tiistai 13. joulukuuta 2016

Täyden kympin Kortteli!

Kortteli on auki! Me olimme mukana juhlimassa Korttelin avajaisia. Oli mahtavaa päästä tutustumaan uuteen ja odotettuun ravintolakeskittymään Kampin ostoskeskuksen. Ostoskeskus ja ravintolat ei kuulosta huippumageelta yhdistelmältä, mutta Kampin Kortteli onkin ihan jotain muuta; kymmenen mielenkiintoisen ravintolan yhdistelmä ostoskeskuksen viidennessä kerroksessa. Tämä, jos mikä ,on maljan paikka! Cin cin!



Beijing 8 rantautuu nyt ensi kerran Suomeen ja Helsinkiin. Tukholmassa suurta suosiota saavuttanut ravintola on erikoistunut dumplingseihin, jotka ovat meidän molempien herkkua! Ihanaa! 


Me ihastuimme Beijing8 raikkaisiin juomiin, jotka olivat virkistäviä ja maistuvia. 


Sandro on ollut meidän ja monen muunkin suosikki jo pitkään, eikä syyttä. Kiva, että Sandro löytyy nyt Kampistakin. Täällä rento ote näkyy sekä ruoassa että fiiliksessä.




Fisken på Disken oli illan elämys. Ravintolan tarjoamat maistiaisannokset olivat huippuluokkaa, tänne kala- ja äyriäisravintolaan haluamme pian tulla illastamaan. Fisken på Diskenin erikoisuus on Seafood-baari, jossa on aina tarjolla tuoreita ostereita. Tässä ravintolassa on uuden suosikin aineksia!





Jord oli helppo tunnistaa Askin Filipin ja Lindan ravintolaksi. Ravintola edustaa selkeästi fine dining -genreä. Fine diningia ostarilla, ei tulisi ihan ekaksi mieleen. Hauskaa, että löytyy rohkeutta kokeilla uusia ideoita!







Bastardo on rento italialainen trattoria. Bastardon ravintoloitsijoita on Manu Torchio, Patrik Lindström ja Lorenzo Dotson-Smith. Heti avajaisissa Bastardossa vaikutti olevan hyvä fiilis ja letkeä meno. Baaritiskillä oli mukava notkua, maistella Bastardon tarjontaa ja seurailla paikan menoa. Bastardo tarjoaa pizzan lisäksi muita ihania, italialaisia herkkuja. Ravintolan menu oli mukavaa luettavaa. 


Bastardo tarjosi yhden illan mieleenpainuvimmista makuelämyksistä. Ihastuimme tähän sikurisalaatin, pistaasipähkinän, gorgonzolan ja hunajan makuyhdistelmään. Upee setti. Innostuin makuyhdistelmästä niin, että piti asiaan perehtyä tarkemmin ja löysinkin Henri Alenin reseptin Hesarin ruokasivuilta, tätä pitää kokeilla: Salaatti endiivistä ja sinihomejuustosta tai mennä pikapikaa Bastardoon uudestaan.







Story Kortteli puolestaan hurmasi meidät avajaisissa ihan älyttömän hyvillä slidereilla. Tykkäsimme molemmista sekä portobello- että härkäsliderista. "Tää on sairaan hyvää!" oli spontaani tokaisu ensipuraisun jälkeen. Härkäslider meni heittämällä viiden parhaan hampparin joukkoon!






Ihanaa, että myös HOKU on Korttelissa. HOKUssa ainutlaatuiset makuelämykset ovat taattuja. Havajilta kotoisin oleva HOKUn keittiömestari Ryan Shibuya on tuonut Suomeen ja Helsinkiin tuulahduksen Havaijin paikallisesta aasialaisesta ruokakulttuurista - ravintolan annoksissa on mielenkiintoisia raaka-aineyhdistelmiä ja mahtavia makuja. 





Ihastuimme uuden HOKUn sisustukseen. Täällä unohtaa olevansa ostoskeskuksessa, fiilis on ihan oikeassa ravintolassa. 



