maanantai 5. maaliskuuta 2012

Ravintola Motti 3.3.2012



Pauliina kävi testaamassa ravintola Motin jo viime syksynä. Juttuun edellisestä vierailusta pääset tästä. Varasimme pöydän tableonlinen kautta, joka on tosi näppärä palvelu pöydän varaamiseen.




Motin sisustus on vaalea ja ravintola valoisa. Ravintolan ilmapiiri henkii suomalaisuutta ja luontoa. Puhtautta ja raikkautta. Tila on iso, joka tekee siitä hiukan ruokalamaisen. Saavuimme ravintolaan klo 18.00, jolloin ravintola oli melko tyhjä. Poistuessamme ravintolasta kahdeksan maissa, ravintola oli ehkä puolillaan.




Palvelu Motissa oli ystävällistä. Tarjoilijat olivat oikein mukavia ja sympaattisia.




Tutkailimme ruokalistan jälleen Cavan voimalla.




Päädyimme molemmat Pikku-Motti menuseen, joka sisälsi:

Tatti- savuartisokkapaistos ja tattivaahtoa
Ruispaneroitua silakkaa ja pekonicreme
Jaloviinalla liekitettyjä poronmunuaisia
Purjotuhkattu härkävarras ja piparjuuriliemi
Suklaauunijäätelöä
Menu 45 €


Minä valitsin menuseen kuuluvan viinipaketin puolikkaana, koska olimme jatkamassa ravintolasta vielä elokuviin. Pöytään tuotiin ensin leipää, joista rapeat ruissnacksit olivat oivallisia, muuten leivät olivat melko tavallisia.





Menun ensimmäinen annos tatti- savuartisokkapaistos ja tattivaahto oli täydellinen.



Seuraavaksi pöytään saapui ruispaneroitua silakkaa ja pekonicremeä. Tiesin jo etukäteen, että silakka ei ole suosikkejani. Annoksesta tuli mummola mieleen, annos oli hyvin kotiruokamainen. Onneksi seuralaiseni oli silakan ystävä, joten hän sai minunkin silakat syödäkseen.



Kahden ensimmäisen annoksen kanssa viinipaketin viininä oli saksalainen Riesling, jonka tuoksu oli mieto ja maku raikas, kevyt ja lempeä. Viini sopi loistavasti molempiin annoksiin.




Molemmat liharuoat saapuivat pöytään samaan aikaa. Tämä ei mielestämme ollut kiva juttu ollenkaan. Keittiön kannalta toki käytännöllistä, mutta asiakkaan kannalta ikävää. Ei ole kiva syödä kiireessä, ettei toinen annos jäähtyisi... Maut olivat annoksissa kuitenkin kohdallaan. Härkä-annoksen kastike sai ylitsevuotavia kehuja!


Jaloviinalla liekitettyjä poronmunuaisia

Purjotuhkattu härkävarras ja piparjuuriliemi

Härkavartaassa oli sisä -ja ulkofilettä ja lisukkeena lanttupyrettä, josta tuli ihan joulu mieleen. Munuaisten kanssa tarjoiltu rösti oli todella maukasta ja raikas salaatti toi tasapainoa annokseen. Kaikissa annoksissa huokui kotimaisuus. Maut olivat selkeästi erotettavissa. Annokset olivat yksinkertaisia, mutta maukkaita.

Liharuokien kanssa viinipakettiin kuului punaviini, joka melkein unohdettiin tuoda. Viini oli oikein hyvä pari molemmille ruoille.




Suklaauunijäätelö oli herkullista. Tuhti suklaakakku alla, suklaajäätelöä ja suklaista marenkia päällä. Nam.



Jälkiruoan kanssa tarjoiltu viini

Kokonaisuutena kokemus oli oikein onnistunut. Ruoka oli laadukasta ja taitavasti valmistettua. Ruoka-aineita oli kunnioitettu ja maut olivat selkeitä. Palvelu oli oikein ystävällistä, mutta näin kriittisenä asiakkaana muutama pikku asia jäi häiritsemään. Vaikka ravintola oli melkein tyhjä, tarjoilija vaihtui koko ajan, vettä piti pyytää lisää, samoin leipää, liharuokien viini unohdettiin tuoda ja jälkkäriviini tuotiin, kun olin vessassa. No, nämä ovat pieniä juttuja, eivätkä sinänsä vaikuttaneet iltaan. Tänne tulemme varmasti uudelleen. Ravintola Motti

Ravintola Motti
Töölöntorinkatu 2,
00260 Helsinki
Puh: 010 279 1930

Aukioloajat
Lounas: Ma-Pe 11-14
À la carte: Ti
-Pe 16-24, La 14-24




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti