keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Ravintola Lungi 22.12.2012

Tavoitteena oli suunnata Bistro Helsinkiin lounaalle, mutta paikka olikin täynnä joululounaan nauttijoita. Suunta vaihtui sitten Lungiin. Lungissa ollaan käyty kerran kesällä ja juttu siitä löytyy tästä: Lungi.


Lungi on sisustukseltaan ja tunnelmaltaan rento, mutta kivalla tavalla tyylikäs. Erityisesti tykkään paikan kalustuksesta.


Lounaalla oli tarjolla noin viittä eri vaihtoehtoa, joista päädyimme  kasvispastaan (aurinkokuivattua tomaattia ja mozzarellaa), Vuohenjuustopekonirisottoon ja Ahveneen. Lungin lounaaseen kuuluu salaatti, joka ei tosin ollut kovin kummoinen. Sen sijaan salaattipöydässä tarjolla ollut focaccia oli oikein hyvää; rapeaa ja maistuvaa ja sopivan öljyistä. 


Lounasannoksista paras oli ehdottomasti ahven. Annos oli kaunis ja viimeistellyn näköinen. Juurekset olivat hyvin valmistettu ja maistettu, tosin kaikkia niistä emme tunnistaneet. Lisäkkeenä ollut perunamuussi oli hyvä. Paksu ja raskas Hollandaise-kastike ei sen sijaan tässä annoksessa säväyttänyt. Ahven oli hyvin paistettu juuri sopivan kypsäksi ja maustettu hyvin. 






Tällä kertaa Lungin risotto oli aivan kelpo ruokaa. Kypsyys oli sopiva ja vuohenjuusto ja pekoni toivat risottoon makua. Risottopohja olisi saanut olla maukkaampi, nyt maku ilman lisäkkeitä oli vaisu. 

Päivän pasta oli peruspasta-annos ilman sen suurempia moitteita tai kehuja. Lounaan kanssa oli saatavilla lounasjuomia; 10cl viintä tai 0,25l olutta sopuisaan hintaan. 


Tällä kertaa Lungi vakuutti lounastarjoilullaan. Olimme tyytyväisiä tähän lounaaseen. Lungissa tarjoillaan lounasta arkisin klo 11:30-15:00 ja lounas-annokset maksavat 10 € molemmin puolin. 

Osuma.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti