torstai 13. huhtikuuta 2017

Taidetta ja brunssia Sipoon Konst & Formissa

Sunnuntai ja synttärit olivat kaksi hyvää syytä suunnata Etelä-Sipoossa Gumbostrandissa sijaitsevaan taidekeskukseen Konst & Formiin. Aidossa, vanhassa tehtaamiljöössä sijaitsevassa Konst o Formissa on tarjolla herkkuja kaikille aisteille. Konst o Formissa on nimittäin taidegalleria, sisustus- ja lahjatuotteita tarjoava myymälä, kahvila ja myös mahdollisuus järjestää kokouksia ja tapahtumia. Ihan mahtava paikka! 

Tällä hetkellä Konst & Formissa on meneillään Netta Tiitisen, 10 vuotta paletilla -näyttely. Netta Tiitisen taidetta olen aiemmin päässyt ihailemaan Taidekeskus Salmelassa ja nyt sitten uudemman kerran Gumbostrandissa. Näyttely oli upea! Hänen työt ovat ihastuttavia - kannattaa käydä vierailemassa ja tutustumassa Netta Tiitisen näyttelyyn


Konst & Formissa olen käynyt useamman kerran ja joka kerta viivähdän hyvän tovin kaupan puolella, jossa on kaikenlaista kiinnostavaa. Myymälän puolella on esillä myytävänä ja toki ihailtavanakin lasia, keramiikkaa, valaisimia, kirjoja, koruja ja vaikka mitä. 



Juhlan kunniaksi päätimme nauttia Konst & Formin bistrossa brunssin. Brunssi vaikutti olevan tosi suosittu, mutta tilaa kuitenkin tuntui löytyvän uusille ruokailijoille. Pöytävaraus on suositeltava, jos on tietty aika, jolloin brunssin haluaa nauttia - silloin ainakin pääsee haluamaansa aikaan. Bistro on auki Taidekeskuksen aukioloaikoina ja sunnuntaisin tarjotaan brunssia klo 11-14.  

Brunssipöydästä tuli ihanan keväinen fiilis - pöytää koristivat kauniit ja värikkää tulppaanit.  

              

Kahvila on viihtyisä ja vaalea sisustus luo rauhallisen fiiliksen. Brunssitarjottavat oli katettu suorakulmion malliseen pöytään. Brunssijuomat, kahvi, tee, vesi ja mehu löytyivät toisesta pöydästä ravintolantilan toisesta päästä. Tämä oli liikehdinnän suhteen erittäin hyvä ratkaisu. Erikoiskahveja ei ollut saatavilla, joten latte jäi Konst o Formissa juomatta. Tosin olin ehtinyt jo aamutuimaan poiketa Porvoossa Cafe Postresissa synttärilahjaostoksilla ja siellä toki join laten! 

Brunssin leipätarjonnasta perunarieskat olivat minun suosikkeja! Tykkään perunan pehmeästä mausta ja rieska on voin kanssa vaan niin hyvää. 


Leipävalikoima oli ihanan laaja. Tumman leivän ja siemenleivän lisäksi oli tarjolla sämpylöitä, pieniä lohipiirakoita ja juuri niitä brunssille sopivan kokoisia pikkucroissantteja. 







Brunssilla oli todella kiitettävä määrä tarjolla erilaisia kasviksia ja vihanneksia. Tykkäsin kovasti purkkikurkuista, punasipulista ja kukkakaalista. Pöydässä oli myös vihreää salaattia ja erillisissä kulhoissa tosi kivasti maustettuja sieniä, kesäkurpitsaa, parsakaalia ja porkkanaa - raikasta ja maukasta. Kasvisten tarjonta oli laaja. Minä tykkäsin tästä.  




Kasvisten lisäksi brunssilla oli mielettömän mureaa ja herkullisen makuista paahtopaistia. Ihastuin tähän niin kovasti, että meinaan pääsiäisenä kokeilla kotona jotain saman tyyppistä. 



Brunssin ruokaisaa osastoa edustivat paahtopaistin lisäksi yrttimarinoitu kana - oli myös hyvää ja samoin uunilohi, kera kastikkeen. 



Kiva yhdistelmä oli kehitetty parsasta, katkaravuista ja kananmunasta. Ruokaisa salaatti, jossa eri maut täydensivät toisiaan. Oli brunssin tarjottavista yksi mieleenpainuvimmista makuelämyksistä.  



Lautaselle kertyi taas aivan mukava setti herkullista ruokaa. Vienosti chilillä maustetuista lihapullista tykkäsimme kaikki, samoin kuin yrttimarinoidusta kanasta ja uunilohesta. Yksi mieleenpainuvimmista makuelämyksistä oli aivan täydellinen munakokkeli! En muista hetkeen syöneeni niin hyvää munakokkelia. Nakit taisivat jäädä minulta maistamatta, perunoista sen sijaan tykkäsin.  


Brunssin jälkiruokaosastoa edustivat tuoreet hedelmät ja mansikkarahka. Minulle semijälkkäriosastoon meni myös ihana granola-jugurtti-hillo -setti, joka tarjoiltiin lasista. Tässä annoksessa granola oli ihanaa raksuteltavaa ja hilloke toi sopivaa makeutta luonnonjugurtin rinnalle.  





Ehkä olisi ollut vielä tilaa jollekin suklaiselle herkulle...? Pieni pala vaikka brownieta sopisi tämän brunssin kokonaisuuteen minusta oikein hyvin. 


Konst & Formin brunssi maksoi 24,90 €. Minä pidin brunssista kovasti! Parasta oli kasvisten laaja tarjonta ja se, että kaikki tarjottavat olivat oikein hyvän makuisia. Oli ilo syödä pitkään ja kunnolla. Brunssiseurueemme kanssa olimme todella tyytyväisiä brunssin valikoimaan ja tarjottavien herkullisuuteen. 

Palvelu toimi brunssilla aivan hyvin. Vaikka pöydät olivat täynnä, oli brunssipöytäkin aika hyvin täynnä. Ruokien noutaminen sujui jouhevasti, eikä jonoja juuri ollut. Lisäksi henkilökunta palveli tosi ystävällisesti ja ripeästi. Olipa ihana sunnuntaiaamu taiteen ja brunssin parissa! Konst & Form


10 kommenttia:

  1. NÄyttääpä ihanalta! Sipoossa asuu ystäviä, joiden kanssa tänne olis kiva mennä.

    VastaaPoista
  2. ihan uusi tuttavuus - kiitos vinkistä. viihtyisin epäilemättä itsekin tuolla hyvän tovin...!

    VastaaPoista
  3. Mä rakastan brunsseja. Olosuhteiden vuoksi (lapset, työ) en kovin usein pääse nauttimaan muiden tekemistä brunsseista, joten olen alkanut panostaa omiin viikonlopun aamupaloihin, tuoden niihin brunssi elementtejä. Ja tyydyn haaveilemaan ajasta, jolloin voin mieheni kanssa pyyhältää kahdestaan brunssille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonlopun aamiaiset ovat ihania, kun on aikaa. Arkiaamuisin minulla on aina niin kiire, että viikonloppuisin nauttii sitten aikatauluttomista aamuista koko viikon edessä. Parasta on, kun on ihana kiireettömyys ja aikaa syödä aamiaista, juoda kahvia ja lukea Hesaria.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen paikka. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  5. Mä oon tällä hetkellä tosi kypsä valmiina paistettaviin leipiin. Jos kahden hotellin aamiaisella ja kahdessa työpaikkani lounasravintolassa on sama tuore vastapaistettu leipä, joka ei maistu puulta ei peeltä, niin kyllä ihmettelen. Onko tällä leipätaivaalla joku monopoli? Siksi nua rieskat vaikuttavat ihan tervetulleilta. Persoonallisuutta peliin.

    Avauduin vähän asian vierestä, mutta avauduin kumminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rieskat olivat todella jees, kuten muutkin brunssin leivät, jotka tehdään tuolla bistrossa itse. Leivän pitää maistua. Hyvältä. Niin samaa mieltä tuosta. Useista illallisravintoloistakin on jäänyt mieliin just leipä kaiken muun ohella. Kuten vaikka Chef & Sommelierin rosmariiniruisleipä tai Ragun mieletön leipäkattaus. Samoin Grönissä oli älyttömän hyvä leipä. Et kyl brunssilla ja aamiaisella pitää olla hyvä leipä.

      Poista