sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Bistro Helsinki 15, 2.3.2012

Perjantai-ilta ja tiedossa illallinen Bistro Helsinki 15:ssa - aika tosi hyvä aloitus viikonlopulle! :). Tällä kertaa luvassa oli ranskalainen kolmen ruokalajin yllätysmenu kahdelle. Tämä tarjous oli City Dealissa jokin aika sitten varsin edulliseen hintaan. Bistro Helsinki 15 on yksi suosikkejamme Helsingin ravintoloista ja täällä olemme monesti käyneet niin lounaalla kuin illastamassakin. Blogista löytyy useampi juttu aikaisemmilta käynneiltä. 

Yllätysmenu sisälsi siis kolme ruokalajia: ankanmaksaa, nieriää ja suklaajälkkärin. Ankanmaksan sain vaihdettua toiseen alkuruokaan, Carpaccioon. Onneksi näin! Olen useaan kertaan ankanmaksaa maistanut ja noin viiden maistelukerran jälkeen olen päätynyt siihen, että kyseisestä mausta en yksinkertaisesti tykkää. 

Ankanmaksa tarjoiltiin kirpakan hillokkeen ja rapean briossin kera. Annos sai ruokailijalta kehuja - minulta vain laimean irvistyksen. Annoksen kanssa nautittua Chardonnayta myös kehuttiin. Viinin juominen tosin unohtui syömisen ja hyvien juttujen lomassa ;). Carpaccio oli oikein hyvää. 







Pääruuaksi tarjoiltiin nieriää. Kala oli hyvin valmistettua ja maistuvaa, mutta joissakin suupaloissa oli reippaasti suolaa. Suolaisen ruuan ystävää tämä ei haitannut, mutta niillä rajoilla mentiin, että annos olisi voinut jäädä suolaisuuden takia syömättä. Lisäkepavut ja kaprikset olivat hyviä. 



Jälkkärinä oli samantyylinen suklaasetti, mitä Pariisissa joulun alla jossain ravintolassa söimme. Todella suklainen, tuhti ja täyteliäs annos - ja aika söpö :). 



Menuun kanssa valkkasimme Yllättävät viinit -paketin (27 €). Viineihin olimme tyytyväisiä. Erityisesti kalan kanssa tarjoiltu Riesling säväytti voimakkaalla maullaan. Tällä kertaa otin viinipaketin kokonaisena, joka oli vähän turha. Puolikas viinipaketti menun yhteydessä  taitaa edelleenkin olla minulle aivan riittävä. 

Ranskalainen illallinen oli perushyviä annoksia sisältävä kokonaisuus. Illallinen ei kuitenkaan saanut suurta hehkutusta; mitään suuria kohokohtia annokset eivät sisältäneet, mutta ei pettymyksiäkään. Bistroon mennessä odotukset ovat jo lähtökohtaisesti korkealla, koska monen kokemuksen kautta tietää jo etukäteen saavansa hyvää safkaa. Tällä kertaa illasta jäikin mieleen ravintolan perushyvä ruoka, hyvät leivät (erityisesti vaalea) ja viinipaketin hyvät viinit. Bistro Helsinki 15


Korkeavuorenkatu 4B

1 kommentti:

  1. Meillä oli samalla diilillä aivan ruoat (pääruoan nieriäki oli vähän eri näköistä) eli todella päivän lista

    http://lumolifestyle.blogspot.com/2012/04/birthday-boys-night-out.html

    VastaaPoista