maanantai 1. lokakuuta 2012

Domo, 22.9.2012

Piipahdin Domossa lounaalla reilu viikko sitten. Kävimme ystäväni kanssa Rakkautta ja Anarkiaa festareilla katsomassa ruotsalaisen leffan nimeltä Avalon. Erityisesti elokuvan näyttelijäsuoritukset olivat aivan huikeita! Mutta sitten itse asiaan eli ruokaan ;-) Lounasseurueeseemme liittyi vielä yksi ystäväni pienen poikansa kanssa.

Alkuun tilasimme Edamameja (4.5 €), jotka olivat täällä hiukan erilaisia kuin tavallisesti. Soijapavuissa oli neljää eri maustetta; suolaa, chiliä, seesamia ja soijaa. Hauska, pieni naposteltava alkuun!



Alkuruoaksi valikoituivat: tofu, gyozat ja merileväsalaatti. Friteerattu tofu tentsuyu-kastikeen kera (agesashi tofu) 5.5 € oli kertakaikkiaan loistava annos, tofu oli ihanan maukasta, päältä rapeaa ja sisältä pehmeää! Gyozat eli paistettua possunlihaa taikinanyytissä ja soija-chili kastiketta 5.5 € olivat juuri sellaisia kuin niiden olla pitää. Voisin syödä näitä kilokaupalla ;-).  Merileväsalaatti ja shisho- kastikeella (5.5 €) ei saanut aivan niin paljon ylistystä kuin kaksi edellistä.










Pääruoaiksi valkkasimme makeista: tulista tonnikalaa (9.8 €), rapeaa tonnikalaa (12 €), avokadoa, tulista lohta ja tietysti california -makeja (8 €). Minun ehdoton suosikki on  rapea tonnikala, mutta myös kaikki muut makit saivat ylistystä.

Annokset olivat kauniita ja maut kohdallaan. Riisi oli taitavasti valmistettua ja makit eivät olleet liian tiukkoja vaan juuri sellaisia kuin olla pitää.





Palvelu Domossa on todella ystävällistä ja henkilökunta otti hienosti huomioon myös pienen seuralaisemme. Tänne voi siis tulla myös perheen pienimpien kanssa hyvillä mielin.

Domo on mielestäni ehkä Helsingin paras japanilainen ravintola. Erityisesti täällä on hintalaatusuhde kohdallaan! Suosittelen!

Domo

http://www.osuma.fi/

2 kommenttia:

  1. Eikös Domo ole siinä missä oli ennen Koto? taisin tänään kävellä siitä ohi :) tosi hyvältä kuulostaa kyllä! oma japanilaissuosikkini Helsingissä on Kabuki mutta tätä täytyy kyllä kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On on! Tosi hyvä mesta! Kabukiin verrattuna palvelu on superystävällistä ja ruokalista mielikuvituksekkaampi.

      Poista