tiistai 10. lokakuuta 2017

Lauantailounas ravintola Pennyssä!

Lauantaina lounastimme pitkästä aikaa ravintola Pennyssä. Pennyssä ollaan vierailtu aikaisemminkin ja tykätty kovasti. Pennystä saatiin myös taivaallisen ihanan Rocky Roadin -resepti, jonka löydät tästä. Suosittelen kokeilemaan, on ihan mielettömän hyvää!

Lauantain lounaslista oli esillä ravintolan seinällä. Kaikki vaihtoehdot olivat minun makuuni ja valinta oli vaikea. Erityisesti houkuttelivat simpukat, Reuben Sandwich ja Rosmariini-risotto. Reuben Sandwich oli minulle uusi tuttavuus ja tarjoilija kertoi, että tähän leivän tulee mm. pastramia ja juustoa. Houkutti kovasti.  



Ihan alkuun herkuttelimme Teemu & Markus Patisserien sämpylöillä, jotka tarjoiltiin todella uunikuumina voin kanssa. 



Minun valintani osui herkulliseen rosmariinilla maustettuun risottoon, joka tarjottiin lampaan kanssa. Risotto oli onnistunut, kaikkinensa. Minun makuun rosmariinia oli juuri sopivasti. Rosmariini maistui hyvin, muttei liikaa. Annos oli kooltaan mukavan reilu, joka sopi nälkäiselle lounastajalle just hyvin. Lihaa oli annoksessa isot palat, joten todellakin lähti nälkä. Lihaa maustoin itse vielä suolaripauksella. 




Lounasseuralaiseni herkutteli simpukoilla ja ranskalaisilla. Ei olisi ollut hassumpi valinta tämäkään, eikä se Reuben Sandwich. Aivan hitusen tuli annoskateus, kun näin millainen herkkuleipä naapuripöytään kannettiin! Tuo sänkkäri on joskus todellakin testattava. 




Jälkiruuaksi olisimme kovasti halunneet kahvien kanssa pannukakut. Annos oli todella houkutteleva ja herkullisen näköinen! Aika ei harmiksemme riittänyt pannukakkuihin. Tarjoilija kertoi niissä kestävän noin vartin verran ja olimme jo sen verran verkkaisesti nauttineet lounasta, että oli pakko palata töiden pariin. Tosin kahvien ja laskujenkin kanssa kesti niin kauan, että olisimme ne pannukakutkin ehtineet syödä. Palvelu toimi muuten aivan kivasti, mutta palvelu olisi voinut olla vähän ripeämpää. 

Pennyn tarjoama ruoka oli todella hyvää! Risottoni oli oikein onnistunut ja alkupalana toiminut kuuma sämpylä voilla maistui ihanalle. Lounaslistan vaihtarit olivat hyvät. Niistä olisin tosiaan voinut valita ihan minkä vaan! Penny on minusta tosi kiva ravintola. Suosittelen lämpimästi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti