keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Kohvik Moon 4.2.2012, Tallinna

Kohvik Moonissa kävimme lounaalla syksyisellä Tallinnan vierailulla. Kokemus oli niin mieleenpainuva, että halusin tänne päästä uudestaan. Siksipä talvisen Tallinnan reissun illan ravintolavalinta oli helppo ;). Edellinen arviomme löytyy tästä: Kohvik Moon




Illallinen noudatti samaa linjaa syksyisen lounaskokemuksen kanssa. Annokset olivat selkeitä ja reilun kokoisia. Ruoka oli oikein maukasta ja palvelu ystävällistä ja toimivaa. Tällä kertaa palvelu ei kuitenkaan saa samanlaista ylistystä kuin viimeksi. Lounasvierailulla palvelu toimi kuin ajatus - illallisella ei päästy aivan samaan. 


Alkuun jaoimme kolmen kesken kaksi alkuruokaa: Bliniannoksen ja Suolakurkkuja kera sienien. Blinit olivat meidän makuumme täydellisiä: kuohkeita ja sopivan rasvaisia mutta eivät liian tuhteja. Blinit tarjoiltiin siian mädin, punasipulin ja smetanan keraa - hyvää oli. Suolakurkkuannoksessa parasta olivat marinoidut sienet. 





Pääruuiksi valikoimme alkuruokalistalta Tartar-pihvin, kalaa ja kanaa. Elämäni toinen tartar-pihvi erosi ensimmäisestä: tämä pihvi oli maultaan terävämpi ja tässä versiossa oli majoneesia selkeästi vähemmän kuin pariisilaisessa. Tartar-pihvin lisäkkeenä oli pari Briossia ja vahva kastike. Toimivat hyvin :). 






Jälkiruoiksi nautimme Sitruunakakkua ja Suklaafondantin. Molemmat aivan kelpo annoksia - tosin Ravintola Lasipalatsin Suklaafondant pysyy kirkkaana ykkösenä ;). Fondantin kanssa tarjoiltu mustikkajäätelö on muuten maininnan arvoinen. 





Kohvik Moon on erittäin edullinen ravintola. Ruoka on halpaa ja samoin juomat. Hintalaatusuhde tässä mestassa on enemmän kuin kohdillaan. Kolme ruokalajia ja kasa juomia kustansi yhdeltä hengeltä alle 40 €. Ei paha. Ravintola sijaitsee sataman suunnalla. Kivalla säällä tänne kävelee mieluusti, 25 asteen pakkasessa valitsimme suosiolla taksin. Paikka on etsimisen ja kävelemisen väärti. Menkää tänne :). Kohvik Moon


Ps. Tässä vielä linkki Viron ja Tallinnan parhaisiin ravintoiloihin vuonna 2011:
Viron 50 parasta ravintolaa 2011

5 kommenttia:

  1. Oi voi näyttääpä hyvältä. Teimme perheen kanssa perinteisen Tallinnan päiväristeilyn tuossa joululomalla emmekä löytäneet mitään kivaa kahvittelupaikkaa keskustan tuntumasta. Oli muutenin ankean loskainen keli ja tuntui, että asiakaspalvelu oli kaikkialla kovin tympeää :/ Samanlaista kohtelua kuin mitä venäläiset saavat Suomessa, otaksun :S Täytyy pistää tämä paikka korvan taakse! Meillä kun on sellainen traditio että ei viitsitä maksaa laivan buffettia kuin max. yhden kerran matkan aikana ja maissa on mahdollisuus istua rauhassa ja herkutella pienemmällä budjetilla. Tässä meille seuraava vaihtoehto, njam. Ja blinit maistuu aina! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me oltiin ihan ihmeissämme viime syksyn reissulla, kun saimme kaikkialla ihan mielettömän hyvää palvelua. Hämmästeltiin sitä koko reissu...Kohvik Moon on todella pistäytymisen arvoinen!

      Poista
  2. Tiistaina tänne, jee! :) Maanantaina mennään Chediin, jolta odotan paljon. Jamie's Fifteen oli muuten hyvä! Postaan siitä piakkoin Portobelloon. Kymmeniä ravintola-arvosteluja lojuu vieläkin "pöytälaatikossa", kun en ole ehtinyt niitä kirjoittaa... No, kaikki ajallaan ;)

    VastaaPoista
  3. Chediin on meilläkin suunta parin viikon päästä! Hienoa, että fifteen oli hyvä! Kävittekö Wahacassa?

    VastaaPoista
  4. Chedi oli erinomainen! Valitettavasti tällä reissulla en ehtinyt Wahacaan, mutta kesällä olisi tarkoitus tehdä uusi reissu...

    VastaaPoista