maanantai 4. toukokuuta 2015

City of Cats-Dubrovnik.

Matkalta lentokentältä Dubrovnikiin


Matkasin vappupäivänä kohti Dubrovnikia Finnairin suorilla lennoilla. Lento kestää noin kolme tuntia. Lentoliput tänne olivat kohtuullisen kalliit, reilut 300€, vaikka liput oli ostettu hyvissä ajoin jo viime vuoden puolella. 




Dubrovinikin lentokentältä pääsee kaupunkiin joko taksilla (hinnan pitäisi olla noin 250 kunaa, joka on noin 35€) tai bussilla. Bussilla ei ole aikataulua vaan se lähtee, kun lähtee. Itse odottelin bussin lähtöä puolisen tuntia. Itse matka taittui puolessa tunnissa. Taksilla hotellille olisi päässyt noin 20 minuutissa ja takaisin lentokentälle otimmekin taksin hotellilta. Meidän hotellimme ei ollut vanhassa kaupungissa, jossa on bussin ensimmäinen pysäkki (toinen pysäkki on linja-autoasemalla). Tästä hotellille pääsi kävellen (20 min.), paikallisbussilla tai taksilla. 




Hotelli Rixos Libertas


Maisemat hotellilta

Hotelliksemme valikoitui Rixos Libertas, joka osoittautui aivan loistavaksi valinnaksi. Yhden yön hinta oli kahdelta noin 110€ +verot aamiaisella. Ja millainen aamiainen! Valikoima oli käsittämättömän laaja ja laadukas. Aamiainen sisälsi ihan kaikkea mitä ikinä voit toivoa! 



Aamumme alkoi aamuauinnilla, johon hipsimme hotellin kylpytakissa aamuisin. Vesi oli kirkasta ja vielä ah niin virkistävää. 





Dubrovnikin vanhakaupunki on pieni ja se on kierretty muutamassa tunnissa. 




Toki täällä saa kulumaan koko päivänkin oikein mukavasti. Tarjolla on turistiputiikkeja, kahviloita, ravintoloita, museoita, veneajeluja ja kissoja. 
















Vanhankaupungin päänähtävyys on kaupunkia kiertävä muuri, josta on hienot maisemat. 






Kroatia ylitti kaikki odotukseni. Ihmiset olivat todella ystävällisiä ja puhuivat sujuvaa englantia. Ruoka  oli hyvää ja paikalliset viinit loistavia!




Söimme ravintolassa nimeltä Sesame, jota voin lämpimästi suositella! Ruoka oli ensiluokkaista, palvelu rentoa ja hintalaatusuhde kohdallaan!

 

Täällä tutustuimme myös kroatialaisiin viineihin. Esimerkiksi Matosevicin perusviini oli aivan loistava tuttavuus! 

Luonto ja huikeat maisemat hurmasivat meidät täysin! Kiitos Kroatia! Tapaamme varmasti uudelleen!







1 kommentti:

  1. Kroatia on ihana lomakohde! Viimeksi siellä ollessa vuokrattiin auto, jolla päästiin kiertämään ympäri maata. Auton sai kätevästi suoraan kentältä ja loppulomasta pysäköintikin onnistui suoraan kentän parkkiin. Tuo bussi on myös tosi kätevä kulkuväline.

    VastaaPoista