullaa tahansa. Yllätyin Rullan viihtyisästä ja rauhallisesta tunnelmasta, paikan päällekin olisin voinut toisessa kohtaa jäädä mieluusti syömään. Palvelu Rullassa oli erittäin ystävällistä ja mukavaa.  



Kaikki kolme rullaa olivat maukkaita. Porkkana-avokado oli maultaan hieman pliisu ja ylipäätään rullien maut olivat lempeitä, puhtaita ja raikkaita. Rullakastike, joka on valmistettu kalakastikkeesta, riisiviinietikasta, erilaisista sokereista ja chilistä, täydensi oivallisesti rullien makua. Näistä kolmesta lohi-sitruuna oli paras, mutta kaikkinensa olin rulliin tyytyväinen. Terveellistä ja hyvää sormisyötävää, ja kolmen rullan setti oli aivan kelpo iltapalanen :). 

Kauniita rullia: lohi-sitruuna, katkarapu-avokado ja porkkana-avokado


Rullaan kannattaa ehdottomasti mennä maistelemaan rullia. Varaa aikaa myös Nudgessa hengailuun; minun matkaan tarttui täältä muutama joululahja ja taidan täällä poiketa pian uudestaan.... Kolme rullaa muuten maksoi yhteensä noin kahdeksan euroa. 

Osuma.fi


4 kommenttia:

  1. Rulla on omalla listalla myös ja lounastreffit olen sinne jo sopinutkin tammikuulle :)

    VastaaPoista
  2. Rulla on kiva (hammaslääkäristä ei voi sanoa samaa)! Just tänään mietin, että pitäisi hakea noita kotiin esim. illanistujaisiin isompi satsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rulla o l i kiva! Ja rullat just sopivaa syötävää illanistujaisiin. Hyvä idea!

      Poista