Näytetään tekstit, joissa on tunniste Turku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Turku. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. heinäkuuta 2020

Kotimaan matkailua Turussa kesällä 2020!

Turku on ollut perinteinen kotimaan kesäkohteemme monen vuoden ajan. Vitsit, että tänä keväänä jo pelkkä ajatus viikonloppulomasta Turussa tuntui jo niin kivalle! Kiva, ihana viikonloppu Turussa meillä olikin - kuinkas muutenkaan. Blogista löytyy juttuja Turun viikonlopuista ainakin täältätäältä ja täältä!  
Turku on moneen kertaan hyväksi havaittu kotimaan kohde, jota voimme kokemuksen syvällä rintaäänellä vahvasti suositella. 


Majoitus

Tälläkin kertaa majoitumme Radisson Blu Marina Palacessa, josta on muodostunut meidän vakkarihotelli. Hotellin sijainti joen rannassa keskeisellä paikalla takaa mutkattoman ja helpon liikkumisen moneen suuntaan. Tällä reissulla maksoimme osan yöpymisestä itse ja paikan päällä oli meitä odottamassa mahtava yllätys: meille oli varattu hotellin 7.kerroksesta upea sviitti! Sviitti oli tilava ja viihtyisä. Parasta sviitissä oli oma sauna, josta oli hienot näkymät Aurajoelle. 


Makuuhuoneen keskellä oli suuri parivuode

Sviitin sauna




Näkymät saunasta



Hotellin tervehdys huoneessa

Näkymät huoneesta illan hämärtyessä

Koronakevään myötä tuli kiinnitettyä huomiota siihen, miten epidemia näkyi hotellin toiminnassa. Hississä sai kulkea max 2 henkilöä, jota hotellivieraat noudattivat aika tarkasti. Aamiaisella oli palattu buffaan ja valikoima buffapöydässä oli ehkä aivan hieman tavallista kapeampi, mutta ei merkittävästi. Suurin ero oli leivissä ja aivan ymmärrettävistä syistä. Tervetullut muutos mihin tahansa hotelliin oli pöytien todella nopea ja tehokas siivoaminen. Käytetyt astiat eivät todellakaan ehtineet vanheta kauaa pöydillä, vaan astioiden korjaus ja siivous toimi todella tehokkaasti. Pöytiin tuotiin myös satunnaisesti hotellin terveyhdyksen kaltaisia herkkuylläreitä ja meitäkin onnisti sunnuntain aamaisella. Kiva, huomaavainen ele!


Aamiainen oli runsas ja monipuolinen

Ravintolat

Tintå

Ensimmäisenä suuntasimme lounaalle Tintåån, josta on on muodostunut meidän vakkarimesta. Täällä käymme joka reissulla. Tintå on mukavan rento paikka, jossa menu houkuttelee monenlaisia syöjiä. Kauniilla säällä on ihana istuskella Tintån terassilla ja seurailla joen rannan kulkijoita. 




Lounaalla nautimme supermaukkaan jokirapulaksan, jolla pärjäsi pitkälle iltaan. Annoksessa oli mukavasti tulisuutta, mutta ei kutienkaan liikaa. Maut olivat täyteläiset ja olimme erittäin tyytyväisiä, jälleen kerran :)


Nooa

Nooassa olemme vierailleet aiemmin lounaan ja whiskey sourin merkeissä.  Nooa sijaitsee loistavalla paikalla joen rannassa ja oli heti ensikäynnillä ravintola meidän makuun. Illallinen täytti ja oikeastaan ylitti odotukset. Ravintolassa on kiva fiilis ja rento meininki. Nooan ruuat olivat kaikki todella hyviä. Annokset ovat isoja, joten jälkiruuille ei tällä kertaa jäänyt tilaa. Tykättiin kaikesta, mutta suosikiksi taisi nousta ihan mielettömän ihanat, kuohkeat, ohuesti kuorrutetut kalapuikot. Nooassa joimme alkuun myös loistavat cocktailit ja ruuan kanssa kivat viinit. Myös juomapuoli toimii täällä. Hintalaatusuhde on hyvin kohdillaan!

