torstai 20. heinäkuuta 2017

Kiskis Kaskis!

Turun reissua suunnitellessamme oli ensimmäisenä ajatuksenamme illallinen ravintola Kaskiksessa. Food & Fun -festareilla nautimme siellä ihanan illallisen ja toki halusimme illastaa Kaskiksessa uudemman kerran. Olimme todella ajoissa liikkeellä pöytävarauksen kanssa, mutta siltikään emme saaneet pöytää haluamallemme päivälle. Kyseinen ilta oli saman tien varattu, kun sitä oli mahdollista varata, hassua.  Onneksemme saimme kuitenkin pöydän perjantaille. Kaskis on niittänyt mainetta ja kunniaa ja saavuttanut suuren suosion. Meillä(kin) oli edellisestä vierailusta johtuen odotukset korkealla!

Kaskiksessa suositaan puhdasta, lähellä tuotettua ruokaa. Villiyrtit ja muut metsän antimet kerätään Kaskiksessa itse. Kaskiksessa tarjoillaan neljän ja kuuden ruokalajin menuta. Menu on yllätysmenu ja pienen keskustelun jälkeen tarjoilijamme suostui kertomaan menun sisällön, onneksi. Olisimme nimittäin ilman tietoa illan ruokalajeista varmaan päätyneet Neloseen ja missanneet meidän mielestä parhaat annokset, jotka sisältyivät Kutoseen. 

Kaskiksessa koko pöytäseurueen on otettava sama menu ja myöskään viinipaketin puolitus ei onnistunut, vaan piti ottaa joko täysi viinipaketti tai 0,75 kokoinen setti. No, tällä kertaa meille riitti alkudrinkit ja lasit viintä. Hyvä ratkaisu aamulenkin kannalta, muuten ei ;).  


Perjantai-illan toisiksi aperitiiveiksi nautimme Kaskiksen GT:t. Ekat juomat nautimme Radisson Marina Palacen viehättävässä baarissa. GT oli raikas!


Alkudrinkkiä maistellessamme saimme terveisiä keittiöstä. Keittiön tervehdys oli niin herkullinen makujen sinfonia, että oksat pois. Simppeliä, mutta vaan niin hyvää oli tämä näkkäriä, kuusenkerkkää ja emmental-tyyppistä juustoa sisältänyt amuse bouche. Tämä suupala todellakin herätti ruokahalun ja enteili upeaa illallista! 



Ensimmäisessä alkuruuassa ihastutti erityisesti rapukakku, jossa oli aasialaisia makuja, kuten kaffirlimeä. Rapukakku ja paahdettu siika tarjoiltiin kermaviilikastikkeen ja misomajoneesin kanssa. Tämä oli oikein ihana, kesäinen tuulahdus illallisen alkuun. 




Kaskiksen hapanjuurileipä ei ihan kympillä sytyttänyt meitä. Maku oli aivan hyvä, mutta leipä itsessään oli meistä liian tiivis. Aika monta palaa leipää kuitenkin söimme ;) 



Leivän kanssa oli paahdetulla maitojauheella maustettua voita. Tästä tykkäsimme!



Valkoviini sen sijaan sytytti. Tykkäsimme kovasti tästä raikkaasta rieslingistä. Illan viinit olivat erinomaiset ja sopivat hyvin ruokien kanssa.  



Seuraavaksi saimme eteemme parsaa, kinkkua ja ravintolassa tehtyä pekonia ja mielenkiintoista sitruunaverbena-yrttiä. Odotimme vähän vahvempaa makumaailmaa, annoksen tomaattinen possuliemikään ei ollut kovin voimakas maultaan. Tämä annos jäi meidän  mielestämme anniltaan vaisuksi. 


Kaskiksen illallisella ihastelimme itse ruoka-annosten lisäksi kauniita astioita, joilta ruuat tarjoiltiin. Ihastuttavia astioita oli useita! Illallisen yksi ihastuttavimmista ruuista oli tämä Maa-artisokkaa kolmella eri tavalla tarjoiltuna. Lautaselta löytyi ihan älyttömän hyvää, kielen mennessään vievää ruskistetulla voilla maustettua hollandaise-kastiketta. Taisi olla paras kastike ikinä! Meistä oli nerokas idea yhdistää ruskistettu voi hollandaise-kastikkeeseen! Maa-artisokan kanssa lautasella oli viiriäisen muna ja kylmäsavustettua hauen mätiä - aika lailla sellainen annos, jota ei todellakaan tule kotikeittiöissämme laitettua. Ihana kokonaisuus ja juuri sellainen makuelämys, jota ravintolaillallisella odottaa saavansa!



Illallisen ensimmäinen pääruoka oli ihan mahtava annos jo ulkoasultaankin. Lautasella oli ihanat värit ja söpö pikkuporkkana! Kalapääruoka oli paistettua ahventa (ihanan rapeaa!), varhaisperunaa, pinaattia, retiisiä ja miniporkkanaa. Kokonaisuuden kruunasti kevätsipulikastike. Erinomainen setti kaikkinensa!


Lihapääruokana oli Ahvenanmaan härkää. Lautasella oli paahdettua sisäfilettä ja ylikypsää poskea, joka oli erittäin mureaa ja suussa sulavaa.  Lihan lisukkeena oli juuriselleriä monessa muodossa, hunajanaurista ja kastikkeena toimi härän liemi. Hyvä annos oli tämäkin. 


Illan punaviini liharuuan kanssa oli Pinot Noir, joka sopi härän kanssa hyvin. 


Illan viimeinen annos oli vähintäänkin mielenkiintoisen kuuloinen jälkiruoka: Piimää ja tilliä! Vaisu "jee" oli ensireaktio ;). Suuret suklaanystävät eivät olleet näin terveellisen kuuloisesta jälkiruuasta kovin innoissaan. Mutta jälkiruuassa oli kuin olikin piimän ja tillin lisäksi suklaata. Suklaa tarjottiin valkosuklaana, piimävalkosuklaamoussena. Lisäksi annoksessa oli piimäparfait ja tilligranite. Ennakko-odotuksiin aivan maukas ja herkullinen jälkiruoka, mutta odotimme jälkkäriltä enemmän. 


Kuuden ruokalajin (66 €) jälkeen olimme aivan täynnä! Illallinen Kaskiksessa sisälsi upeita annoksia ja hienoja makuelämyksiä. Tästä illallisesta emme olleet aivan niin fiiliksissä kuin edellisestä. Ehkä heti alkuun tunnelmaa latisti se, että "jouduimme" tiukkaamaan tarjoilijalta menun sisältöä ja se, että menun ja viinipaketin säätäminen mieluisaksi ei onnistunut. Neljä ruokalajia, omilla valinnoilla päivän tarjonnasta, olisi meille riittänyt hyvin. 

Meidän suosikkejamme olivat ehdottomasti keittiön tervehdys, maa-artisokka ja ahven. Näissä annoksissa lautaselta löytyi ihan mielettömän herkullisia makuja. Menun annoksista pettymyksiä oli parsa & kinkku -setti sekä piimä-tilli -jälkiruoka, joka ei ollut meidän makuun, vaikka taiten olikin valmistettu. Annosten esillepano oli huoliteltua ja kovin kaunista - kooltaan olivat myös varsin reiluja.


Kaskiksessa oli koko illan iloinen, kiva ja rento fiilis. Ruuat tuotiin pöytään sopivalla rytmityksellä ilman turhia odotteluja tai fiilistä siitä, että ei ehdi nauttia jokaisesta annoksesta. Kaskista suosittelemme edelleen lämpimästi! Täällä koimme taas ihania ja aivan uusia makuelämyksiä, mahtavaa!  





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti