sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Lapin lumoa ja aamiaisella Levin Igluilla, Aurora Sky -ravintolassa

Talviloma vietettiin tänä vuonna pohjoisessa, Ylläksen upeissa maisemissa. Kirpakkaa pakkasta, auringonpaistetta, hiihtolatuja ja muutama retki laskettelurinteisiin - näistä tehtiin hyvä hiihtoloma!  




Yhtenä aamuna suuntasimme Ylläkseltä Leville rinteisiin ja murtsikkaladuille. Päivän aloitimme nauttimalla aamiaisen Levin Igluilla, Aurora Sky -ravintolassa. Levin Iglut ja Aurora Sky sijaitsevat noin 10 kilometrin päässä Levin keskuksesta 340 metrin korkeudessa Utsuvaaran alueella. Täältä on hienot näkymät! 


Lasi-igluissa yöpyminen on elämys! Levin Igluilla olen kerran, muutama vuosi sitten, viettänyt yhden yön Revontulitalossa kultasviitissä. Oli aika ihanaa nauttia tähtitaivaan alla kuohuviiniä lämpimissä poreissa kelluen. Ikimuistoinen matka! 




Aurora Skyn aamiaista tarjoillaan myös muillekin kuin igluissa yöpyjille. Ravintolassa meidät otettiin tosi ystävällisesti vastaan ja palvelu oli oikein sydämellistä ja huomaavaista vierailumme ajan. Sanoisin, että poikkeuksellisen ystävällistä. Palvelu oli se, joka erityisesti jäi mieliimme. Kiitos Aurora Skyn henkilökunnalle!


Aamiaispöytä on tarjolla ravintolan alakerrassa, me nautimme aamiaisen ravintolan yläkerrassa kauniita maisemia ihaillen. 


Ihan paras uutinen heti aamiaiselle saapuessamme oli se, että aamisella on saatavilla erikoiskahveja (jee!) ja että kahvit sisältyy hintaan. Minä maistoin niin cappucinoa ja lattea - hyviä kahveja olivat molemmat. 



Aurora Skyn aamiaisella oli tarjolla monenlaista syötävää. Tarjottavat olivat tarkkaan harkittuja, eri lajeja ei ollut kovin laajasti tarjolla, mutta valikoima oli kuitenkin riittävä. 


Leipävalikoima sisälsi tummaa ruisleipää, vaaleaa leipää, paahtoleipää ja karjalanpiirakoita. 



Leivän päälle aamiaispöydästä löytyi tuoreita vihanneksia (kurkkua, tomaattia, salaattia), leikkeleitä, kahta eri juustoa ja kylmäsavulohta. 




Leivän päälle oli tarjolla myös makeita juttuja, kuten Nutellaa ja hilloa!




Aamiaisen lämmintä ruokatarjontaa edusti munakokkeli, lihapullat, saksalaiset nakit ja poromakkara. Poromakkara oli hyvää. Kiva, että paikallisia tuotteita oli edustettuna.  


Aivan kivan aamiaislautasen sain koottua pöydän antimista. Minä tykkäsin kylmäsavustetusta lohesta ja molemista juustoista. Leikkeleissä suolaliha oli mukavaa vaihtelua aamiaispöytien tuttuun valikoimaan.  





Minulta erityiskiitoksen aamiaisen tarjottavista sai granola, joka on omia aamiassuosikkejani. Mahtavaa, että granolaa löytyi Aurora Skysta. 


Granolan kaverina oli kahta eri jugurttia ja marjasekoitus. Hedelmiä kaipasin lisää aamiaispöytään. Tuoreet hedelmät ovat se juttu, mistä aamiaisella tykkään. Aurora Skyssa oli kulhollinen hunajamelonia. 




Aamiaiskulhoon mahtui vielä jugurttien, granolan ja marjojen lisäksi saksanpähkinöitä. Hyvä setti. 


Makeita herkkuja aamiaisella oli erilaiset muffinssit. Minä skippasin muffinssit ja nautin jälkkärinä reilun palan brietä ja hilloa. 



Aurora Skyn aamiainen maksoi 18 € / hlö. Lapsilta hinta oli puolet tästä eli 9 €. Aamiaisen tarjottavat oli huolella mietitty, valikoima ei ollut hotelliaamiaisten tapaan kovin laaja. Kaikkea oli tarjolla, mutta vähemmässä määrin. Mitä sitten jäi uupumaan? Eniten kaipasin runsaampaa valikoimaa tuoreita hedelmiä, ehkä puuroa ja tietty croissantteja. 

Minä tykkäsin kaikesta aamiaisen tarjottavista. Ruuat olivat hyvän makuisia, laitettu kauniisti esille ja selkeästi laadukkaista raaka-aineista valmistettuja. Oikein maistuva aamiaispöytä. Vatsan sai täällä todella hyvin täyteen - ensikilometrit murtsikkaladuilla piti ottaa rauhallisesti. 


Aurora Skyn aamiaisella voisi tuoda tarjottavien alkuperää ja paikallisuutta paremmin esille. Itse tykkään, kun tiedän, mistä esim. pöydän leivät ovat peräisin. Hienoa oli, että eri ruokalajit oli nimikoitu selkeästi. Levin Igluilla vierailee varmasti paljon ulkomaisia turisteja - voisikohan aamiaispöydässä  vielä rohkeammin tuoda esille paikallisia, pohjoisen herkkuja, kuten vaikka leipäjuustoa ja ohrarieskaa. Mahtavaa oli nähdä Goodion raakasuklaat myynnissä ravintolan respassa! 


Aurora Skyn palvelua kehuin jo aiemmin. Hyvä esimerkki tästä oli nuorempien herrasmiesten huomiointi aamiaisella: tarjoilija tuli erikseen kysymään heiltä, maistuisko kaakaot, että keittiössä voidaan nämä pojille valmistaa. Tämä, jos mikä, saa asiakkaat tuntemaan itsensä tervetulleiksi! 


Suosittelen lämpimästi vierailua Levin Igluilla. Yöpyminen Revontulitalossa tai lasi-igluissa on elämys, jonka muistaa. Meidän mökkilomaa piristi mukavasti aamiainen valmiissa pöydässä. Jos yöpymiseen ei ole aikaa, niin aamiaiselle ainakin! Levin Iglut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti