sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Klaus K:n brunssilla 16.9.2012

Klaus K:n Ilmatar -ravintolan brunssi on ollut pitkään meidän haaveissamme. Brunssi -listaa on usein lueskeltu netissä ja useita kertoja sopivan hetken löytäminen on ollut työn alla. Sunnuntaina tämä pitkään odotettu hetki sitten tapahtui. Klaus K:n saunatiloista löytyy juttu täältä, siellä viihdyimme erittäin hyvin. Ja niin viihdyimme tällä brunssillakin!



Aloitimme brunssimme klo 13:30, lähinnä aamun muista kiireistä johtuen ja toisaalta myös siksi, että tiesimme brunssin olevan erittäin ruokaisa ja täyttävä - ennemmin tuhti lounas kuin aamiainen. Klaus K:n brunssilla on alkuruokabuffa, pääruuat tarjoillaan pöytään ja jälkiruuat ovat buffasta. Ravintolatila oli viihtyisä ja rauhallinen. Muutenkin brunssin fiilis oli hienostunut ja fiini, mutta henkilökunnasta löytyi muutama huumoriveikko ;). Palvelu oli erittäin ystävällistä ja asiantuntevaa.



 
Alkuruokabuffet oli runsas ja monipuolinen. Brunssiin sisältyy kahvi (tavallinen tai tummapaahto) tai tee sekä tuoremehu (vaihtoehtoina oli ainakin karpalo ja appelsiini). Leipävaihtoehtoja oli useita, ja tarjolla oli kunnon voita. Ruuan taso oli TODELLA laadukas. Simpukoita lukuunottamatta mikään ruokalaji ei ollut heikko esitys ja useimmat aivan huikean hyviä. Näitä huippuja meidän mielestä olivat mm. Bresaola Carpaccio ja Creme Ninon. Myös siianmätimousse oli taivaallista!



 



Lohipastrami oli myös aivan täydellistä! Tästä kertoo myös se, että lohi maistui myös Mirkalle, joka ei yleensä syö lohta ollenkaan. Sienisalaatti oli ihanan pehmeää ja oikein suli suuhun. Myös muut alkuruoat olivat oikein maistuvia, ainoastaan simpukat jättivät meidät kylmiksi ;-). Näitä herkkuja olivat mm. kantarellitoast, marinoidut punajuuret, munakas ja yrttimarinoidut oliivit.





Alkuruokien jälkeen olimme jo melko kylläisiä, mutta tämä oli siis vasta alkua. Pääruoiksi valitsimme listalta marmorifileen ja siikaa. Marmorifile oli aivan täydellinen annos. Liha oli todella hyvin valmistettua. Sopivan mureaa ja erittäin maukasta. Lihan makua täydensi oivasti tumma tomaattikastike (teki mieli nuolla lautanen). Lisukkeena olleet chorizojuurekset oli myös onnistunut kokonaisuus. Kala-annos sen sijaan oli pettymys. Siika oli mautonta ja vetistä. Lisukkeena ollut palsternakkakakku maistui. Annokseen kuuluvia sitruunaperunoita emme lautaselta löytäneet. Pääruuat olivat kooltaan sopivan pieniä. 





Brunssin jälkiruokapöytä oli varmasti paras ikinä. Onneksi tälläisissä tilanteissa pystyy venymään ja täydestä vatsasta huolimatta maistamaan j o k a i k i s t ä jälkkäripöydän tarjottavaa ja melkein kaikkia useampaan kertaan. Mustaherukkajuustokakku oli jälkkäripöydän kunkku! Tyrnipannacotta taas selkeä kakkonen. Molemmat olivat raikkaita, mutta riittävän makeita. Niin ja ne tryffelit, älyttömän hyviä. Pöydästä löytyi myös monipuolisesti hedelmiä, juustoja, maukkaita keksejä ja mustikkapiirakkaa. 








Klaus K:n brunssia voisi kutsua luksusbrunssiksi. Brunssi kustantaa 32 €, mutta on joka pennin arvoinen. Brunssia tarjoillaan klo 12-15.00. Me saavuimme brunssille klo 13.30 ja lähdimme klo 15.00. Brunssiin kannattaa siis varata riittävästi aikaa, jotta ehtii herkutella ja nautiskella ajan kanssa. Meidän mielestämme ihan täyden kympin brunssi, jota voi ilolla suositella ihan kaikille! Tällaisen brunssin jälkeen taivas näyttää sinisemmältä ja ruoho vihreämmältä ja elämä hymyilee ;-). Seuraavaksi on ihan pakko päästä testaamaan Klaus K:n aamiainen, joka kuulostaa todella herkulliselta!

Klaus K:n brunssi


Bulevardi 2/4

4 kommenttia:

  1. Oi voi, tänne täytyy päästä. Brunssit on luksusta!

    VastaaPoista
  2. No niin on! Tää oli kyllä erityisen luksusta :):

    VastaaPoista
  3. Yksi kaupungin parhaista! :)

    Multa ei löytynyt postausta Ilmattaren brunssista, mutta aamupalasta löytyi. Sitäkin kannattaa joskus mennä kokeilemaan.
    http://meanwhileinlongfield.wordpress.com/2011/10/14/aamupala-ilmatar-hki/

    Mukavaa syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Ilmattaren aamiainen onkin seuraavaksi suunnitteilla :). Sinne yritämme päästä mahdollisimman pian!

    VastaaPoista