sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Kivi Paber Käärid - yksi Telliskiven helmistä

Matka Saarenmaan Kuressaaresta kohti Helsinkiä sujui leppoisasti mitä parhaimmassa matkaseurassa ja parin pysähdyksen taktiikalla. Toinen taktisista pysähdyksistä osui Tallinnan Telliskiveen ja siellä Kivi Paber Käärid -ravintolaan. Telliskiveen on helppo tulla autolla, parkkipaikka löytyi aika vaivatta ja sunnuntai-iltana liikennettä ei ollut haitaksi asti. 

Kivi Paber Käärid -ravintolan nimi luo heti positiivisen fiiliksen itse ravintolasta - kukapa ei olisi tätä simppeliä Kivi Paperi Sakset -leikkiä leikkinyt? Kivi Paper Kääridiin kiinnitin huomiota jo edelliskesän Tallinnan visiitillä, mutta tällöin voiton vei vieressä sijaitseva Lendav Taldrik, jossa nautimme erinomaisia juomia ja ruokia. Kivi Paber Kääridin askeettinen, simppeli sisustus miellytti minua.   



Kivi Paber Kääridissä kiinnostusta herättää myös gluteeniton ruokalista, jota en itse asiassa paikan päällä ja ruokalistaa tutkaillessa juuri miettinyt. Kivi Paber Kääridin hintataso on esimerkiksi naapurissa sijaitsevaan F-Hooneen verrattuna korkeampi, mutta suomalaiseen hintatasoon verrattuna varsin edullinen. Menulta löytyi snackseja, alkuruokia, salaatteja, keittoja, pääruokia ja jälkiruokia. Kivi Paper Kääridiin voi siis hyvin tulla nauttimaan safkaa pieneen tai isompaan nälkään.  




Palvelu pelasi ja saimme tilaukset nopeasti hoidettua, samoin ruuat eteemme. Ja wau, mitä annoksia. Vuohenjuustosalaatti oli aseteltu kauniisti astialle. Kauniin  ulkomuodon lisäksi maku oli kohillaan. Vuohenjuustosalaatissa oli hunajasinappikastiketta ja paahdettuja  pinjasiemeniä. Ihanan  värikäs ja kaunis annos. 


Lohisalaatissa oli näköä, kokoa ja makua. Kylmäsavulohisalaatti tarjoiltiin tortillalastujen kera. Kananmunat lisäsivät salaatin ruokaisuutta. Lautaselta löytyi myös lohimousse, kurkkusoosia ja sipulikapriskastike.  




Gluteeniton oli hampurilainenkin, jonka tajusin vasta jälkeenpäin. Burgerin tilaaja kehui omaa annostaan. 



Minä tilasin Tartar-pihvin ja annokseen kuuluvat ranskalaiset perunat vaihdoin parin euron lisämaksulla guacamolerisottoon. Se kuulosti niin jännältä, että oli aivan pakko maistaa. 


Tartar-pihvi oli maukas ja runsas. Pihvi oli todella täyttävä, onneksi pöytäseuralaiset jeesasivat myöskin täyttävän risoton syömisessä. Useampi pala rapeaa leipää lisäsi annoksen ruokaisuutta. Liha oli maustettu sipulilla, valkosipulilla, kapriksilla, maustekurkuilla ja anjoviksella. Muuten diggailin kovasti, mutta anjoviksen maku alkoi pidemmän päälle tökkimään. Sen jättäisin omasta tartaristani pois. 



Guacamole -risotto oli hauska makuelämys. Risotossa oli avokadon makua mukavasti ja  hivenen tulisuutta. Risoton kypsyys oli hyvä ja aivan mieluusti avokadoa voin jatkossakin syödä risotossa. 


Jälkiruuaksi tilasin raakakakkua, joka oli ihana! Pohja oli tehty pähkinöistä, täyte tuorejuustosta ja päällä oli mansikkaa ja suklaata. Kakku oli niin kaunis ja niin maukas!  Usein raakakakut ovat todella tuhtia kamaa, mutta tässä tuorejuustoon pohjautuva täyte, toi mukavaa kepeyttä ja keveyttä.





Aterian päätteeksi nautin ihanan Capuccinon. Lomalla on niin kivaa, kun iltaisinkin  voi kahvia nauttia mielin määrin. 


Laskut tuotiin pöytään salaperäisissä laatikoissa. Oma settini, sisältäen siis Tartar-pihvin guacamolerisotolla, mansikkakakun ja capuccinon  kustansi 18,70 €. Ateria oli todellakin jokaisen euron arvoinen. 



Kivi Paber Kääridissä voisi olla mukava istua iltaa, nauttia lasillisia ja viettää aikaa pidempäänkin kuin illallisen verran. Sunnuntai-iltana  mestassa oli aika vähän porukkaa, muutamassa pöydässä oli ruokailijoita. Palvelu pelasi mukavan ripeästi ja hintalaatusuhde on  Kivi Paber Kääridissä oikein hyvä. Mukava ravintola Telliskivessä. Suosittelen lämpimästi; tänne haluan tulla toistekin. 

Kivi Paber Käärid

2 kommenttia:

  1. Aika monta kertaa olen tätäkin paikkaa miettinyt Telliskivellä, mutta päätynyt muualle. Ehkä nyt heinäkuussa kokeillaan tätäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama! Useasti ollut mielessä, mutta jäänyt käymättä. Nyt ruokailun ajankohta, sunnutai-ilta klo 19 rajasi vaihtoehtojen määrää. Me tykättiin!

      Poista