Tottakai täällä oli pakko nauttia whiskey sour, koska täällä se on meille opetettu tekemään ja on aivan paras! 


Whiskey Sour



Ihana alkudrinkki, jonka nimeä ei muisteta ;)

Alkuun tilasimme härkätartaria, friteerattuja perunoita ja mallasleipää. Näistä voiton vei peruna-annos, vaikka kaikki annokset olivat erinomaisia. Olimme jo aika tavalla täynnä tässä vaiheessa. 





Ruuan kanssa nautimme valkoviiniä. Saimme rieslingiä lasettain, vaikka listalla oli tätä vain pulloittain. Kivaa joustoa, josta tulee hyvä mieli! Saimme maistiaisiksi myös oranssia viiniä (Marto Wines Weiss 2018), joka oli suhteellisen iisi natuviini. Jos ei ole kauheasti juonut natuja, tästä voi hyvin aloittaa. 



Perushyvä riesling

Pääruuaksi nautimme friteerattua kukkakaalia ja kalapuikkoja. Kuten jo aikaisemmin mainitsimme kalapuikko-annos oli aivan huikea! Tätä annosta kannattaa todellakin kokeilla. 






Lasku puoliksi, ei paha


Karu 

Karussa olemme niin ikään käyneet kerran aiemmin, mutta tästä on jo vuosia aikaa. Teimme tännekin pöytävarauksen etukäteen ja sitä suosittelemme muillekin.

Kaikki tarjoiltu ruoka Karussa oli todella hyvää. Aloitimme illan herkullisilla edamameilla kera japanilaisen inkiväärioluen. Sitten otimme jaettavaksi annokseksi suosikkejamme California-makeja, jotka olivat todella hyviä! Ravintolan yksi suosikkiannos, taskuravut, osoittautui kaikkien kehujen veroiseksi. Ribsit olivat meheviä ja kastike olisi tehnyt mieli juoda niin hyvää se oli! Karussa maistelimme oluen lisäksi sakea ja tällä kertaa jälkiruokana toimi aivan ihana, makea juoma Umashi. Lämmin suositus tälle! Kannattaa ehdottomasti maistaa ja Umashia näytti löytyvän myös Alkosta. Ihana kesäjuoma jäiden kera nautittuna! 












Mitä muuta Turussa tällä kertaa? 

Heti saapuessamme piipahdimme Tuomiokirkon terassilla, jossa nautimme lasilliset alkaneen viikonlopun kunniaksi. Terassilla on tarjolla niin ruokaa kuin juomaakin useamman eri ravintolan kojuista.




Tiirikkalassa piipahdimme iltadrinkeillä. Tämä oli meille aivan uusi paikka, jossa viihdyimme erityisen hyvin. Tiirikkalan baarimestarin kanssa juttelimme tovin tamperelaisen panimon Pyynikin gineistä. 







Sunnuntaina vietimme mielenkiintoiset pari tuntia Turun linnassa. Linna on restauroitu asiakasystävälliseksi ja on kiinnostava paikka vierailla. Varmasti myös lapsiperheille oiva kohde!






Kiitos Turku! Tänä vuonna säät hiukan rokittivat meidän suunnitelmia, mutta onneksi on aina ensi vuosi. Nähdään viimeistään ensi kesänä!



keskiviikko 7. elokuuta 2019

Turussa on niin paljon kivoja rafloja!

Olemme olleet tosi innoissamme Turun ravintolatarjonnasta jo vuosia. Turun ravintola-skene on meistä iisimpi kuin Helsingin. Täältä löytyy toki myös fine-dining ravintoloita, kuten Smör, Mami ja Kaskis, mutta viime vuosina olemme olleet innostuneempia rennommista paikoista. Vuosien varrella ollaan koluttu lukuisia ravintoloita Turusta ja juuri koskaan ei olla petytty. Hintataso Turussa on huomattavasti halvempi kuin Helsingissä sekä ruuan että juomien suhteen. Ihan kuin olis Tallinnassa (ainakin melkein). Blogistamme löytyy paljon juttuja Turun reissuista!

Saavuimme Turkuun torstaina puoliltapäivin ja suuntasimme samoin tein lounaalle jätettyämme kamat hotellille. Kuoren lounaalle innostuimme Instagram-seuraajamme vinkistä. Kuori on kasvisruokaa tarjoava kahden naisen ravintola, josta olemme kuulleet paljon kehuja! Ravintola Kuoren lounaalla on tarjolla Falafel-baari muutaman lounasannoksen lisäksi. Falafelit ravintola valmistaa itse joka aamu luomukikherneistä. Falafelien lisäksi baarissa on tarjolla runsas ja värikäs salaattipöytä dippeineen. 

Kuoressa oli vallan ystävällinen palvelu ja innostuimme heti edullisesta lounasviinistä - lasi maksoi vaan 2,50 €! Tämä, jos joku, on todellinen lounasviinitarjous. Onneksemme hetken odottelun jälkeen mahduimme ulos syömään, koska sisällä oli tukahduttavan kuuma - olihan siis kesän kuumin päivä! Ulkona on muutamia pöytiä, joihin mahtuu noin parikymmentä henkeä syömään. Sisältä ravintola näytti viihtyisälle ja tänne olisikin kiva tulla syömään jonain vähän viileämpänä päivänä. 



Lautaselle saimme helposti kerättyä värikkään setin Falafel-baarin antimia. Tykkäsimme raikkaasta ja selkeästä makumaailmasta. Erilaisista salaateista erottui hyvin pääraaka-aineet ja eri annosten maut olivat erilaisia keskenään. Aika paljon oli hapatettuja juttuja, kuten punasipulia, porkkanaa ja kaalia. Itse Falafelit olivat hyviä! Voisi olla aivan kiva, että falafellejä olisi tarjolla muutamaa erilaista vaihtoehtoa. Hintalaatusuhde Kuoren lounaalla on hyvä. Meistä 10,50 € näin kivasta, monipuolisesta ja herkullisesta lounaasta oli todella hyvä hinta! 







Nooan terassilla poikkesimme välijuomille. Nooa sijaitsee aivan ihanalla paikalla joen rannassa ja ravintolan terassi on todella viihtyisä. Aurinkoisena päivänä terassilla viihtyi tovin jos toisenkin! Ihan alkuun tilasimme cocktailit: raikkaan Sea Breezerin ja Whiskey Sourin. Baaritiskillä jutustellessa yksi asia saattaa johtaa toiseen ja lopputulos oli se, että saimme Pop up-drinkkikoulun: Kuinka valmistetaan täydellinen Whiskey Sour! 



Whiskey Sour -resepti


2 cl sokerilientä
2 cl kananmunanvalkuiaista
2 cl sitruunamehua
4 cl viskiä

Meidän instasta löytyy video, jossa tarkemmat ohjeet whiskey sour -drinkin valmistukseen. Kannattaa stekata! Tosi helppo ja hyvä juoma!






Auringossa paistatellessamme ja cocktaileja siemaillessa alkoi hieman hiukoa. Meille suositeltiin friteerattua kanaa, joka oli kuulemma sopiva annos kahdelle pieneen nälkään. Meistä annos oli aika mahtavan kokoinen sisältäen neljä isoa palaa kanaa, ihanan chilisen kastikkeen ja kaalisalaatin. Annoksen kana oli todella mehukasta ja maukasta - varmaan aika lailla parasta kanaa, mitä olemme syöneet! Kanan fritti oli ohut ja rapea, ei lainkaan rasvainen. Ensi Turun yksi ravintola on jo valittuna, Nooan tullaan aivan varmasti uudelleen! 





Bassi valikoitui torstain illallispaikaksi herkullisen menun houkuttelemana. Bassi on avannut nyt kesällä ovensa myös Helsinkiin, joten Turkuun asti ei tarvitse edes mennä näitä herkkuja nauttimaan. Ja herkkuja olikin toden totta tarjolla. Alkuun pöytään saapui talon näkkäriä, joka oli ihan törkeän hyvää. Fenkoli sopi näkkäriin täydellisesti ja vaahdotettu voi, no se maistuu aina hyvältä. 



