sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Pilatesta ja kokkausta Sisiliassa, päivä 5!

Perjantaiaamun aloitimme auringonpaisteessa. Onneksi sadesäät väistyivät ja saimme nauttia koko päivän valosta ja lämmöstä. Tälle päivälle oli tiedossa retki läheiseen kaupunkiin Trapaniin. Ennen lähtöä nautimme raikkaan lounaan majapaikkamme ravintolassa. 

Agriturismo Vultaggion ravintolan ruoka on sataprosenttisesti luomua ja suurin osa ravintolan käyttämistä raaka-aineista tulee omilta viljelyksiltä. Makeat tortut, croissantit ja muut leivonnaiset tulevat lähileipomosta. Ravintola on Sisiliassa kuuluisa maukkaasta ruuasta ja tänne tosiaan saavutaan matkan päästä.  

Lounas oli todella herkullinen, kokonaisuudessaan kevyt ja raikas. Meille tarjoiltiin erilaisia salaatteja, kuten maissisalaatti, tomaattia ja mozzarellaa, kaalisalaattia.






Lounaan jälkeen lähdimme autokyydillä kohti Trapania, joka on pieni, noin 70 000 asukkaan kaupunki meren rannalla. Matkan varrella pysähdyimme tutkailemaan valtavia suolavuoria. 

Trapanin rannalla nautimme auringosta ja kävimme uimassa juuri sopivan lämpöisessä merivedessä. 



Iltapäivän viettoa jatkoimme vanhassa kaupungissa, jossa siesta oli parhaillaan meneillään. Vanhakaupunki oli todella hiljainen ja saimme rauhassa kulkea kaupungilla, nauttia lasin viiniä, pistaasijäätelöä ja ihailla merimaisemaa. 













Trapanista saavuimme majapaikkaamme suoraan illallispöytään. Tällä kertaa vuorossa oli Street Food -menu. Illallisen juomana nautimme Inzolia-rypäleestä valmistettua viiniä ja todella hyvää kuivaa kuohuviiniä. Valkoviini oli tasapainoinen ja helposti lähestyttävä viini. Kuohuviini taas oli loistovalinta tuhdin ruuan kaveriksi. 



Street Food menu sisälsi arancineja, tottakai! Arancinit olivat täytetty pinaatilla ja sienillä. Herkullisia olivat molemmat - ja aikas tuhteja!



Illallisen paras anti olivat raikkaat tomaattileivät.  




Mielenkiintoinen ja herkullinen annos oli kesäkurpitsan siivuilla kuorrutettu perunajuustohässäkkä. 



Tälläkin kertaa ruokaa oli niin paljon, että oli aivan pakko hieman valikoida, mitä maistelee. Nämäkin kalaisat leipäset olivat todella herkullisia. 




Jälkiruuaksi saimme retisiiksi naamioidun marsipaanipalleron ja illan viimeinen jälkkäri oli Limoncello - Italiassa kun ollaan! Tuhdin illallisen ja kaupunkiretkeilyn jälkeen olimme aivan valmiit huilaamaan ja valmistautumaan reissun viimeiseen aamupilatekseen. 

Agriturismo  Vultaggio

ArsMondo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti