Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tartto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tartto. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. joulukuuta 2016

Ravintola Antonius Tartossa!

Tartto oli kyllä kiva matkakohde. Suosittelen lämpimästi! Matkustaminen sujui mukavasti lentäen ja viikonlopun majoitus oli upea Hotelli Antonius. Tartossa on useampi kiva ravintola, kuten Meat Market Steak & Cocktail, jossa illastimme perjantaina.  

Lento Suomeen lähti myöhään sunnuntai-iltana, joten aikaa illalliselle oli. Sunnuntai-illan illallisen nautimme hotellimme ravintolassa, joka myös löytyy Viron parhaiden ravintoloiden listalta. Ravintola sijaitsee holvikellarissa, jossa siis nautimme aamiaisetkin. Illalliselle valitsimme tilan ehkä tunnelmallisimman kohdan ja nautimme hyvästä ruuasta holvikaarien alla. 

Ravintola Antoniuksessa suositaan paikallisia raaka-aineita. Lista oli mukavan pituinen; oli vaihtoehtoja, muttei liikaa. Valitsin alkupalaksi keltajuuricarpaccion, joka oli ihana annos! Tässä oli upeat värit! Saattoi olla elämäni ensimmäinen kerta, kun söin keltajuurta - ei varmasti vika. Keltajuuricarpaccio tarjoiltiin hauskasti raksuvien spelttipopcornien ja vuohenjuuston kanssa. Annoksessa oli mukavasti erilaisia elementtejä, muttei kuitenkaan liikaa.  Yksinkertaista ja maukasta.




Vihreä salaatti oli perushyvä kevyt alkupala. Salaatti oli kauniisti aseteltu ja kastike oli maukas. Alkuruokien kanssa tarjotut leivät jäivät maultaan aika vaisuiksi. Sekä tumma että vaalea leipä olivat pettymyksiä. Harmi, hyvää leipää kun on niin ihana syödä.  



Jos menulta löytyy Tartar, on minun vaikea sitä välttää. Tartar on yksi suosikkiannoksistani (maailman parhaan tartarin olen syönyt Porvoon Meat Districtissä kahteen kertaan). Antoniuksen Tartar oli valmistettu hirven lihasta. Liha olikin tosi hyvää ja sahramiaioli maistui lihan kanssa erittäin hyvin. Annos oli aseteltu lautaselle kauniisti. Hyvä, maukas annos. 


Naudan entrecote tarjoiltiin kastikkeen, vihannesten ja raikkaan salaatin kera. Pihvi keräsi kehut. Oli kuulemma oikein hyvää kepeine lisukkeineen. 


Keltajuuricarpaccion lisäksi ulkonäöllään ihastutti illallisemme upea jälkiruoka. Suklaakakkua oli hetki ihailtava (ja kuvattava!) ennen maistamista. Suklaamoussekakku oli ihanan suklainen ja täyteläinen. Eniten minua ihastutti amaretolla maustetut kirsikat - olivat tosi hyviä. En ole ollut kovin kirsikan ystävä, mutta tässä kohtaa voisin kääntää kelkkani. Mantelirouhe täydensi kauniin jälkiruuan. Kakussa & kirsikoissa riitti hyvin syötävää kahdelle.     





Antoniuksessa söimme hyvän illallisen. Palvelu oli, kuten koko hotellivierailummekin ajan, huomaavaista ja ystävällistä. Tykkäsimme ruuasta ja hinnatkin oli aivan kohdallaan. Hotellivieraat saivat illallisesta 10 prosentin alennuksen ja lasku näistä ruuista oli noin 50 € alennuksen jälkeen. Ei harmittanut maksaa, vaikka pienen vedonlyönnin seurauksena laskun hoitaminen osui tällä kertaa minun kohdalle. 

Antonius on tunnelmallinen ravintola ja sopii erittäin hyvin rauhallisiin ja tunnelmallisiin ruokailuhetkiin - holvikellari on ihana! Ruoka oli hyvää; yksinkertaista, mutta oikein maistuvaa. Suosittelen lämpimästi! 

perjantai 16. joulukuuta 2016

Meat Market Steak & Cocktail - kiva ravintola Tartossa

Tarton matka oli tiedossa jo hyvissä ajoin syksyllä, mutta siitä huolimatta perehtyminen Tarton ravintolatarjontaan jäi vähän viime tinkaan. Lähdimme matkaan perjantai-iltana ja etukäteen olimme laskeskelleet olevamme ravintolassa illastamassa klo 22.30 - mutkia ei ollut tällä kertaa matkassa ja suunnitelmien mukaan ja pöytävarausta noudattaen olimme Meat Market -ravintolassa täsmällisesti sovittuna aikana. Mahtava aloitus viikonloppulomalle! 

