sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Cafe Sirap, 4.2.2012 Tukholma


Tämän kehutun kahvilan ovella kävimme myös viime Tukholman reissulla. Tuolloin kahvila oli suljettu niin kuin moni muukin ravintola ja kahvila heinäkuussa. Sirap sijaitsee Vasastanissa, perille pääsee bussilla tai metrolla. Bussilla pääsee lähemmäksi.


Kahvila aukaisee ovensa viikonloppuisin klo 11 ja saavuimme paikalle hiukan 11 jälkeen. Kahvila olikin jo aivan täynnä ja saimme viimeisen vapaan pöydän. Sirap oli sisustukseltaan pelkistetty ja aika neutraali, mutta ihan viihtyisä.


Olimme hurjan nälkäisiä, joten päädyimme brunssiin. Tarjolla olisi ollut myös pannukakkuja, voileipiä yms. erikseen.



Valitsimme brunssin numeron viisi, joka sisälsi pekonia, munakokkelia ja mustikkapannukakkuja sekä paahtoleipää. Jonna vaihtoi paahtoleivän bakeliin 10 kruunun lisämaksusta. Juomat eivät sisältyneet hintaan. Tilasimme erikseen kahvia ja mehua, vettä oli tarjolla kannuista.


Ensin pöytään tuli munakokkeli ja pekoni paahtoleivällä. Pekonia oli todella paljon, varmaan yksi paketillinen. Pekoni oli paistettu ihanan rapeaksi ja oli todella maistuvaa. Paahtoleipää oli tarjolla yksi viipale, joka tuntui melko vähältä munien ja pekonin määrään verrattuna. Olimme jo tässä vaiheessa aivan täynnä. Huh.


Santsikuppi kuuluu muuten kahvin hintaa. Tästä ei meille informoitu, mutta huomasimme, että asiakkaat kävivät täyttämässä kuppeja tiskillä, joten oivalsimme sitten fiksuina suomalaisina tämänkin ;-) Kahvi oli hyvin ruotsalaista; vahvaa ja kitkerää.


Mutta sitten niihin pannukakkuihin. Voin rehellisesti sanoa, että nämä pannukakut ovat parhaat, joita olen koskaan missään ikinä syönyt. Napakymppi. Kuohkeita sisältä, rapeita pinnalta.




Jos pidät pannukakuista, mene tänne! Niin ja brunssin voimalla jaksettiin illalliseen asti (klo 22) niin valtava annos se oli.

Cafesirap

Aukioloajat: ma-pe 8.30–16.00, la-su 11.00–17.00
Surbrunnsgatan 31 A, 08-612 94 19

Kartta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti