sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Töölön ihana Umeshu

Töölön Umeshu houkutteli meitä pikaiselle piipahdukselle ennen illan teatteriesitystä. Reteinä marssimme paikan päälle ilman pöytävarausta. Onneksi olimme sen verran ajoissa, että meille löytyi pöytä. Yllätyimme molemmat siitä, millainen kuhina Umeshussa kävi. Paikka oli baaritiskiä myöten täynnä. Ihmekös tuo, Umeshun ruoka on laadukasta ja maukasta. Täällä ruokailuun olemme aina olleet tyytyväisiä. 

Umeshun sisustus on miellyttävä. Kokonaisuus on tarkkaan mietitty ja esimerkiksi astiat ovat upeita.





Me tilasimme puoliksi annoksen California-rullia. Umeshun California-rullat olivat erinomaisen hyviä. Rullat myös pysyivät hyvin koossa, syöminen oli helppoa. Annos sisälsi 8 palaa ja maksoi 9 €. 




Nigireistä Mirka valkkasi Tamagon (5 €), joka on japanilainen munakas. Umeshun Tamago on aivan omaa luokkaansa. Paras ikinä! Pauliinan valinta osui Yoki Hatateen eli grillattuun kampasimpukkaan. Peukut molemmille! 



  
Sushin lisäksi Umeshussa tarjotaan lämpimiä japanilaisia ruokia. Me maistoimme annoksen possu-dumplingeja chilisoijan kera (6 €). Gyotzat olivat herkullisia, mutta annos oli niin kovin pieni :( Näitä söisi vaikka kuinka :) 






Umeshu on edelleen yhtä ihana kuin ennenkin. Laadukasta safkaa hyvään hintaan. Vahva suositus! Mutta muistakaa pöytävaraus, arki-iltoinakin!

Umeshu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti