Klaus K -hotelli sijaitsee ihan Helsingin keskustan ytimessä Bulevardilla. Hotelli on saanut inspiraationsa Kalevalasta. Klaus K on trendikäs, viihtyisä ja samalla kotoisakin hotelli.
Klaus K:ssa yksityiskohdat on mietitty viimeistä piirtoa myöten. Mielestämme luksus koostuu juuri näistä pienistä asioista.
Hotellin aulassa on esillä vaihtuvia taideteoksia eri taiteilijoilta.
Pääsimme tutustumaan Klaus K -hotelliin kesällä 2013 ja saimme Desire -huoneen. Unikulman sängyt olivat ihanat ja niissä uni maistui todella hyvältä.
Huoneessa oli drinkkilippu yllätyksenä.
Mukava yksityiskohta oli Mondon Helsinki -opas, joka löytyy jokaisesta huoneesta.
Huoneesta löytyi myös muuta Suomi ja Helsinki aiheista kirjallisuutta.
"Minibaarista" löytyi perinteisten tarjottavien lisäksi myös persoonallisempia vaihtoehtoja.
Klaus K:lla on myös oma nimikkoviini, jota voi nauttia huoneessa.
Muita huonevaihtoehtoja on Passion.
Passion for Mini, joka on saanut inspiraationsa Mini-automerkistä. Huoneet ovat pieniä, mutta kaikki tarpeellinen löytyy täältäkin.
Lisäksi hotellista löytyy Kalevalasta inspiraationsa saaneet Mystical- ja Envy- huoneet, jotka vastaavat Desire ja Passion -huoneita, mutta eroavat värisävyltään.
Klaus K:sta löytyy myös erikoishuoneita Mini -huoneiden lisäksi. Pääsimme kurkistamaan taiteilija Katja Tukiaisen suunnittelemaan taidesviittiin, joka valloitti meidät heti. Tänne on päästävä!
Hotellista löytyy myös muita erikoishuoneita, kuten Harri Koskisen suunnittelema elokuvahuone, jonka hintaan kuuluvat leffat, popparit ja cokis. Leffoista voi nauttia 55 -tuumaiselta TV:ltä unikulman motoroidussa sängyssä. Ihan huippua! Klaus K:n sivuilta löydät lisää tietoa erikoishuoneista.
Iltaa voi jatkaa alakerran yökerhossa Ahjossa myöhään yöhön.
Aamiainen Klaus K:ssa on loistava ja jatkaa viimeisteltyä ja tarkasti harkittua hotellin linjaa. Olemme testanneet aamiaisen aikaisemminkin, jutun löydät tästä. Ruokalajeissa on panostettu määrän sijassa laatuun. Syksyllä alkaa taas myös Fashion brunssit, jonne kannattaa ehdottomasti varata pöytä! Klaus K:n brunssi on yksi kaupungin parhaista, jollei paras! Lue juttu viime visiitiltämme.
Vierailu Klaus K:ssa on elämys. Jos syksyn saapuminen tuntuu ankealta, tässäpä oiva tapa piristää arkea ja nauttia luksuksesta! Ai niin Klaus K:n joulupöytä on muuten sairaan hyvä!
Wau! :)
VastaaPoistaTodellakin wau! :)
Poista