torstai 7. huhtikuuta 2016

Tai Boh ja Green Curry Chicken -Hitti vai huti?

Tai Boh on aika tuore aasialainen fuusioravintola aivan Tallinnan vanhankaupungin laidalla. Puutalon alakerrassa sijaitsee ihastuttava Manna La Roosa, jossa myöskin vierailimme. Lounaalle suuntasimme ulkoasultaankin unohtumattoman puutalon yläkertaan ravintola Tai Bohiib. 

Tai Boh -ravintolan sisustus on hauska ja värikäs. Me tykkäsimme ja ihastuimme ravintolan railakkaaseen ilmeeseen. 


Upea lamppu!


Tai Bohin ruokailutiloista löytyi monenlaista tyyliä. Ravintolan salissa oli pyöreää pöytää, sohvaa, nojatuolia - kaikenlaista kivaa sekamelskaa. 







Verhon takaa kurkimme kokkien työskentelyä avokeittiössä. 


Tämä ei ole mitenkään yllättävä näky ollessamme yhdessä syömässä; valinnat osuvat usein samoihin annoksiin. Tällä kertaa kuitenkin osittain johtuen siitä, että Mirkan ykkösvalintaa ei ollut saatavilla. 


Vihreä Curry kanalla on meille molemmille tuttu ruoka. Vihreää Currya on syöty lukuisissa thairavintoloissa Suomessa ja ulkomailla. Lontoossa osallistuimme thairavintolan Busaban kokkikurssille, jossa yhtenä ruokalajina valmistettiin tietenkin Vihreää Currya kanalla. Melkoisen laaja kokemus on tästä kyseisestä ruokalajista kertynyt - jännityksellä odotimme, millaisen Vihreä Curryn Tai Boh meille tulisi tarjoamaan. 


Tai Bohin Green Curry Chicken vakuutti meidät; erittäin onnistunut versio thaikeittiön lempiruuastamme. Curryn koostumus ja maku oli täydellinen. Curry oli ihanan pehmeä, maukas ja sopivan tulinen. Kanat ja pavut tarjosivat sopivasti pureskeltavaa. Erinomainen ja tyylikäs annos. 


Vihreä Curry tarjoiltiin riisin kera, jota oli mukava kulhollinen. Tilasimme annokset miedompana ja tulisempana. Tulinenkin curry oli syötävä - tulisuus ei siis noussut annoksen pääelementiksi. 


Meidän lounasaikaamme eli lauantaina noin kolmen paikkeilla, ravintolassa oli muutamia ruokailijoita meidän kahden lisäksi. Palvelu toimi nopeasti ja sujuvasti. Hieman harmitti listan annokset, joita ei ollut saatavilla. Onneksi ruokamme oli erinomainen - harmitukset unohtuivat ensipuraisulla!


Green Curry Chicken kustansi 13 € - kyseessä ei siis ollut mikään halvin lounascurry. Hinta ja laatu kohtasivat Tai Bohissa, annos oli jokaisen euron väärti. Hanavesi ja kuplavesi maksoivat 3 € / kpl. Vähän tuntui tylsältä hanavedestä veloittaminen - watergate, watergate... ;). Parasta Tai Bohissa oli upee sisustus ja hyvä ruoka. Nämä seikat houkuttelevat Tai Bohiin uusintavierailulle - loistavaa sijaintia unohtamatta.  



Tai Boh

2 kommenttia:

  1. Sisustus on kyllä mielenkiintoinen. Hyvä että ruokanne oli hyvää.
    Olen sun blogissa eka kertaa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin+ osallistu arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Toivottavasti löydät kivoja vinkkejä omiin reissuihin ja ravintoloihin! Ideamme on, että kirjoitellaan vain sellaisista jutuista, joita voimme oikeasti suositella! Pitääpä tulla kurkkaamaan sun blogia. Kivaa ja aurinkoista kevättä!

      Poista