Alkuruuaksi otimme Härkätartarin (13€) ja Toast Skagenin (13€). Alkuruokavalintamme eivät menneet ihan nappiin. Härkätartar oli kovin suolainen ja rasvaisen makuinen. Toast Skagen puolestaan maultaan oikein herkullinen, mutta ehkä vähän torta på torta pääruokamme kanssa. Molempien alkuruokien esillepano oli huoliteltu ja kaunis!



Pääruoaksi jaoimme Äyriäisvadin (45€). Annoksessa oli vaikka ja mitä herkkuja:
jäämeren katkarapuja, kuningasrapua, marinoitua mustekalaa, merirapu, osteri, kampasimpukka, sinisimpukoita, Bassin skagen, Rhode Island -kastiketta, valkosipulimajoneesia, sitruunadippiä, kevätsipulivinaigrettea ja paahdettua briossia. Annoksen mustekala oli aivan jumalaista, valehtelematta parasta mustekalaa, jota olemme syöneet! Sitruunadippi vei kielen mennessään ja sopi erityisen hyvin sinisimpukoiden kanssa. Ihanan kevyet merenelävät sopivat täydellisesti kuuman kesäpäivän päätteeksi. Äyriäisten kanssa sopi oikein hyvin ranskalainen kuiva Sauvignon Blanc 2017 (11,5€/16cl). Pakko päästä tänne pian uudelleen, onneksi näitä herkkuja saa nyt myös Helsingistä. Helsingissä näyttäisi olevan hiukan erilainen lista kuin Turussa ja ainakin joidenkin annosten hinta muutaman euron korkeampi. 



Gustavo oli toinen illallispaikkamme. Nooan jättimäisen "huikopalan" jälkeen olimme vielä illallisaikaankin aika täysiä, joten päädyimme jakamaan erilaisia pintxoja/antipastoja. Gustavo on välimerellinen ravintola, jossa on pintxojen/antipastojen lisäksi tarjolla pizzaa ja pastaa. Gustavo on rento ravintola, täällä ei ollut turhaa pönötystä! Palvelu oli ystävällistä ja tuttavallista. Meille tuli oikein tervetullut fiilis. Tänne on helppo poiketa ilman pöytävaraustakin, mutta toki se on aina suositeltavaa. 

Alkuun pöytään saapui talon leipää. Aika pienellä vaivalla saa voinkin aivan toiseen ulottuvuuteen, kiva juttu, että yksityiskohtiin on kiinnitetty huomiota!



Bassin innoittamina Seafood-teema jatkui Gustavossakin. Kuumana kesäpäivänä tulee näköjään valittua merellisiä herkkuja ja kenties vähän kepeämpiä annoksia. Valitsimme listalta grillattuja viiriäisen koipia ja tattivaahtoa (8€), limemarinoituja katkarapuja kera crème ninon (6€), grillattua mustekalaa, vihreää parsaa ja sahramimajoneesia (8€), grillattua munakoisoa, siitakesieniä ja fetajuustoa (6€) sekä bataattiranskalaisia (6€). Valitettavasti viiriäisen koivet olivat loppuneet, mutta pärjäsimme paremmin kuin hyvin valinnoillamme tästä huolimatta.  Annokset olivat maistuvia ja pieneen nälkään setti oli oikein sopiva. 



Mustekala oli ihanan pehmeää eli täydellisesti valmistettua! 


Bataattiranut olivat tuhteja ja täyttäviä. 


Munakoiso oikein suli suuhun ja sienet toivat annokseen hauskan lisän!



Ravut olivat tuoreita ja annos oli oikein sopivan kokoinen!

Turku on ihana ruokakaupunki. Täällä on pilvin pimein hyviä rafloja, mutta pöytävarauksen kanssa kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä, etenkin viikonloppuisin illallisaikaan. Turun meininki on rennompaa kuin Helsingin, hintataso edullisempi ja bistrotyyppisiä helppoja ravintoloita on selkeästi enemmän. Kiitos Turku taas kerran ystävällisestä meiningistä ja palaamme asiaan viimeistään ensi kesänä!