torstai 27. joulukuuta 2012

Los Cojonesin Pintxot!

Pohjoismaiden ensimmäinen "Pintxoteria" Los Cojones aukaisi ovet viime kesänä Annankadulle. Aika lähelle saman porukan pyörittämää Bar Llamasia, jossa on useasti poikettu. Mietimme kivaa paikkaa, jossa voisimme suunnitella tammikuun Lontoon reissun kuvioita, syödä jotain pientä ja nauttia muutaman juoman. Mirkan mieleen juolahti Los Cojones, joka olikin nappivalinta näille kriteereille. 


Los Cojones on muiden saman poppoon baarien tapaan sisustettu hauskasti ja värikkäästi, yksityiskohdissa löytyy ja tunnelma paikassa on rento ja välitön. 


Los Cojones tarjoilee Baskimaan omia tapaksia eli pintxoja, jotka ovat pieniä suupaloja ja tarkoitettu sormin syötäväksi. Los Cojonesin pintxot ovat reilun kokoisia, hivenen haastavia sormin syötäviksi, mutta hintalaatusuhde on näissä pikku ruuissa aivan kohdallaan. Me maistoimme kaikkia neljää tarjolla ollutta eli lihapullaa, kanaa, metsäsientä ja brietä hillon kera. Ja tykkäsimme! Kaikissa pintxoissa löytyi makua, mutta parhaat olivat minusta tandoorikana ja brie hillon kanssa. Erityisesti maukas hillo jäi mieleen. 




Näin ensikäynnin perusteella Los Cojones vaikuttaa hyväntuuliselle ja hauskalle mestalle. Henkilökunta oli iloisen ystävällistä ja hintataso mukavan lempeä ;). Pintxot maksoivat 2,50 € / kpl ja olut 5,50 €. Mukava paikka piipahtaa juomille tai nauttimaan pientä syötävää. Los Cojones on auki muuten myös sunnuntaisin :). 

Osuma.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti