tiistai 10. heinäkuuta 2012

Shanghai Cowboyn ruokaa Adamsissa 5.7.2012

Fazerin aamiainen riitti pitkälle päivään saakka, mutta kyllä illan tullen alkoi jo nälkä kurnia vatsassa. Kaksi ravintolabloggaajaa eivät millään meinanneet löytää iltaan sopivaa ja juuri sillä hetkellä mieleistä ravintolaa Helsingistä ;). What. Patronaan yritettiin, ei mahduttu. Carusellin terassilla pidettiin tuumaustaukoa nauttien auringosta ja johan löytyi. Shanghai Cowboyn keittiö on vierailulla Adamsissa, joten sinne siis, meksikolaista ruokaa syömään. 






Adamsista ja Shanghai Cowboysta löytyykin molemmista jutut blogeista.


Alkuun otimme puoliksi ihanat Nachot kera guacamolen ja salsan (5 €). Nämä nachot ovat huippukamaa, suosittelemme kokeilemaan. Guacamole oli myös maukasta - salsa taasen kummallisen vetistä. Mutta sellaista se kuulemma aina on ;).




Pauliinan Quesadillat olivat maukkaita ja täytteet runsaita. Lettuja oli neljä ja tästä edullisesta annoksesta (9 €) tuli aivan täyteen. Tosi hyvä setti. 






Mirkan ribsit (14 €) olivat täydellisen hyvin valmistettuja; liha irtosi luusta melkein itsestään. Makua olisi saanut olla enemmän, onneksi ripaus suolaa auttoi asiaa.






Jälkiruokana oli Grillattu banaani kera muutaman kastikkeen; vanillainen tuorejuusto ja suklaakastike chilillä maustettuna (6 €). Reilu ja maukas annos. Suklaakastikkeeseen kaipasimme lisää chiliä. Lempeän banaanin ja makean tuorejuustokastikkeen seuraksi olisi voinut olla enemmän tulista meininkiä.  




Shanghai Cowboyn ruoka on hyvää ja kivaa. Hintalaatusuhde on erinomainen, joten tänne kannattaa meksikolaisen ruuan ystävän ehdottomasti poiketa. Shanghai Cowboy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti