lauantai 26. lokakuuta 2013

Ravintola AG Tukholmassa


Tukholmassa vietimme vallan lämpimän ja aurinkoisen, ja juoksun osalta erityisesti hikisen viikonlopun syyskuun puolivälissä ;). Pääsin kovakuntoisten naisten matkassa juoksemaan Tukholman keskustan alueella puolimaratonia, yhteensä 17000 juoksijaa taivalsi Tukholman katuja. Kyllä oli kivaa! 

Illaksi olin etukäteen varannut ravintola AG:stä pöydän. Tukholman ravintolavinkkejä bongasin Liemessä -blogista, tsekkaa nämä. Puutunein jaloin ei tehnyt mieli jälkiverkkailla korkkareilla, joten majapaikastamme täräytimme lyhyen puolentoista kilmometrin matkan taksilla. Hotellimme, Radisson Sassin  Blu Waterfront, sijaitsi meidän kuvioihin erittäin hyvällä paikalla. Henkilökunta oli superystävällistä ja huomaavaista. Puolimaratoonarit oli huomioitu sopivilla eväillä ennen ja jälkeen juoksun. Hotellin aamiainen oli loistava! Aamiaisvalikoima oli monipuolinen ja aamiainen noutopöytineen toimiva. Tarjoilut olivat kauniisti aseteltu ja logistiikka toimi hienosti, jonoja ei päässyt syntymään. Sunnuntain aamiaiselta löytyi kaikki, mitä aamiaiselta voi odottaa. Suosittelen!

AG sijaitsee Kungsholmenissa vanhassa tehdashallissa. Tänne en olisi kyllä sattumalta osannut kulkea. Sen verran huomaamaton on ravintolan sisäänkäynti. Ravintolasali oli yksinkertaisesti magee. Valkoiset laattaseinät, vähän rouheaksi jätetty moderni yleisilme ja rento tunnelma saivat meidät puolelleen. 

Meidän seitsemän hengen jengi oli sijoitettu istumaan pyöreään pöytään, tämä oli tosi kiva. Kaikki pystyivät helposti osallistumaan samaan keskusteluun ilman jatkuvaa puheiden toistoa. AG:ssä oli koko illan mukava pähinä, niin salin kuin keittiönkin  puolella...  








AG on pihviravintola, mutta listalta löytyy myös muita vaihtoehtoja. Itse valitsin alkuun klassisen Tartar-pihvin, joka on yksi suosikkiruuistani. Tässä versiossa lisukkeet tarjottiin erikseen, näin niitä sai oman maun mukaan sekoitella lihan joukkoon. Annos oli selkeä ja maukas. 



Leipää

Vihreä salaatti
Tuhdin alkuruuan jälkeen olin valinnut pääruuaksi Kantarelli-risoton, josta en löytänyt moitteen sijaa. Annos oli kaunis ja tyylikäs. Risotto oli koostumukseltaan ja kypsyydeltään minun makuun juuri oikeanlaista ja makua oli riittävästi. Kantarelleissa ei myöskään oltu säästelty. Tuli sellainen sain mitä tilasin - fiilis, joka ei ole ikinä huono. 



Onneksi joviaalit ruokaseuralaiseni maistattivat minulla omia annoksiaan. Hampurilaiset olivat muhkeita ja maukkaita. Ranskalaiset rapeita, suolaisia ja perunaisia. 



Illan paras ruokaelämys oli kuitenkin Häränfile. Enpä muista hetkeen maistaneeni näin hyvää lihaa, itkettävän hyvää. Esillepano oli myös näyttävä. Lihat tuotiin pöytään pitkiin metallitikkuihin seivästettynä ;). Lisukkeet, eli kastike, pavut ja perunat tarjoiltiin omista kulhoista. Yhtään lihapalasta ei muuten isoista annoksista jäänyt syömättä. Söin toisten jämät, vaikka vatsaan sattui.  


Annokset tarjoiltiin pöytään tarjoiluvaunusta
Alku- ja pääruoka (+ kavereiden ruuat;) olivat tällä kertaa todellakin riittävä määrä minulle. Jälkiruuat jätimme syömättä. Ruuan kanssa joimme valko- ja punaviiniä ja aika monta kannua vettä, josta ei tosin veloitettu ;). Loppulasku seitsemän hengen seurueelta oli jonkin verran päälle 400 €, sisältäen siis alku- ja pääruuat sekä ruokajuomat. 

Palvelu AG:ssä oli pääosin toimivaa. Pientä sekoilua oli alkuruokien kanssa, mutta tämä paikattiin hienosti ja esim. lisukeperunoita sai pyydettäessä lisää. Henkilökuntaa oli riittävästi ja illallinen kaikkinensa sujui jouhevasti. 

Ravintolassa oli iloinen ja välitön tunnelma koko illan. Ruoka oli yksinkertaisesti maukasta ja sitä oli riittävästi. Annokset olivat isoja ja ravintolan seinällä roikkuvat doggybagit ei välttämättä ollut mikään läppä. 



AG:tä suosittelisin erityisesti liharuuan ystäville. Tämän homman tuntuvat osaavan erittäin hyvin! Ravintola AG

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti