maanantai 25. helmikuuta 2019

BasBas - loistava viikonlopun aloitus!

Yhtenä helmikuun perjantaina aloitimme viikonlopun vieton nauttimalla hyvin aikaisen illallisen BasBasissa. BasBasissa olemme käyneet muutamia kertoja aikaisemminkin ja varmaan kävisimme useammankin, jos pöytävaraus onnistuisi helposti. BasBasissa ihan ekana aina ilahduttaa tunnelmallinen tila, jossa muuten akustiikka on erinomainen. 




Parasta BasBasissa on ravintolan menu ja mahdollisuus rakentaa oma menu listan ruuista tai syödä yksittäisiä annoksia oman mielen mukaan. Neljän ruokalajin menu kustantaa 45 €. Listalla oli lisäksi pari jälkkäriä. 



Päätimme taas kerran tilata mahdollisimman monta erilaista annosta ja jakaa ne kaikki. Näin maksimoisimme makuelämysten määrän. Ihan alkuun nautimme  monta palaa BasBasin rapeakuorista patonkia voin kera ja tietty tilattiin lasit viiniä. 


Tälläkin kertaa luotimme henkilökuntaan viinivalinnoissa. Ihan ekoissa lasillisissa esitettiin omia toiveita, mutta tajuttiin ensilasillisten jälkeen luottaa täysillä ammattilaiseen. Illan aikana nautittiinkin todella hyviä viinejä ja ihan alkuun positiivinen yllätys oli suodattamaton riesling, joka oli oikein hyvää. 




Alkuruoka-annoksista ihastuin eniten mahtavaan maa-artisokkasalaattiin. Maa-artisokka on lempparini ja tässä kokonaisuus oli täydellinen.  




Siikaa ja ponzua annoksessa oli mahtavan voimakkaat maut. 



BasBasin tartarissa pääosaa näytteli itse liha kera kananmunan. Hyvänmakuista oli tartar, mutta jäi tänään makuelämykseltään vaisuksi verrattuna näihin kahteen ekaan ruokaan. Mitään moitteen sijaan annoksessa ei ollut. Koko oli hyvä ja hyvin riitti jaettavaksi kahdelle hengelle.



Blinikausi näkyi BasBasissa perunarieskan ja kirjolohenmädin muodossa. 



Etukäteen odotin ehkä eniten illan pastaa ja risottoa. Näille annoksille annoimme viinivalinnat täysin asiantuntijan päätettäviksi ja valinnat olivat kyllä todella onnistuneet. Punaviini passasi superhyvin salviapastan kanssa. Oli kivan kepeä ja helppo. Samoin Loiresta kotoisin oleva luomuvalkoviini oli ihana kera veriappelsiinirisoton. 




Veriappelsiinirisotto oli koostumukseltaan ja kypsyydeltään aivan täydellinen! Maku oli upee ja täydentyi entisestään viinin kera. Jos etsit täydellistä risottoa, suuntaa BasBasiin. 



Salvia-voitagliolinia oli ihana simppeli, herkullinen annos. Saatiin epähuomiossa toinenkin pasta-annos, joka tietty sekin syötiin.  



Lämpimistä ruuista kuhan kanssa tarjottu lisuke oli taas niin hyvä. Voi-valkoviinikastike oli suussa sulava ja itse kuha ihanan rapeaksi paistettu.



Black Angus Flank Steak ei meitä niin vakuuttanut. Liha oli aivan hyvää, mutta meidän mieltymyksissä jäi kuitenkin kuhan varjoon. Johtuiskohan siitä, ettei kumpikaan meistä ole niin suuri lihan syöjä. Lihaa oli lautasella runsaasti ja tästä riitti hyvin kahdelle jaettavaksi myös.  



Pihvin kanssa tarjottiin Syrahia Rhonesta ja kuhan kanssa hauskan makuista Sauvignon Blancia Italiasta. 




Jälkiruoka oli ihanaa täyteläistä maitosuklaata! Maitosuklaajälkkärit ovat minun lemppareita ja tätäkin olisin lusikoinut vaikka kuinka. Ekstrajälkkärinä tilattiin vielä vaniljajäätelöpallo, jossa oli mukana jotain ihanaa keksiä.  Jälkkäriviininä nautittiin Brachetto di Aquita, joka on aina vaan niin hyvää, ihan itsessäänkin.



Illan laskun kahdelta näette alla. Meistä juotujen viinilasien määrään nähden loppulasku oli varsin kohtuullinen - ruokaakin tuli molempien syötyä viiden ruokalajin verran.

Tällä kertaa erityiskiitoksen onnistuneesta illasta herkullisen ruuan ja upeiden viinien lisäksi saa tarjoilijamme, joka valitsi meille ne loistavat viinit ja palveli meitä koko illan niin ystävällisesti ja asiantuntevasti rentoa fiilistä unohtamatta. Oli piste iin päälle! Illallinen BasBasissa oli jälleen kerran onnistunut, täällä  vaan kaikki toimii! Joten eiköhän taas pian olla pöytävarausta tekemässä! 

BasBas

2 kommenttia:

  1. BasBas nyt vaan on. muutaman kerran poikennut viinille ja muutamalle suupalalle. Ihana, rustiikkinen hyvän palvelun paikka.

    VastaaPoista