sunnuntai 27. syyskuuta 2015

TorniBrunssi



Tornin brunssi starttasi lauantaina 5.9. En ollut ihan eka brunsseilija, mutta tokana kuitenkin olin ovia kolkuttelemassa. Mirka testasi brunssin muutama viikko myöhemmin - tässä siis tulee kattava arvio.  

TorniBrunssia tarjoillaan lauantaisin klo 12.00-15.00 buffet -tyyliin, mutta brunssin hintaan (22 €) sisältyy kolme pöytiintarjoiltavaa annosta, jotka voi listalta kuudesta vaihtoehdosta valita. 



TorniBrunssin menuuseen olin etukäteen hieman tutustunut ja todennut, että tämä brunssi on hyvin suurella todennäköisyydellä minulle just passeli. Nopealla silmäyksellä bongasin useampia aamiaissuosikkejani. Puurobaari oli se, joka ekaksi oli testattava.   


Pitkään haudutettu luomukaurapuuro oli huippu. Seurakseen puuro sai reilun voinokareen ja muuta se ei tarvinnut. Puuro oli meidän molempien mielestä taivaallista. Vähintäänkin yhtä hyvää kuin kotona viikonloppuaamuna rauhassa ja rakkaudella haudutettu puuro. 



Tuorepuuroakin oli maistettava, tätä kun tulee tasaisin väliajoin tehtyä kotona. Pidin kovasti. Mirkalle tuorepuuro oli aivan uusi tuttavuus, mutta erittäin positiivinen sellainen. Mansikkahillo oli supehyvää. Marjasmoothie oli raikas ja marjaisa, sopivasti makeutta kirpeyden seurana. Mirkan käyntikerralla smoothie oli todella herkullisen makuinen, mutta kovin makea. Makeus tulee kuulemma smoothieen lisätystä hillosta, joka tuo siihen myös paksumpaa rakennetta. 


Brunssin leivät leipoo Briossi. Ja tässä oli kuulkaas hyvät leivät. Maistoin kahta laatua ja tykkäsin molemmista. Kaikista tummin ja vaalein jäi maistamatta, mutta keskitumma ja -vaalea leipä olivat molemmat tuoreita, pehmoisia ja maukkaita. Leivän kanssa oli tarjolla useampaa eri levitettä sekä juustoa ja kalkkunaa. Leikkelevalikoimat olivat suppeat.  



Aamupalaosion jälkeen siirryin brunssin ruokaisiin tarjottaviin. Brunssin neljä eri salaattia olivat onnistuneita. Itse ihastuin peruna- ja bulgursalaatteihin. 



Paahdettua punajuurta, pinjansiemeniä ja hunajaa. Perusvarma suoritus.




Vihersalaattia, raikasta, kuinkas muutenkaan. 




Ja tässä ihan tosi maukas perunasalaatti!



Salaattien seurana lautaselle löysivät tiensä pari juustoa kera viikunahillon. 


Croissantit olivat kooltaan pienempiä. Brunssille just oikea koko - maisteltavaa kun riittää. Rakenne ja maku olivat puolestaan nappisuoritus! Nam!


Me maistelimme kaikki pöytiintarjoiltavat annokset. Alla näkyy koko komea kattaus. Pöytiintarjoiltavat annokset olivat sopivan kokoisia. Näistä riitti hyvin kahdelle kunnon maistiaiset ja enempää ei olisi kaivannutkaan. 


Feta-pinaattipiirakka oli hyvä. Chorizot istuivat minun makumaailmaan erinomaisesti. Chorizoa olisi voinut olla tarjolla leikkelepöydässäkin. 



Lasten lihapullat maistuivat niin lapselle kuin aikuisillekin. Pullat olivat kotona tehdyn makuisia ja helppoja sormisyötävinäkin. Savulohi sinappimajoneesilla ja kani-oliiviterriini olivat molemmat hyvänmakuisia ilman sen suurempaa hehkutusta. Mirkalle nämä eivät oikein uponneet. Pikkuannoksien parasta antia oli ehdottomasti chorizo ja katkaravut. Kaiken kaikkiaan pikkuannosten makumaailma oli voimakas ja Mirka olisi kaivannut kokonaisuuteen raikkaampia ja nykypäiväisempiä vaihtoehtoja. 



Kattavan suolaisen setin jälkeen oli aika siirtyä herkkuosastolle. Tuoreita hedelmiä oli mukavasti tarjolla ja ihanaa, että hedelmiä brunssilla löytyy. Tartaletteja oli kahta sorttia. Maistoin molempia ja olivat hyviä, vaikka en tartaletin suuri ystävä olekaan. Paras jälkiruoka oli ihanan suklainen ja täyteläinen brownie, joka oli leikattu juuri sopivan kokoiseksi pikkupalaksi. Erinomainen päätös brunssille. 


Kaunis valkosuklaatartaletti!


...ja vielä toinen!


Me tykkäsimme Tornin brunssista. Yleisesti ruoka oli maukasta ja valikoima oli laaja. Yksi erityisen kiva juttu oli, että brunssin hintaan sisältyi erikoiskahveja ja lisäksi pöytään tarjoillun kahvin sai valita mieleisessä paahdossa. Pauliina jäi pohtimaan ruokalajien runsautta, oliko kaikki aivan tarpeellista. Esimerkiksi pöytiintarjoiltavat annokset me olisimme voineet jättää väliin. Mirka taas koki pienet annokset hyvänä ideana, mutta maut turhan raskaina ja voimakkaina. Pienet annokset olivat hyvin perinteisiä, jota tälläiseltä paikalta voi toki odottaakin. Mutta niin kuin huomaatte, mielipiteitä on niin monta kuin syöjiäkin.    


Lapset oli huomioitu brunssilla hyvin. Brunssipöydästä löytyi murobaari ja herkkuosastolta lasten makuun sopivia rusinoita, keksejä ja karkkeja. Lisäksi ravintolassa oli varattu lapsille leluja ja tarjoilija antoi myös kivan puuhapussin. 

Kaikkinensa olimme TorniBrunssiin tyytyväisiä. Hintalaatusuhde on TorniBrunssilla hyvä ja ruokaa on todella paljon ja monipuolisesti. Lisäksi tarjottavat olivat hyvänmakuisia ja erityisesti salaateissa oli kivoja makuyhdistelmiä. Itselleni ei nyt heti tullut mieleen mitään, mitä olisin brunssille kaivannut. Tässä brunssilla osui nappiin minulle tärkeät asiat, kuten puurot, leivät (ja voi), chorizo, laadukas kahvi ja suussasulava suklaakakku.

TorniBrunssilla oli mukava vilske ja kiva tunnelma. Henkilökunta palveli ystävällisesti ja ripeästi - hyvä palvelu jää aina mieleen. Suosittelemme! TorniBrunssi

1 kommentti:

  1. Brunch = Breakfast meets Lunch. Kello 12 - 15 tuo on kyllä täysin lounas, ei brunch.

    VastaaPoista