Näytetään tekstit, joissa on tunniste sunnuntaibrunssi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sunnuntaibrunssi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Sunnuntaibrunssilla Green Hippo Cafessa

Viime aikoina olen ollut enemmän innostunut valmiista aamiais- / brunssiseteistä kuin buffet-tyyliin tarjottavista brunsseista. Sunnuntain aamiaispaikkaa valitessa olikin ilo huomata, että kovasti kehutun Green Hippo Cafen sunnuntaibrunssi koostuukin valmiista brunssisetistä, johon voi muutamista vaihtoehdoista valita mieleisensä. Green Hippo Cafeeseen ei oteta pöytävarauksia, joten suunnistimme paikkaan toiveikkaina puoliltapäivin. Kahvila oli aivan täynnä, mutta asetuimme jonoon, jossa noin vartin odottelun jälkeen meillekin löytyi pöytä. 


Kahvilan sunnuntain brunssisetti maksaa 18,50 € ja Mimosalla hinta nousee 23,50 €:n. Tarjolla on myös Hippo Brunchia, mutta me päädyimme kahvilan klassikkosettiin. Perussettiin kuuluu vaihtoehtoisesti joko avokadoleipä, munakas tai pannukakut. Valinnan sai tehdä myös smoothie bowl tai chia-vanukkaan kesken. Lisäksi brunssiin kuului päivän makea, appelsiinimehu ja kahvi tai tee. Tähän settiin sai lisätä todella huokeaan hintaan vielä ekstra-annoksia - me valitsimme jaettavaksi banaanipannukakut (3 €). Suodatinkahvi oli tarjolla termarissa ja siitä sai santsailla mieleisensä määrän. Erikoiskahvit ovat täällä todella halpoja, ja brunssiin olisi varmasti voinut tilata laten (2,50 €) tai vaikka cappucinon (2 €). Tilaus maksettiin kassalla ja samalla sai matkaansa mehun, smoothie bowlin ja päivän makean. Hetken odottelun jälkeen pöytään tuotiin myös meidän muut valinnat. 

Avokadoleipä oli herkullinen. Leipä oli maukas ja avokadotäytettä oli ilahduttavan runsaasti. Ulkoasu oli myös mietitty ja viimeistelty granaattiomenan siemenillä. Yksi herkullisimmista avokadoleivistä, jota olen itse syönyt. 


Smoothie bowl tarjottiin marjojen ja granolan kanssa. Smoothie oli raikas ja granolakin oikein erinomaista!


Eniten kuitenkin yllätyin mahtavan makuisista banaanipannukakuista! Pannukakut olivat paksuja ja kuohkeita ja maku oli suussa sulava. Nutella, banaanisiivut ja marjat täydensivät upean kokonaisuuden. 



Päivän makea oli brownie-tyyppinen suklaakakku, joka oli todella tuhti. Ruokaa oli niin paljon ja monta annosta, että pöydässä oli todella tiukkaa tilan kanssa! Onneksi palvelu pelasi täydestä kahvilasta huolimatta todella jouhevasti ja ripeällä otteella. 


Green Hippo Cafen brunssi oli kokonaisuudessaan erinomaisen hyvä. Palvelu oli ystävällistä ja väen paljoudesta huolimatta pöytiä vapautui tasaiseen tahtiin ja hyvin suunniteltu tarjonta takasi sen, ettei ruokia tarvinnut todellakaan odotella kauan. Ruoka oli todella hyvää ja hinnat ovat varsin maltilliset. Onneksi otettiin puoliksi vielä ihanat banaanipannukakut, jotka kruunasivat kaikin puolin onnistuneen brunssin. Meiltä vahva suositus Green Hippo Cafen herkuille! 

Green Hippo Cafe
Punavuorenkatu 2



lauantai 22. syyskuuta 2018

Ravintola Stansvikin sunnuntaibrunssilla

Ravintola Stansvik sijaitsee meren äärellä kauniissa maisemissa. Itse ravintolarakennus ei ole ulkoasultaan kovin kummoinen, mutta ravintolasalin isoista ikkunoista ja laajalta terassilta on kauniit näkymät merellisiin maisemiin.



Ravintola Stansvikin brunssia tarjotaan "kesäkaudella" ja tämän vuoden viimeinen brunssi on huomenna. Me ehdimme maistelemaan brunssin antimia viime sunnuntaina ja saimme nauttia ihanasta aurinkoisesta syyspäivästä, joka tuntui vielä aivan kesältä! Varasin pöydän brunssille etukäteen, mikä  olikin aivan hyvä ratkaisu. Pöytiä oli varattuna runsaasti etukäteen, mutta satunnaisia syöjiä mahtui brunssille - ainakin ulkoterassille. 

Brunssi maksaa 29 € / hlö sisältäen runsaan tarjonnan salaatteja, kaloja, lämpimän ruuan, jälkiruuat ja kahvit. Stansvikin brunssi on alusta alkaen parhaista raaka-aineista käsityönä tehty satokauden kattaus ja tämän brunssitarjottavissa maistoi. Olimme varanneet pöydän brunssin alkamisaikaan klo 12 ja pääsimme ihailemaan vielä aivan koskematonta ja täydellisen näköistä brunssipöytää. Brunssin tarjottavat oli katettu kauniisti esille ja annosten ulkonäkö ja asettelu oli mietitty. 



Brunssin tarjottavat olivat todella herkullisia. Oikein ihmettelin salaatti- ja kalapöydän antimia, kuinka maukkaita ne olivat. Tykkäsin salaateista, grillatuista kasviksista, kantarellimunakkaasta ja lohesta. Erityisen maukkaita olivat talon itse tehdyt nokkospesto, tyrnimarmeladi ja ketunleipäkastike. Brunssilla sain ihania uusia makuelämyksiä.

Caesar-salaattia

Raikas Tabbouleh
Waldorfin salaatti

Nokkospesto oli uusi, miellyttävä tuttavuus. Sopi loistavasti grillattujen kasvisten ja leivän kanssa. Kuvassa näkyy myös savupunajuurisalaatti kera sinihomejuuston. 




Kantarellimunakas oli herkullinen!


Karamellipossua
Kotijuusto tarjoiltiin tyrnimarmeladin kanssa. Oli oikein hauska yhdistelmä. 


Talon sillejä ja katkarapuja

Stansvikin brunssilla leivät ansaitsevat erityismaininnan. Leivät leivotaan ravintolan leipomossa ja brunssilla olikin tarjolla luomuleipää. Saaristolaisleipä oli todella herkullista katkarapujen kera, rieskasta tykkäsin myös. Satsasin itse alkupalapöydän antimiin ja vain hivenen maistoin hirvikäristystä ja perunamuusia. Hirvikäristys oli maukas ja sen kanssa tarjottu puolukkasurvos keräsi kehut. Kuten kuvasta näkyy, lautanen oli helposti täynnä. 


Jälkiruokia oli tarjolla myös runsaasti. Ihailin tässäkin osassa pöytää tarjottavien kaunista ja mietittyä ulkoasua. Punajuuripannacotta nousi jälkiruuista minun suosikiksi. 


Mustaherukkakakku oli todella kaunis! Odotin kakun maulta hieman enemmän terävyyttä, maku oli minun suuhun aika lempeä. Kakku oli sisältä vielä jäinen ja epäselväksi jäi, oliko näin tarkoitettu. Saattoi vaikuttaa makuun. 



Salmiakkibrownie kuulosti minun suosikilta, mutta tähän makuun petyin. Tykkään browniesta selkeesti suklaisena perusversiona.  


Minun jälkiruokalautanen näytti tältä!


Stansvikin sunnuntaibrunssi on vielä huomenna tarjolla, viimeistä kertaa tänä kesänä. Palvelu brunssilla oli ystävällistä ja aivan toimivaa. Lautasia kerättiin pöydistä kiitettävään tahtiin ja brunssipöydän tarjottavia lisättiin, ettei tarvinnut jotain ruokalajia odotella. Kaikkinensa hinta ja laatu olivat täällä aivan kohdallaan. Tarjottavat olivat herkullisia ja brunssimenu oli monipuolisesti koostettu sisältäen perinteisiä herkkuja ja todella kivoja, kekseliäitä juttuja.  Suosittelen lämpimästi vierailua Stansvikissa. Brunssin jälkeen nautimme upeesta säästä ja miljööstä. Kaikin puolin onnistunut vierailu. 







lauantai 31. maaliskuuta 2018

Il Birrificiossa sunnuntaibrunssilla

Olemme muutaman kerran etsineet Helsingin keskustassa sunnuntaina kivaa lounaspaikkaa katkaisemaan työpäivää. Sunnuntaisin on kivoja ravintoloita auki, kuten tässäkin My Helsinki -sivuston jutussa kerrotaan, mutta aika moni ravintola on sunnuntaisin kiinni. Vahingoista viisastuneena tutustuin jo etukäteen ravintoloiden aukioloihin, kun tiesin, että tulevana sunnuntaina tehdään pitkä päivä töitä ja tarvitaan kunnon lounastauko. Silmiini osui hyvällä etäisyydellä sijaitseva Il Birrificio, lyhyemmin Il Birri, jossa olemme aiemmin lounastaneet ja tykänneet ruuasta. Ravintola tarjoilee sunnuntaisin brunssia klo 15 asti. Tämä sopi meille päivän lounaaksi varsin hyvin, jotta aikaakaan ei kuluisi turhan paljon. 

Il Birrin brunssi maksaa 25 € henkilö. Tähän hintaan saat brunssiisi joko mehun tai oluen, alkuruokavalikoiman, pääruuan listalta ja jälkiruokapöydän. Lisäksi brunssiin kuului kahvi ja tee. Erikoiskahvi kustansi euron lisää. 

Alkuruokia sain kerättyä lautaselle kiitettävästi. Valikoima ei ollut kovin laaja, mutta ruokaa oli kuitenkin useampaa sorttia ja ruoka maistui hyvälle! Alkusalaatteja oli kahta erilaista: perunasalaattia ja kvinoa-papusalaattia. Valmiiden salaattien lisäksi tuoreita vihanneksia oli kulhoissa erikseen: kurkkua, tomaattia ja salaattia. Ihanalta maistuivat myös paahdetut paprikat ja sienet. Aivan parasta alkuruokapöydän tarjontaa olivat sämpylät ja erilaiset tahnat, joista oli vaikea valita omaa suosikkia. Tapenade ja vuohenjuustomousse olivat nimittäin molemmat timanttisen hyviä. 



Pääruokalistalla ensimmäisenä komeili klassikkoannos Eggs Benedict. Tästä nautimme erinomaisen version taannoisella Tallinnan reissulla Telegraaf-hotellissa. Klassikkoannosta oli Birrin listalla myös lohen, vuohenjuuston ja pinaatin kera. Lisäksi oli makkara-annos ja avokado-sieni-leipä. Minä päädyin rapeaksi paahdettuun leipään, jossa oli tomaattia, avokadoa, sieniä, papuja ja salsa verdeä. Annos oli ulkoasultaan aikas ihana! Lisukkeet ja leivänpäälliset maistuivat herkullisilta ja täyttivät vatsan hyvin. Itse leipä oli minun makuun vähän vaisu, mutta kaikki muu annoksessa toimi, värit mukaan lukien. 



Jälkiruokapöydässä oli paria juustoa, tuoreita hedelmiä, croissantia, sitruunajuustokakkua ja brownieta vaniljakastikkeella. Juustot olivat ihania! Taisin syödä useamman palan sekä brie-juustoa että goudaa. Tällä kertaa skippasin hedelmät, koska halusin ehdottomasti maistaa sekä juustokakkua että brownieta. Ja niin maistoinkin ja santsasin vielä toiset palat, koska molemmat olivat oikein onnistuneita. Ihastuin raikkaaseen ja kivan kirpakkaan sitruunajuustokakkuun! Sitruuna onkin viime aikoina maistunut erilaisissa ruuissa. Birrin brownie taasen oli ihanan suklainen ja tahmainen. Loistava combo siis. Jälkiruokien seurana maistui laadukas kahvi.  


Birrin brunssi oli kiva. Brunssin tarjonta ei ollut kovin laaja, mutta minä tykkäsin erityisesti siitä, että erilaisia ruokalajeja ei ollut liikaa tarjolla. Tarjoiltaviin oli selvästi panostettu. Alkuruokapöydässä pääsi heti maistelemaan ruokia ja tilattu pääruoka saapui pöytään sopivan ajan kuluessa. Tällä brunssilla pisteet keräsi minun makuun just ihanat jälkkärit! Birrin brunssille voisin suunnata mielihyvin toistekin. Toimi meidän porukalle tosi hyvänä lounaana ja työpäivän piristäjänä!