Date+Kale on mielenkiintoinen deli, jossa on tarjolla kaikkea ihanaa ja terveellistä hyvän olon safkaa, kuten smoothieita, puuroa, juomia, avokadoleipää ja raakakakkuja.





Korttelissa on tarjolla myös laatukahvia, täältä löytyy myös entuudestaan tuttu La Torrefazione. 

Korttelin päällä lautalla leijuva Bar Con herätti heti avajaisissa jo suurta kiinnostusta, siellä riitti kovasti jengiä! Bar Con tarjoaa espanjalaisia viinejä ja tapaksia, täällä varmasti viihtyy niin lounaalla kuin illan pimetessä. 


Yllätyimme todella positiivisesti Korttelin konseptista! Tänne oli saatu luotua viihtyisä ilmapiiri, jossa ostarifiilis unohtuu alta aikayksikön. Todella hieno idea! Upeaa Kortteli! Upeaa Kamppi! Upeaa Helsinki!


22 kommenttia:

  1. Kiitos esittelystä, tänne käy matka kun seuraavan kerran poikkean Helsingissä :) Mukavaa joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä! Oli kivaa päästä heti tutustumaan Kortteliin :). Ihanaa joulua!

      Poista
  2. Olipa kiva kurkistaa kortteliin. Skippasin tämänkin menon, kun asun niin kaukana. Oikein makoisaa joulua :)

    VastaaPoista
  3. Oi mikä valikoima makupaloja! Oikein herkullista joulua teille!

    VastaaPoista
  4. Kortteli on kyllä todella kiva paikka, ihastuin siihen saman tien :) Itsekin ihastuin ehkä eniten tuohon bastardon sinihomejuusto-salaattisikurikomboon, se oli vaan niin aaah, taisin syödä niitä kolme! Mieleenpainuvimpia oli myös just tuo Storyn hamppari ja kaikki FIsken på disken annokset :).

    VastaaPoista
  5. Olen ehtinytkin käydä korttelissa jo neljä kertaa lounaalla, kovasti on kyllä vielä ruuhkaa mutta ehkä tilanne kohta helpottaa. Vähän kritisoin myös sitä että suurin osa ravintoloista tarjoilee kovin ylihintaista lounasta, varmaan vuokrat on sitten niin kovat.. Kiva kuitenkin kun on paljon uusia vaihtoehtoja ihan keskustassa. Oikein ihanaa joulua! ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ei olla vielä ehditty lounastamaan Kortteliin, pitääpä tutkailla hintoja. On tosi kiva että ihan ytimessä on monta kiinnostavaa paikkaa 😊. Ihanaa joulua myös sulle!

      Poista
  6. Kiitos esittelystä! Ihan nälkä tuli tätä lukiessa. Täytyypä poiketa tuolla seuraavalla Helsingin vierailulla! Hyvää joulunaikaa!

    VastaaPoista
  7. Kiitos esittelystä! Olen tästä lueskellut ja odottanut, koska pääsee kokeilemaan!

    VastaaPoista
  8. Kävin tällä viikolla vihdoin Korttelissa lounaalla ja testasin Beijing8:n. Tykkäsin kovasti meiningistä ja miten koko Kortteli oli saatu viihtyisäksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama! Oli tosi viihtyisä paikka. Mukavasti on erilaisia paikkoja.

      Poista
  9. Kuulostaa hyvältä, että saman katon alla on nyt noin paljon valikoimaa ruokapaikoista! Täytyy testata, kun liikkuu siellä päin. Hyvää joulua!

    VastaaPoista
  10. Tämä on mielenkiintoinen kokonaisuus. Jukka kävi ennen keikkaa tapas-paikassa täällä, mutta keittiö ja tarjoilu olivat kuulemma vielä ihan kesken. Ajattelinkin itse antaa hiukan aikaa, sillä ihan halvimmasta päästä eivät tuntuneet hinnat olevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bar Con oli avajaisissa niin täynnä jengiä, että käytiin vain pikaisesti pyörähtämässä. Pitää käydä tarkemmin tutustumassa!

      Poista