keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Birgitta Hernesaari

Juhlaviikonloppu ei päättynyt saunomiseen Löylyssä, vaan upeasta Löylystä suuntasimme läheiseen Birgitta Hernesaareen. Tässäkään paikassa en ollut aiemmin vieraillut. Sunnuntaina seiskan maissa kahvilassa oli paljon jengiä, mutta iloksemme just meille oli yksi vapaa pöytä, jonka ääreen saimme mahdutettua seitsemän naista. 

Birgitta on kesäisin aina auki tarkoittaen siis joka päivä aamuysistä iltakymppiin. Keittiö aukeaa arkisin klo 11 ja sulkeutuu klo 20. Viikonloppuisin keittiö herää tuntia myöhemmin eli klo 12. Birgittaan ei oteta pöytävarauksia 

Birgitassa päivän lista  esiteltiin liitutaululla. Kolmesta vaihtarista valkkasimme mieleisemme safkat. Tilaus ja maksu hoituivat nopsaa kassalla. Minun valintani osui Fetalinssisalaattiin, vaikka vegebursaa kovasti harkitsin.  


Birgitassa tarjoillaan myös lounasta, vaihtoehtoina näytti facesivujen mukaan olevan päivittäin vaihtuvat salaatti ja hampurilainen. Birgitan vitriinin tarjottavat oli todella upean näköisiä. Kassajonossa ihailin mantelicroissantteja ja kauniita kakkuja. Ehkä sit seuraavalla kerralla. 


Aika paljon meillä riitti juteltavaa, joten en oikeastaan kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka kauan me erittäin nälkäiset naiset odotimme safkaa. Ilmeisesti emme kovinkaan pitkään. Hampurilaisia saapui pöytäämme useita. Burgerit keräsivät pelkästään kehuja, eikä näitä kuvia katsellessa tarvitse ihmetellä kehujen määrää. Hyvältä näytti niin vierestä kuin kuvista katsottuna. 



Puuhiiligrillissä paistettu pihvi oli mehevä ja maukas, perunoita annoksessa oli runsaasti. 





Fetalinssisalaatti oli hyvä. Salaatti oli todella ruokaisa ja täyttävä setti. Suosittelen Birgitan salaatteja ehdottomasti tämän annoksen perusteella, hyvät olivat salaatin maut. 


Feta ja linssit olivat toimiva yhdistelmä. Tätä  kokeilen kotonakin. 


Birgitan latte oli ihana. Kahvi oli itse asiassa pakko ottaa heti alkuun lämmikkeeksi sateen ja lievän viileyden tunteen vuoksi. Kevyt kesäsade nimittäin yllätti meidät lyhyellä matkalla Löylystä Birgittaan.




Birgitta oli ihana paikka, ihanalla paikalla. Palvelu toimi hyvin  ja ruoka oli hyvää. Suosittelen  testaamaan myös tätä paikaa Hernesaarenrannassa liikkuessanne. Ihanat kakut ja muut herkut jäivät tällä kertaa vitriiniin, ensi kerralla lupaan maistaa jotain näistä ihanista Birgitan luomuksista.



Birgitta Hernesaari

Hernesaarenranta 2

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti