sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Ravintola Domo 29.4.2011

Ihanaa! Perjantai! Lämpöä riittävästi ja mahtava auringonpaiste :). Olimme jo keskiviikkona pohtineet pientä työviikon päättymisen piristämistä Sushilla ja miettineet paikankin valmiiksi. Suuri tavoitteemme oli mennä tutustumaan Pursimiehenkadulla sijaitsevaan japanilaiseen ravintolaan Len's Keishoku Bariin, ulko-ovelle asti pääsimmekin, jossa valitettavasti selvisi, että kyseinen ravintola on juurikin perjantaina kiinni .... Tämä vierailu jäi siis toiseen kertaan. Päätimme hieman funtsia vaihtoehtoista mestaa, joten päädyimme neuvoa antaville juomille Bar Llamasin terassille - tämä ei ollut ollenkaan huono vaihtari.


Jostain kumman syystä Salitokset ja Mojitot maistuu aina.....



Tunnelma
Sushiin olimme orientoituneet ja sushia piti saada, vaikka joustoa tarvittaessa löytyy. Päädyimme hiukan randomilla lähteä kokeilemaan ravintola Koton paikalle avattua japanilaista ravintolaa nimeltä Domo. Domo sijaitsee Kalevankadulla. Sisustus ei Domossa ollut sitten Koton aikojen muuttunut. Samalla meiningillä ovat jatkaneet. Tykkäsimme ravintolan vaaleista puisista pöydistä. Tunnelmaltaan ravintola oli rauhallinen ja ystävällinen. Erittäin sympaattinen ja ystävällinen tarjoilija otti meidät iloisesti vastaan. 

Ruoka
Jonkin aikaa tutkailimme ruokalistaa, joka oli mielestämme yllättävän kiva. Esimerkiksi alkuruokina oli monta mielenkiintoista vaihtaria. Alkuruuaksi harkitsimme tuttua ja hyväksi koettua Edamamea, mutta tällä kertaa päädyimme seuraaviin: Gyoza (paistettua possunlihaa taikinanyytissä ja soija-chili kastiketta) ja Jättikatkarapusalsaa, nori chipsejä ja sinappimajoneesia. Juomiksi valitsimme tuttuun tyyliin pullot olutta. 
Kovin pitkään emme alkuruokia joutuneet odottelemaan, mikä onkin nälkäisille ihmisille aina ilo. Alkuruuat olivat molemmat kauniita annoksia. Dumplingsit olivat älyttömän hyviä. Sopivasti friteerattuja, oikein rapeita, ei liian rasvaisia ja maultaan huippuja. Soija-chili kastike toi sopivasti terävyyttä taikinanyytteihin. Nori Chipsit olivat positiivinen yllätys. Näitä olisi ratustellut muutaman enemmänkin. Jättikatkarapusalsa oli tuore ja raikas, avocado oli suussa sulavaa.  Molemmat annokset olivat reiluja.

Dumplings
Jättikatkatkarapusalsa ja Nori Chipsit
Alkuruokiin olimme oikein tyytyväisiä ja onneksi tämä tyytyväisyys ruokaan jatkui Sushien merkeissä. Tilasimme seuraavanlaisen setin Makeja: California (Lumirapu, avocado, surimi ja lentokalan mäti) ja Crispy Tuna Roll (Rapea tonnikala, pinaattirulla, soijawasabikastike). Lisäksi tilasimme vielä Hoso Makeista Tamagon (kananmuna). Suosikkimme California makit olivat erittäin hyviä, yksiä parhaista, joita olemme syöneet. Parasta kuitenkin oli Crispy Tuna Rollsit. Suupala suli suuhun ja maku oli aivan taivaallinen! Kaikki sushit olivat hyvin tehtyjä. Kala oli tuoretta, riisi oikein valmistettua ja annokset olivat kauniita ja viimeisteltyjä. Ainoa kielteinen asia oli Makien koko. Olisivat voineet olla hivenen pienempiä. Onneksi emme olleet ensitreffeillä ;). 
Crispy Tuna Rolls
California Rolls
Palvelu
Domossa palvelu toimi. Välillä kommunikoimme tarjoilijoiden kanssa englanniksi ja välillä suomeksi. Tarjoilija oli oikein sympaattinen ja hymyilevä.

Hintalaatusuhde
Hintalaatusuhteeltaan Domo ei ole edullisimmasta päästä sushipaikkoja, mutta ruoka oli todella laadukasta, joten hyvästä mielellään maksaakin, kallistahan tämä ei silti ollut! Ruuat ja juomat kahdelta hengeltä maksoivat yhteensä 46 €. Näistä safkoista tulimme täyteen. Alkuruuat olivat edullisia, dumplingsit maksoivat 5 € ja Jättikatkarapusalsa 6,50 €. Makeista California maksoi 8 € ja Crispy Tuna 12 €. Kaiken kaikkiaan syömämme ruoka oli hyvää, maistuvaa ja erittäin tuoreista, hyvistä raaka-aineista valmistettua. Lisäksi kaikki annokset olivat kauniita ja viimeisteltyjä loppuun asti. Domo

Tunnelma 8
Palvelu 8 1/2
Ruoka 9+
Hintalaatusuhde 9
Kalevankatu 21

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti