lauantai 24. maaliskuuta 2012

Chedi 17.3.2012, Tallinna

Vuoden 2011 Tallinnan parhaaksi arvioitu ravintola Chedi oli ehdottomasti käytävä tsekkaamassa tällä Tallinnan keikallamme. Chedin keittiö on aasialainen, ravintola kertoo tarjoavansa modernia aasialaista fine dining -ruokaa. Ravintolan vastaparina voisi Helsingissä pitää Farangia ja Gaijinia. 

Ravintolan sisustus oli vaikuttava ja tyylikäs. Selvästi huolella ja loppuun asti mietitty. Sisustuksen takana on Toomas Korb ja sisustus onkin palkittu ainakin Viron sisustusarkkitehtien vuosipalkinnolla 2008. Palvelu oli huomaamatonta; ei herättänyt tunteita suuntaan tai toiseen ;). 

Chedin menu oli todella houkutteleva ja täynnä toinen toistaan kiinnostavampia annoksia. Päädyimme jakamaan listalta kolme pientä annosta ja lisukesienet. Mielellämme olisimme syöneet maistelumenun, mutta sellaista ei ollut tarjolla. 

Kokemus Chedistä oli ristiriitainen. Rapeat dumplingsit katkaraputäytteellä eivät sykähdyttäneet. Taikinakuori oli turhan paksu ja rasvainen, rapeus oli näistä kovin kaukana. Sen sijaan dumplingsien kanssa tarjotut dippikastikkeet olivat molemmat (hunaja ja chili) erinomaisia. 




Ankkasalaatti oli täyden kympin annos. Ankka oli rapeaa ja lihaisaa ja salaatin kaikki maut täydensivät loistavasti toisiaan. Bongasimme tämän asettelultaankin kauniin annoksen naapuripöydästä - emme voineet olla tilaamatta tätä. 








Possunribsit olivat tosi hyviä. Liha oli mureaa ja kastike maukasta. Ribsien kanssa tilaamme annos sieniä kolmella tapaa ei maistunut meille. Ruoka oli mautonta. Tästä huomautimme kyllä tarjoilijalle saamatta asiasta sen kummempaa palautetta. 





Molemmat jälkiruuat, Valkosuklaamousse ja Suklaafondant, olivat perusvarmoja ja -hyviä illallisen päätöksiä. Pullo Proseccoa (35 €) sopi mainiosti kaikkien ruokalajien kanssa. 




 Illan lasku:




Chedi


Sulevimägi 1, 10123 Tallinn 


6 kommenttia:

  1. On kyllä taiteellisia ja visuaalisesti näyttäviä annoksia, täytyy sanoa. Mutta viimeinen kuva vetää maton jalkojen alta xD En tiedä, olisiko olemassa yhtäkään ruoka-annosta tai menu-kokonaisuutta, joka voisi todella olla likimain 100 euron arvoinen (tai siis teillä 50e/henk?). Mene ja tiedä, joskus olisi kyllä hienoa hifistellä ja koluta läpi hienostoravintoloita laskuista välittämättä :) Ja toisaalta minulle jää kuitenkin aina pieni huijauksen maku suupieleen; olivatko nämä ruoat kuitenkaan valmistettu kalliista ja hienoista raaka-aineista? Mitä jos kaikki olikin Pirkkaa ja Euroshopperia ja minut huijattiin uskomaan, että edessäni on puhdasta luomua ja superkalliita raaka-aineita? :S

    Ehkei pitäisi miettiä liikaa. Dumplingeja tuli itse maistettua Malesiassa, enkä ihastunut juurikaan. Ankkaa en ole koskaan kokeillut. Possu näyttää suussasulavalta, samoin jälkiruoat! (ne harvoin pettävät =))

    Mukavaa pääsiäisen odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Mainitseamiasi asioita tulee myös mietittyä aika ajoin ja kyllä tosi hyvää ruokaa löytää myös edulliseen hintaan :).

      Dumplingsit ovat hyvän makuisia, täällä vaan eivät osuneet meidän makuihin.
      Ankkasalaatin valitsimme näyttävän asettelun perusteella - emme kumpikaan niin ankan ystäviä ole, mutta yllätyimme, kun olikin älyttömän hyvää! :) Välillä näinkin.

      Mukavaa pääsiäistä :)

      Poista
  2. Kiitoksia paljon tästä arvostelusta.. Olen itse lähdössä Tallinnan pääsiäisenä ja kaverin kanssa just mietitty että pitäisköhän toi Chedi käydä testaamassa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sattui tämä arvio sopivaan saumaan! :) Chedistä voimme hyvin mielin suositella superhyvää Ankkasalaattia ja Ribsejä :). Hauskaa Tallinnan retkeä teille! :)

      Poista
  3. Ruuankoristeluun on ainakin käytetty aikaa ja energiaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! ;) Ankkasalaatti oli annoksista upein - niin ulkoasultaan kuin maultaan :).

      Poista