torstai 27. maaliskuuta 2014

23h Turussa!

Turku on ollut tämän kevään juttu. Taas oltiin siellä ja muutaman viikon päästä mennään uudemman kerran. Aivan loistavaa, että lyhyen ajan sisällä on näin hyvä mahdollisuus tutustua kaupungin ravintolatarjontaan.

Tällä kertaa yövyimme ihan ytimessä sijaitsevassa Scandic Plaza -hotellissa. Hotelli sijaitsee näppärän matkan päässä rautatieasemalta ja ihan tosi lyhyen matkan päässä iltaravintolastamme. Plaza -hotellissa oli erityisen hyvää ystävällinen ja hymyilevä palvelu. Tämä toi heti kärkeen hotelliin saavuttuamme tervetulleen fiiliksen. Junassa istuminen houkutteli lenkille Aurajoen varteen. Lenkki juostiin lämpimässä ilmassa ja kaupungin kauneutta ihaillen. Lenkin jälkeen piipahdin hotellin saunassa, jossa sain saunoa täysin omassa rauhassa. Luksusta. 

Turun laajasta ravintolatarjonnasta valitisin blogimme lukijan vinkkaaman, hetki sitten avatun Ludun. Paikka houkutteli mielenkiintoisella menulla ja kohtuullisella hintatasolla. Arki-iltana väkeä oli yllättävän paljon, mutta pöytävaraus meillä oli toki tehty jo hyvän aikaa sitten. Ludu valloitti fiiliksellään ensikättelyssä. Sisustus oli viehättävä ja kaunis pianomusiikki piste iin päällä. 



Ludussa oli tarjolla päivän menu, mutta me päädyimme valitsemaan a la carte -listalta mieleiset annokset. 





Alkuruoka, Haudutettua vasikanpaistia, tonnikalakreemiä ja pikkelöityä tomaattia (11 €), oli hyvä esitys tästä klassikkoannoksesta. Pikkelöity tomaatti oli mukava, aavistuksen kirpakka lisuke muuten pehmeitä makuja sisältävässä annoksessa.



Ruokaseuralaisen annos, Tuoreita salaatteja, leipäjuustoa, savustettua punajuurta ja pähkinävoivinaigrettea (10 €), oli kekseliäs ja maukas. 



Ludun leipävalikoima sisälsi kolmea erilaista herkullista leipää. Maistoin monta palaa kaikkia kolme vaihtaria ja tykkäsin. 



Pääruokamme, Quinoa-munakoisopyörykät, paahdettua porkkanapyreetä ja sipuli-sienilientä (20 €), oli uusi makuelämys. Tykkäsin pyöryköistä kovasti. Munakoiso on yksi lempivihanneksistani, joka maistuu aina. Pyöryköiden lempeää makua täydensivät oivat lisäkkeet loistavasti.



Jälkiruoka, Maitosuklaa-pannacotta, kahvikinuskia ja minttujäätelöä (9 €), oli huippuesitys. Elämäni ensimmäistä kertaa maistoin Maitosuklaista pannacottaa ja tässä on jälkiruoka minun makuun. Ihanan makea ja maitosuklainen herkku osui minun makuhermoihini täydellisesti. Pannacotan kanssa annoksessa oli minttujäätelöä ja kahvikinuskia. 



Illallinen Ludussa oli onnistunut. Ruoka oli maukasta, kekseliästä ja kohtuuhintaista ja viinit oivia. Hintalaatusuhde oli hyvä. Tarjoilijat olivat leppoisia ja palvelu toimivaa ilman turhaa jäykistelyä. Hyvä vierailu. Suosittelen. Ludu




Seuraavaan päivään lähdettiin hakemaan virtaa hotellin kuntosalilta klo 6.30. Pienehköstä salista löytyi juoksumatot ja tarpeelliset välineet kevyeen treeniin. Aamiaisella alkoi jo aamun reippailun jälkeen olemaan mukava nälkä. Scandic Plazan aamiainen oli perusvarma. Tarjolla oli kaikkea mitä odotti, mutta ei mitään yllättävää. Leipävalikoima oli laaja ja myös gluteenittomia leipiä löytyi mukavasti. Ihan parasta oli luomukaurapuuro, jota tulikin syötyä pari lautasellista.


Lounaspaikaksemme olin netistä bongannut mielenkiintoisen lounasravintolan; Nick's Food Desingnin, joka sijaitsi hyvällä etäisyydellä Helsingintien varressa. 



Lounaspaikka oli tupaten täynnä ihmisiä, eikä ihme. Edulliseen hintaan tarjolla oli laaja valikoima maukasta ruokaa. 




Runsas salaattipöytä ja maukas leipä riittivät täyttämään minun vatsani. Tarjolla oli muutama eri lämmin ruoka, mutta niitä en maistanut. Lounaan hintaan kuului myös kahvi ja jälkkärinä pannukakku. Salaatit ja erilaiset lisukkeet olivat tuoreita, raikkaita ja valmistettu hyvistä raaka-aineista. 




Ihan oli oma syy, että lounaasta tuli tukevasti täyteen. Tänne tulisin ehdottomasti uudestaan. Oikein hyvä setti ja hintalaatusuhde tosi kohillaan. Paikka oli viihtyisä ja lounas sujui jouhevasti - ja ruoka todella maistui ;). Suosittelen! Nick's Food Design



pssst. Turkuun suuntaamme ihan pian uudestaan. Kaikki vinkit otamme ilolla vastaan! :)

8 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä. Seuraavalla reissulla ei ole kuin yksi mahdollisuus illlallispaikalle. Kaskis! http://www.tableonline.fi/ravintolat/turku/kaskis/restaurant_presentation/255 Tuossa yhden bloggarin näkemys vielä paikasta: http://ruoka.ts.fi/arviot/niin-hyvaa-ruokaa-etta-unohdat-oman-nimesikin/

    VastaaPoista
  2. Ludua en ole vielä testannut, mutta Nick's Food Design on ihan huippupaikka! Ruoka on monipuolista, todella maukasta, edullista ja freesiä. Iso lisäplussa tulee kauniista sisustuksesta, joka lisää nautintoa. Tykkään todella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nick's Food Design oli kyllä kaikkinensa huippupaikka! Onneks löydettiin tälläi mahtava lounasmesta :).

      Poista
  3. Ravintola Mauno lähellä Kupittaan asemaa on myös hyvä vaihtoehto lounas- tai iltaruokailuun. Suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Kivaa, että saadaan hyvii ravintolavinkkejä :).

      Poista
  4. Jeps, Nicks food design on loistava lounaspaikka. Lähellä sitä on Hus Lindman, joka on toinen mielipaikkani. Illallispaikkoina Ludu, Tintå, Kaskis. Aurakadulla on myös pienenpieni meksikolainen, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan on onnistunut vakuuttamaan. Niin ja myös Ludua vastapäätä olevassa Kellariravintolassa on tasokkaat sörsselit.

    VastaaPoista