lauantai 19. maaliskuuta 2011

Lasipalatsin Brunssilla 19.3.2011

Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen päätimme lähteä aamiaiselle ilman etukäteismietintää paikasta. Matkalla juolahti mieleen Lasipalatsin kahvilan brunssi - sinne siis. Lasipalatsissa tarjoillaan brunssia lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11-16. Hintaa brunssilla on 13,90 €, kuohuviinin kanssa brunssi maksaa 16 €. Arkipäivisin Lasipalatsista saa aamiaista (erilaisia aamiaissettejä) kuin myös viikonloppuisin.


Kahvilassa oli ihanan väljää, kun saavuimme sinne vähän jälkeen 11. Löysimme heti vapaan pöydän ja ystävällinen henkilökunta opasti brunssilla tarjottavista syötävistä. CityShoppari -kortilla sai kaksi brunssia hintaan 20 €, tulipa tämäkin etu hyödynnettyä. 


Brunssin leipävalikoima oli laaja. Tarjolla oli ruisleipää, vaaleaa leipää (ihanan lämpöistä), paahtoleipää, ruisnappeja ja erilaisia suolaisia keksejä. Levitteenä oli tuorejuustoa ja voita. Lisäksi oli karjalanpiirakoita munavoin kanssa ja pieniä croissantteja. 


Leikkeleosastolta löytyi kurkkua, tomaattia, paprikaa, lihaa ja juustoja. Lisäksi oli vielä erillinen juustotarjotin. Tarjolla oli myös pari ruokaisampaa salaattia; pasta- ja lohisalaattia. Edellä mainittujen lisäksi oli vielä pikkuisia suolakurkkuja, oliiveja, fetaa jne. Valikoimassa ei siis ollut puutetta. 


Luonnonjugurtin kanssa oli tosi hyvää mysliä, kuivattuja hedelmiä ja cashew-pähkinöitä.
Lämpimiä ruokia emme juurikaan maistelleet paitsi suolaista piirakkaa. Piirakka oli hyvää. Tarjolla oli mm. munakasta, pekonia jne. Myös puuroa löytyi marjojen kera. Brunssin juomina oli vettä, tuoremehua, kahvia ja teetä. Näitä sai hakea omaan tahtiin myöskin. 


Jälkiruokien valikoima oli monipuolinen ja mieluinen. Sopivan kokoiseksi paloiteltua suklaakakkua, kauniita suklaaleivonnaisia, keksejä ja moussea. Lähteissämme huomasimme, että jälkkäripöytään oli ilmestynyt pikkuisia Creme Bruleita, nämä jäivät harmiksemme maistamatta. 


Brunssi Lasipalatsissa oli monipuolinen ja toimiva. Syötävää oli tarjolla runsaasti ja monenlaista eri sorttia. Jonoa ei ollut ja kaikkea oli hyvin tarjolla, myös palvelu kahvilassa oli ystävällistä. Tyytyväisin mielin poistuimme Lasipalatsista yhden maissa. Oikein jees oli tämä brunssi. Cafe Lasipalatsi


Arvio: 9 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti