torstai 18. elokuuta 2011

Ravintola Gula Villan,Iso-Vasikkasaari, Espoo 10.8.2011

Päätimme tuoda veneen viimeiseksi kesälomaviikoksi Helsinkiin. Sitten vaan piti löytää kiva ravintola, johon pääsee veneellä. Sellainen löytyikin Espoosta. Gula Villan on huvila Espoon Isossa-Vasikkasaaressa. Gula Villanilla on oma laituri, jossa voi myös yöpyä.  Kesällä ravintola on auki ti-su kesäkuun puolesta välistä elokuun puoleen väliin. Vielä kuitenkin ehtii, sillä ravintola on auki vielä muutamana viikonloppuna! Gula Villan toimii tilausravintolana toukokuun ja syyskuun aikana. Jos ei ole omaa venettä pääsee paikalle saaristoveneyhteydellä Otaniemestä, Kivenlahdesta, Soukasta, Suinoonsalmesta, Nokkalasta, Haukilahdesta ja Suomenojalta. Paikalla on myös mielenkiintoinen historia, josta voit lukea nettisivuilta.


Alkuun otimme Pastis-pistaasietanat 10/19€. Parhaat etanat ikinä, nam!

Pastis-pistaasietanat
Pääruoiksi valitsimme tattirisoton, hampurilaisen ja maalaissalaatin vuohenjuustolla. Kaikki annokset olivat loistavia. Erityisesti vuohenjuustolla höystetty hampurilainen oli aivan loistava. Pihvi oli ihanan murea ja todella hyvin valmistettu. Myös risotto oli maultaan herkullinen, ehkä ihan himpun verran liian kypsää. Salaatti oli runsas ja syöjät tyytyväisiä.
Hampurilainen

Vuohenjuustosalaatti

Tattirisotto
Kruunasimme aterian köyhillä ritareilla. Minttu oli mukavan piristävä lisä kermavaahtoon.
Köyhät ritarit, mansikkahilloa ja kermavaahtoa

Huvila

Tänne tulevan varmasti ensi kesänä uudelleen! Tällä kertaa emme ehtineet tutkailla saarta juurikaan...no, saampa yhden tekosyyn tulla tänne uudelleen syömään ;-)
Vähän pelottava pässi


Tunnelma 9
Palvelu 8 ½
Ruoka 9
Hintalaatusuhde 9

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti