tiistai 13. joulukuuta 2011

Chez Paul 3.12.2011, Pariisi

Pariisin matka oli ollut mielessämme jo viime keväästä asti. Edullisia lentoja oli kuitenkin vaikea löytää, joten reissun toteuttaminen vain jäi ja jäi. Alkusyksystä intouduimme uudelleen etsimään edullisia lentoja ja lopulta päädyimme Ebookers:n pakettiin. Löysimme Finnairin suorat lennot ja kolme yötä kolmen tähden hotellissa mukavalla paikalla hintaan 362 €. Tämä oli mielestämme todella hyvä löytö!

Matkan ravintoloita olimme suunnitelleet pitkään ja hartaasti. Ensimmäisen illan ravintolalle tärkeimmäksi kriteeriksi nousi sijaintimme. Halusimme, että ravintola on kävelymatkan päässä hotellilta, jottei uuvuttavan reissaamisen jälkeen tarvitse lähteä eksymään hoodeille. Löysimmekin itse asiassa useita vaihtoehtoja. Matkan suhteen suurimmaksi ongelmaksi alkoikin heti suunnitteluvaiheen alussa nousta vaihtoehtojen paljous.


Aika monilla reissuillamme olemme syöneet hienosti ja usein kalliistikin. Nyt halusimme tutustua ranskalaiseen keittiöön ja sellaisiin paikkoihin, joissa saisimme aitoa ranskalaista ruokaa edullisesti. Nämä ajatuskulut johdattivat meidät valitsemaan ravintolan nimeltä Chez Paul eli Paulin mesta.


Varasimme pöydän hyvissä ajoin, noin muutamaa viikkoa aikaisemmin. Pöytävaraus viikonloppuisin onkin ehdoton tähän ranskalaisten suosimaan ravintolaan. Saavuimme lähes täyteen ravintolaan lauantai-iltana kello kahdeksalta, joka on hyvin tyypillinen aika Ranskassa nauttia illallista.


Ravintolassa meidät ohjattiin pieneen ja sympaattiseen ikkunapöytään. Ravintola oli oikein tunnelmallinen ja kotoisa. Puheensorina täytti ravintolan ja emme ainakaan huomanneet muita ulkomaalaisia itsemme lisäksi ravintolan asiakaskunnassa. Olimme silmäilleet ravintolan englanninkielistä ruokalistaa netissä jo etukäteen. Yllätykseksemme saimme huomata, että paikan päällä ei kuitenkaan ollut tarjolla kuin ranskankielinen menu. Onneksemme tarjoilijamme puhui erittäin hyvää englantia ja näki todellakin vaivaa kääntäessään jokaisen ruokalistan annoksen meille englanniksi - ruokalista ei ollut aivan lyhyt. Chez Paulin menu oli hyvin ranskalainen. Alkuruoat sisälsivät mm. etanoita, hanhenmaksaa monella eri tavoin ja eri muodossa, sipulikeittoa, erilaisia salaatteja, häränhäntää, luuydintä jne.

Pauliina valitsi alkuruuaksi sipulikeiton ja minä etanoita. Pauliinan keitto oli ihanan täyteläinen ja runsas, juustossa ei oltu säästelty. Etanat puolestaan jäivät aika vaisuksi aloitukseksi.







Pääruuiksi valikoimme munuaiset ja tartar -pihvin. Listalta olisi löytynyt esimerkiksi vasikan aivoja.... Menun pääruuat olivat hyvin lihapainotteisia, joten kasvissyöjälle tämä ravintola ei ole oikea valinta.


Tartar -pihvi oli aivan loistava. Parempaa ei meistä kumpikaan ole eläissään maistanut! Pauliinalle varsin hieno aloitus tartar-pihvin parissa ;).




Myös munuaiset jatkoivat samalla linjalla. Mehukkaita, juuri oikean kypsyisiä ja niin täyteläisen hyvin maustettuja, että melkei itku pääsi! Mirka on syönyt munuaisia useinkin ja nämä olivat kyllä ehdottomasti parhaat ikinä!


Tartar-pihvin lisukeperunat

Munuaisten lisukeperunat
Jättimäisten alku- ja pääruokien jälkeen olimme aivan täynnä, joten päätimme ottaa vielä jälkiruuat ;-). Mirka valitsi Créme Brûléen ja Pauliina Ile flottanten.  Créme Brûlée ei pettänyt tällä(kään) kertaa, mutta Pauliinan jälkkäri ei saanut aivan yhtä paljon ylistystä - taisi olla illan heikoin esitys.






Ruokien kanssa nautimme valkoviiniä, punaviiniä, olutta ja jälkiruokaviiniä. Täältä muuten löytyi aivan loistava jälkkäriviini: Sauvignon de Bergerac. Jos tätä jostakin saatte käsiinne, niin älkää missatko! Koko setin hinnaksi tuli alle 50 € per nuppi juomineen (ruuat noin 35 € ja loput juomia). Chezpaul

Hyvää:
Loistava ruoka
Tunnelmallinen miljöö
Isot annokset
Kohtuullinen hintataso

Huonoa:
Ei kasvisruokailijalle

2 kommenttia:

  1. Tuttu paikka! Ollaan myös syöty creme bruleeta tuolla jälkkäriksi. Meidän tarjoilija ei osannut paljon yhtään englantia. Mutta ei se haitannut. Tykättiin kanssa Paulista ravintolana kovasti.

    VastaaPoista
  2. Meillä kävi tuuri tarjoilijan kanssa! Oikein mukava paikka kaikin puolin :).

    VastaaPoista