torstai 22. elokuuta 2013

Pizzaa&bissee @Linko

Töölön  Linko on vallan rento paikka. Avajaispäivänä kävimme fiilistelemässä paikan meininkiä ja heti jäi Linko mieleen, eikä turhaan. Yhtenä heinäkuisena kesälomapäivänä treffasimme täällä ystävien kanssa pizza ja bisse tavoitteena.

Linko on viihtyisä ja letkeä pieni baari. Pizzalista on mielenkiintoinen. Samoin salaatit ovat houkuttelevia ja löytyy listalta myös jälkkäriä.




Me jaoimme Punajuuri-vuohenjuustopizzan ja Rapu-avokadosalaatin. PIzzan pohja oli ohut ja rapea. Täytettä oli sopivasti, makua olisin aavistuksen kaivannut lisää. Sen verran kuitenkin vakuuttavaa, että toistekin menisin tänne pizzalle. Pizzan kanssa maistui alkoholiton olut, hyvä ruokajuoma autoilijan näkökulmasta katsottuna ;). Salaatti sisälsi minun suosikkimakuja; avokadoa, limeä, rapua. Makumaailma oli raikas ja tasapainoinen. Tykkäsin. Myös siitä, että annos oli kooltaan reilu. 



Parasta Lingossa oli sympaattinen fiilis ja maailman söpöimmät kahvitteluastiat. Ehkä ihanimmat ikinä.  




Henkilökunta oli hirmu ystävällistä ja kivan oloista. Tyypit palveli rennon letkeästi ilman turhia hötkyilyjä. Tykkäsin myös paikan sisustuksesta. Linkoon on helppo mennä pizzalle ja bisselle tai sitten vaan ihan bissellekin. Lingossa on usein myös kaikenlaista tapahtumaa. Juoman ja ruuan lisäksi täällä saattaa olla tarjolla myös hengen ravintoa. Menkää Linkoon. Linko

2 kommenttia: