keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Nespresson uusia makuja 10.10. 2012

Keskiviikkoiltapäivänä piipahdin Nespresson järjestämässä lanseeraustilaisuudessa. Tilaisuudessa oli esillä marraskuun alussa myyntiin tulevat uudet kahvikoneet. Iltapäivän aikana oli luvassa uusien kahvimakujen maistelua kera Teresa Välimäen loihtimien herkkujen. Mikko Leppilammen luotsaama tilaisuus oli rennon letkeä ja kivan kepeä. Suurena kahvin ystävänä on aina mielenkiintoista päästä kuulemaan kahvimaailman uusia tuulia.

Itseäni kovasti kiehtoi Nespresson uusi Maestria -kahvikonesarja, joka on muotoilultaan aika veikeä. Lanseerattavaan malliin kuuluu Maestria ja Gran Maestria -mallit.

Maestria-malli on sarjan kompaktimpi versio, jonka sivussa sijaitsevan höyryputken avulla voi halutessaan valmistaa myös erilaisia maitokahveja. Täydellisen cappuccinon tai latte-kahvin salaisuus piilee oikein valmistetussa maitovaahdossa. Maestrian höyryputken teknologia käyttää optimaalisen määrän ilmaa, jolloin saadaan kevyt ja koostumukseltaan pehmeä maitovaahto. 



Nespressolta tulee 12.11. myyntiin myös kolme uutta Limited Edition Grand Cru - makukahvia. Makukahvit on maustettu kookos-, macadamia- ja hasselpähkinällä - maut ovat erityisesti suunniteltu tulevan talven juhliin. Jokainen Variations -makukahvi on valmistettu 100 % luonnonmukaisista raaka-aineista. 



Nespresson tilaisuudessa oli juomien ohella tarjolla Tasty Delights a la Teresa Välimäki.


Teresa Välimäen suupalat olivat herkullisia. Oma suosikkini oli keksi, jonka päällä oli kotimaista Hilma-juustoa, aprikoosihilloketta ja karamellisoituja pähkinöitä. Tässä hei älyttömän helppo ja maukas idea juhlatarjoiluun ;).



Myös Hasselpähkinä-suklaa macaronsit osuivat minun makumaailmaan. 



Tässä tehdään huikean hyviä kahvidrinksuja!





Minun suosikkini drinkeistä on aina ihanan raikas ja kepeä Mojito, tänään Maestria Mojito -nimisenä versiona. Toimii näin kahvillakin höystettynä :).



Nespresson tilaisuudesta juttua löytyy myös täältä: Meanwhile in Longfield. Käykää tsekkaamassa Hulin kerrontaa iltapäivästä. 



ps. lisää juttua ja ihan tosi tosi kivaa ylläriä tämän aiheen tiimoilta tulossa piakkoin blogiin :)

2 kommenttia:

  1. Mä tahtoisin tuollaisen kahvikoneen ihan tosissani! Aamulla olisi niin ihanaa vaahdottaa maito ja juoda maukasta lattea. :)

    p.s. Jään innolla odottamaan ylläriä. ;)

    VastaaPoista
  2. Huli,
    Pysy taajuudella niin toiveesi saattaa toteutua ;-)

    VastaaPoista