Nimensä mukaisesti Meat Market on liharavintola, jossa hyvistä raaka-aineista valmistetaan maukkaita annoksia. Meat Marketin listalta löytyy liharuokien lisäksi myös keittoja ja salaatteja - kasvisruokailijakaan ei täällä aivan nälkäiseksi jää, vaikka liharavintola on kyseessä.

Meat Market jakautuu kahteen osaan; ravintolaan ja cocktailbaariin. Cocktailbaarin puolella saa myös tilattua ruokaa. Kokonaisuudessaan Meat Market on viihtyisä paikka ja tuntui olevan myös suosittu. Ravintolan asiakkaina näytti olevan kaikenlaisia porukoita. Henkilökunta oli taasen tosi nuorta ja ystävällistä.


Täyteläinen kurpitsakeitto (6 €) oli täydellinen iltapala talviseen iltaan. Minua ihastutti keiton upea väri ja mahtavat, voimakkaat maut. Keiton lisukkeena tarjottiin lämmin lihatäytteinen piirakka. Oiva setti!



Meat Marketin hampurilainen (15 €) oli sitten puolestaan tuhti iltapala, mutta oikein hyvänmakuinen. Hampurilainen kuuluu ravintolan klassikkoannoksiin, eikä syyttä. Hampurilaisen sämpylä oli meidän makuun just passeli, kivan kuohkea ja helposti syötävä - ei kuitenkaan turhan tuhti. Hampurilaisten kanssa tarjotut ranskalaiset perunat oli hyvät - loppua kohti vaan aika suolaiset. Ranujen kanssa tarjottu soosi oli hyvä. Burgerin pihvistä digattiin molemmat. Kokonaisuudessaan oli tosi hyvä hampurilainen ranskalaisineen. Suosittelen maistamaan!  


 
Burgerissa riitti kokoa, näköä ja makua!




Makeaa teki mieli suolaisen ruuan päälle ja siksi päätimmekin pienen arpomisen jälkeen tilata Suklaafondantin (5 €). Jälkiruoka-annos oli tosi kaunis! Suklaafondant oli juuri oikeanlainen ja kardemummajäätelö sopi kuuman suklaan kanssa tosi hyvin. Annosta täydensi mielettömän hyvä suolakaramelli -macaron, oli meidän molempien suosikki.


Ruoka Meat Marketissa oli tosi hyvää. Hintalaatusuhde oli hyvä - kaikkinensa safkat juomineen maksoivat noin 30 €. Palvelu oli sujuvaa ja kaikki toimi illallisen aikana kivasti. Suosittelen lämpimästi erityisesti liharuuan ystäville. Tänne menisin itse mieluusti toistekin syömään. 

Seuraavana iltana poikkesimme sitten Cocktail Barin puolelle, joka oli tosi viihtyisä mesta. 


Baarin cocktail-lista oli hirveen pitkä! Listalta löytyy vaikka mitä klassisista cocktaileista aivan uusiin innovaatiohin - mielenkiintoista luettavaa oli pitkä lista. Hetken listaa selailtuani päädyin tarjoilijan suositukseen päivän cocktailista, joka olikin minun makuuni aivan loistava. Pan'am cocktail sisälsi mm. aperolia ja bacardia. Maku oli hyvä!


Meillä oli onnistuneet vierailut Meat Marketiin, niin ruuan kuin juomien osalta. Fiilis sekä ravintolassa että cocktailbaarin puolella oli tosi kiva. Ravintolassa oli vähän rauhallisempi tunnelma, baarin puolella oli sitten vähän enemmän meininkiä. Baarin puolella pöytiin kannetut annokset näyttivät tosi herkullisilta. Seuraavalla kerralla saattaisin valita vierailukohteeksi nimenomaan Cocktail-baarin. Siellä olisi mukava syödä, maistella erilaisia cocktaileja ja istua iltaa.

Meat Market




perjantai 9. joulukuuta 2016

Tarton upea hotelli Antonius

Talvinen viikonloppu Tartossa oli ihana! Majoituimme viikonlopun ylellisessä boutique-hotelli Antoniuksessa, jonka sijainti meidän tekemisiin oli oivallinen. Antonius sijaitsee Tarton vanhassa kaupungissa, yliopiston päärakennusta vastapäätä ja aivan lyhyen matkan päässä Raatihuoneen torilta. Kahvilat, viinibaarit ja ravintolat ovat lyhyen kävelymatkan päässä samoin kuin kaupunkia halkova Emajoki ja suosittu Toomemäen puisto. 


Me majoituimme hotellin yhdessä neljästä sviitistä. Sviitti oli iso ja sviitin isoista ikkunoista oli suora näkymä upeasti valaistuun Tarton yliopiston päärakennukseen. 



Antonius sijaitsee historiallisessa, suojellussa rakennuksessa ja hotelli kunnioittaa sisutuksellaan kauniisti historiaansa. Yksilöllisesti sisutetuista huoneissa on antiikkikalusteita, koristeellisia tapetteja ja takkoja sekä täydet mukavuudet. 

Sviittimme sänky oli täydellinen. Levein sänky, jonka olen hotelleissa nähnyt ja myös muilta nukkumismukavuuksiltaan erinomainen. 


Leveä sänky, mukavat tyynyt ja peitot takasivat hyvät yöunet, joita taas haittasi kadulta kuulunut autojen meteli ja ihmisten äänet. Tämä oli hotellin ainoa miinus. Onneksi toinen yö sujui rauhallisemmissa merkeissä. 


Komea kakluuni ja upean värinen seinä. 






Nautimme huoneemme koosta ja siitä, että oli tilaa olla, sekä meille että tavaroille. Kylpyhuone oli iso ja tyylikäs, kullattuine yksityiskohtineen sekä ihanan lämmin. Tätä arvostin kovasti. Kylmän ja viimaisen juoksulenkin jälkeen oli luksusta nauttia lämpimästä suihkusta ja kääriytyä pehmoiseen kylpytakkiin. 






Hotellin aamiainen tarjoiltiin holvikellarissa, jossa on hieno lasiatriumtila. Kellari on todella kaunis aamiaispaikka. Lauantaina suuntasimme aamiaiselle heti puoli kahdeksalta. Nautimme aamiaisen kaksistaan täydessä rauhassa nauttien upeasta tunnelmallisesta tilasta ja kauniisti katetusta aamiaispöydästä. Palvelu aamiaisella oli erinomaista. 





Antoniuksen aamiaisella oli runsaat tarjottavat. Aamiaispöydässä oli lämpimät sämpylät, leivät, leikkeleet, croissantit, jugurttia, hedelmiä, mysliä, erilaisia kaloja ja makeita syötäviä. Tarjottavaa oli yllin kyllin ja esillepanoon oli kiinnitetty huomiota. 














Raikas smoothie sisälsi mustikkaa, luonnonjugurttia ja hunajaa. 



Noutopöydän lisäksi aamiaisella oli pieni menu, josta oli mahdollisuus tilata lämpimiä ruokia, kuten puuroa, Eggs Benedictiä, munakasta ja pannukakkuja. Molempina aamuina söimme aika paljon ja taisimme maistella melkein kaikkea. 

Neljän viljan puuro oli todella hyvää ja niin kaunis. 


Eggs Benedict lohen kanssa oli hyvä. 


Munakas maistui minulle sekä kinkun kera että ilman. Molemmat versiot olivat meheviä ja maukkaita. 



Croissantin söin tällä kertaa vadelmahillon kera - valkohomejuustoa ei ollut tarjolla. Muita hyviä paikallisia juustoja kyllä useampaa eri laatua. 


Luonnonjugurttia, hedelmiä ja granolaa. 


Houkutteleva kattaus vai mitäs sanotte? Kaunis kattaus kaikkinensa kruunasi meidän aamiaiskokemuksen ja hyvä kahvi, tietty. Antoniuksen aamiaisella kahvi tarjoiltiin pöytiin. Oli erinomaisen hyvää, tummapaahtoista kahvia. 


Juomapuolella oli valinnanvaraa. Tarjolla oli useampaa eri mehua, vettä kuplilla ja ilman sekä kuohuviiniä. 


Lasi samppanjaa sopii paremmin kuin hyvin tämän aamiaisen viipyilevään tunnelmaan. 


Aamiaisella oli tietenkin myös jälkiruokia. Listan pannukakkuja emme tällä kertaa tilanneet, vaan makeista herkuista tykästyimme juustokakkuun ja suklaakonvehteihin. Jouluista tunnelmaa pöytään toivat herkulliset piparkakut. 





Tällä aamiaisella pärjäsi pitkään. Hotellin henkilökunta palveli aamiaisella erittäin ystävällisesti ja huomaavaisesti. Lauantai-illan venähtäessä hieman, emme sunnuntaiaamuna olleet aamiaisella heti puoli kahdeksalta, vaan ruuhkaisempaan aikaan, jolloin aamiaissali oli aika lailla täysi. Ihmismäärästä ja kiireestä huolimatta aamiainen toimi myös sunnuntaina aivan hyvin. 

Viikonloppu Antoniuksessa oli miellyttävä. Hotellissa on omanlainen rauhallinen tunnelma. Palvelu oli koko ajan erittäin huomaavaista ja sai meille asiakkaille todella tervetulleen fiiliksen. Tyyliltään hotelli on vanhanajan luksusta sisältäen paljon kauniita yksityiskohtia, kuten alla näkyvät upeet kukka-asetelmat. 

Tarton matkaajille suosittelen lämpimästi hotelli Antoniusta - on ihana pieni boutique-hotelli loistoaamiaisella ja ystävällisellä palvelulla. 



pssst. Illastimme myös hotellin ravintolassa, tästä on tulossa oma postaus. 

Hotelli Antonius

##postaus toteutettu yhteistyössä hotelli Antoniuksen kanssa