perjantai 13. marraskuuta 2015

Kotiruokaa ravintola Olon Creative Kitchenissä!

Larochen viinitalon viinit ja Pekka Terävän loihtimaa kotiruokaa - kuulostaako houkuttelevalle? Meistä kyllä kuulosti. Ilta Ravintola Olon Creative Kitchenissä sisälsi siis seitsemän ruokalajin illallisen Pekka Terävän valmistamana ja ruokalajeihin sovitettuina olivat Larochen viinitalon viinit. Mahtavaa. Creative Kitchen sijaitsee Olon kupeessa ja täällä on mahdollista järjestää vaikka unelmien ilta mestarikokkien isännöimänä.  

Olemme muutamaan otteeseen aiemmin päässeet tutustumaan Larochen viinitalon viineihin. Näistä ovat meille nousseet selkeät suosikit, mutta toisaalta, kerta kerran jälkeen suosikit ja maut ovat muuttuneet. Larochen viinitalon viinit ovat upeita. Talo valittiin vuoden 2014 viinintuottajaksi Ranskassa ja vuoden 2014 Viini-lehden valkoviini on Domaine Laroche Chablis Premier Cru Les Vaudevey . Larochen viineistä meille oli kertomassa Thibault de Lartigue.

Creative Kitchenin kauniisti katettu ruokapöytä oli upea. Heti ottaisin kotiin nämä kauniit pöydät ja tuolit. 





Ensimmäinen alkuruoka oli lohilaatikko. 

Tässä lohilaatikon rakennusta. 








Tadaa...tälläinen siitä sitten tuli! Paras maistamme lohilaatikko ikinä sisälsi lohen lisäksi perunaa ja sinapinsiemeniä sekä kastikkeen. 




Seuraavana ruokalajina oli maa-artisokkaa ja muikunmätiä. Todella ihana annos. 






Ihan kuin kotona, eikös? ja vuorossa oli kolmas alkuruoka ;) 
Mustajuurta Västerbotten -juustokuorrutuksella. Mahtava annos! 






Isäntämme Pekka Terävä viimeistelee herkullista annostamme.









Sitten neljäs alkuruoka tottakai, ihan kuin kotona. 
Vasikanposkea ja perunasoossia. 



Seuraavaksi oli....mitenkäs muutenkaan kuin viidennen alkuruan aika.
Vorschmackia ja punajuurta. Oli muuten ehdottomasti paras vorschmack ever.








Oltiinkin melko lailla täynnä pääruuan eli Karitsanniskan ja juuresten kohdalla, sattuneesta syystä. 






Sekä Olo että Emo loistavat nimenmaan jälkkäreillään eikä tämäkään jäänyt Pekkaa pahemmaksi ;). Täydellinen jälkkäri syksyiseen iltaan! Uuniomena ja ihan mieletön mascarponevaniljajäätelö sai osakseen yksimielistä hehkutusta. 




Sitten illan juomiin. Ilta alkoi helpolla ja raikkaalla Larochen viinitalon Sauvignon Blancilla. Sauvignon Blanc ei ole meidän suosikkirypäleitä, mutta tämä Larochen Sauvignon Blanc oli kuiva, hapokas ja hedelmäinen - näillä kriteereillä saa yleensä oman makuista valkoviiniä, niin kuin nytkin. Monipuolinen ruokaviini maistuu kalaruokien ja vaaleiden lihojen kanssa, mutta on myös hyvä alkujuoma. Hintaa tällä viinillä on Alkossa 9,99 €.  



Lohilaatikon juomaksi oli valittu Chardonnay L (9,99 €). Chardonnay ei myöskään kuulu meidän lempirypäleisiin, mutta viinien kanssa kannattaa olla avoin ;). Raikas ja hedelmäinen L passasi hyvin lohilaatikon kanssa ja sopii meistä myös seurustelujuomaksi. Hyvä hintalaatusuhde. 


Petit Chablis on helppo kevyt valkkari, joka sopii hyvin illanistujaisiin nautiskelujuomaksi tai ruokaviininä niin kala- kuin äyriäisruuille. Tämä laadukas chablis maksaa Alkossa 17,99 €. La Jouchere oli ennestään meille tuttu, tästä viinistä tykkäämme myös. Kuiva, raikas ja hapokas La Jouchere (19,99 €) on eriomainen pari kala- ja äyriäisruuille. Kotiruokaillassamme Petit Chablis oli paritettu maa-artisokan kanssa ja La Jouchere mustajuuren kanssa. Molemmat viinit sopivat hyvin yhteen ruokien kanssa. Meidän makuun viinit toimivat tosiaan myös seurustelujuomana. 


Seuraavat viinit olivat hiukan haastavampia ja sopivat erityisesti ruoan kanssa nautittuna. Illallisellamme Grand Cru Blanchots tarjoiltiin vasikanposken kanssa, makupari toimi hyvin. Les Blanchots sopii mainiosti myöskin kala- ja äyriäisruokien kanssa. 




Vorschmackin kanssa nautimme punaviiniä Ogierin viinitalosta: Ogier Châteauneuf-du-Pape Clos de l'Oratoire des Papes 2013. Tämä viini tulee Rhonen laakson arvostetuimmalta alueelta, Châteauneuf-du-Papesta. Vorschmackin kanssa punaviini oli oikein passeli yhdistelmä. Ilman ruokaa maistettuna viini oli meistä hieman kipakka, tanniineja oli runsaasti, mutta Vorschmackin kanssa viini toimi erittäin hyvin. Alkosta tämä viini löytyy hintaan 43,90 €. 



Viini-lehden vuoden 2014 valkoviini Chablis Premier Cru Les Vaudevey (28,90 €) puolestaan oli oivallinen pari illan pääruuan eli Karitsan niskan kanssa. Les Vaudevey on upea viini, jota nauttii mielellään lasillisen ihan noin muuten vaan. 



Upeat olivat illan ruuat ja juomat. Viinien sovittaminen ruokiin oli meidän makuun oikein onnistunut, tällä kertaa olimme makupareista täysin samaa mieltä. Erinomainen illallinen, jossa ruoka, juoma ja seura olivat huippua. Olon Creative Kitchen on tilana miellyttävä ja viihtyisä, loistava paikka yhteiseen illanviettoon. Kiitos kaunis Pekka Terävä & Thibault de Lartigue ja mahtava illallisseurue




4 kommenttia:

  1. Dear Mirka & Pauliina,

    It's been nice meeting you there ! I hope you both enjoyed the evening as much as I myself did with amazing food, great wines, good company, nice service. To sum it all up, Finnish Hospitality at its best :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Thibault! It was nice to meet you. We had a wonderful dinner! :)

      Poista