Ravintolan sijainti ei kai voisi olla tämän upeampi?
Turussa tuntuu houkuttelevia ravintoloita olevan vaikka kuinka paljon. Pinella päädyin suositusten perusteella. Hyvä vierailu oli. Ravintolan sijainti on huippu, kirkon ja joen välissä. Vaikka pakkanen meinasi syväjäädyttää meidät, niin näkymät olivat kovin kauniit.
Turussa tuntuu houkuttelevia ravintoloita olevan vaikka kuinka paljon. Pinella päädyin suositusten perusteella. Hyvä vierailu oli. Ravintolan sijainti on huippu, kirkon ja joen välissä. Vaikka pakkanen meinasi syväjäädyttää meidät, niin näkymät olivat kovin kauniit.
Pinellassa nautimme maukkaan illallisen. Alkuruuat skippasimme ja olimme harvinaisen yksimielisiä valintojemme suhteen. Pääruokalistalta oli helppo poimia Punajuurivuohenjuustorisotto, johon olimme oikein tyytyväisiä.
Annos oli kaunis ja viimeistelty. Risoton koostumus oli juuri sopiva ja makua ei puuttunut. Vuohenjuusto oli pehmeää ja riittävän lempeää minun makuuni. Annoksessa olleita nauriinpaloja hieman pohdin, olivatko tarpeellisia kuitenkaan.
Ennen jälkiruokaa jaoimme juustolautasen. Lautasella oli kolmea eri juustoa, viikunahilloa ja jotain pistaasihässäkkää. Lisäksi tarjolla oli tummaa pähkinäleipää. Leipä oli hyvää, mutta tumman sijaan olisimme mieluummin juustojen kanssa syöneet vaaleaa leipää.
Suklaafondant tarjoiltuna mustaherukka- ja mascarbonesorbetin kanssa ei jättänyt moitittavaa. Suklaafondant hyvin valmistettuna on yksi lempijälkiruuistani. Tässä Pinellan versiossa tuli hyvin esille eri maut, jotka yhdessä muodostivat toimivan setin. Nam! Kyllä oli hyvää.
Arki-iltana Pinellassa oli muutamia pöytäkuntia syömässä ja paikassa oli aivan iloinen, kiva fiilis. Palvelu oli erittäin hyvää. Viinivalintoihin saimme mukavasti apua ja henkilökunta oli kaikkinensa oikein ystävällistä.
Hintalaatusuhde Pinellassa oli hyvä. Loppulasku ruokineen ja ruokajuomineen oli aivan kohtuullinen, tosin pääruokamme oli selvästi listan halvin. Mielelläni vierailisin täällä toistekin ja mieluusti tätä muillekin hyvän ruuan ja juoman ystäville suosittelen. Oikein kiva kokemus!