sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Sunnuntaibrunssilla Green Hippo Cafessa

Viime aikoina olen ollut enemmän innostunut valmiista aamiais- / brunssiseteistä kuin buffet-tyyliin tarjottavista brunsseista. Sunnuntain aamiaispaikkaa valitessa olikin ilo huomata, että kovasti kehutun Green Hippo Cafen sunnuntaibrunssi koostuukin valmiista brunssisetistä, johon voi muutamista vaihtoehdoista valita mieleisensä. Green Hippo Cafeeseen ei oteta pöytävarauksia, joten suunnistimme paikkaan toiveikkaina puoliltapäivin. Kahvila oli aivan täynnä, mutta asetuimme jonoon, jossa noin vartin odottelun jälkeen meillekin löytyi pöytä. 


Kahvilan sunnuntain brunssisetti maksaa 18,50 € ja Mimosalla hinta nousee 23,50 €:n. Tarjolla on myös Hippo Brunchia, mutta me päädyimme kahvilan klassikkosettiin. Perussettiin kuuluu vaihtoehtoisesti joko avokadoleipä, munakas tai pannukakut. Valinnan sai tehdä myös smoothie bowl tai chia-vanukkaan kesken. Lisäksi brunssiin kuului päivän makea, appelsiinimehu ja kahvi tai tee. Tähän settiin sai lisätä todella huokeaan hintaan vielä ekstra-annoksia - me valitsimme jaettavaksi banaanipannukakut (3 €). Suodatinkahvi oli tarjolla termarissa ja siitä sai santsailla mieleisensä määrän. Erikoiskahvit ovat täällä todella halpoja, ja brunssiin olisi varmasti voinut tilata laten (2,50 €) tai vaikka cappucinon (2 €). Tilaus maksettiin kassalla ja samalla sai matkaansa mehun, smoothie bowlin ja päivän makean. Hetken odottelun jälkeen pöytään tuotiin myös meidän muut valinnat. 

Avokadoleipä oli herkullinen. Leipä oli maukas ja avokadotäytettä oli ilahduttavan runsaasti. Ulkoasu oli myös mietitty ja viimeistelty granaattiomenan siemenillä. Yksi herkullisimmista avokadoleivistä, jota olen itse syönyt. 


Smoothie bowl tarjottiin marjojen ja granolan kanssa. Smoothie oli raikas ja granolakin oikein erinomaista!


Eniten kuitenkin yllätyin mahtavan makuisista banaanipannukakuista! Pannukakut olivat paksuja ja kuohkeita ja maku oli suussa sulava. Nutella, banaanisiivut ja marjat täydensivät upean kokonaisuuden. 



Päivän makea oli brownie-tyyppinen suklaakakku, joka oli todella tuhti. Ruokaa oli niin paljon ja monta annosta, että pöydässä oli todella tiukkaa tilan kanssa! Onneksi palvelu pelasi täydestä kahvilasta huolimatta todella jouhevasti ja ripeällä otteella. 


Green Hippo Cafen brunssi oli kokonaisuudessaan erinomaisen hyvä. Palvelu oli ystävällistä ja väen paljoudesta huolimatta pöytiä vapautui tasaiseen tahtiin ja hyvin suunniteltu tarjonta takasi sen, ettei ruokia tarvinnut todellakaan odotella kauan. Ruoka oli todella hyvää ja hinnat ovat varsin maltilliset. Onneksi otettiin puoliksi vielä ihanat banaanipannukakut, jotka kruunasivat kaikin puolin onnistuneen brunssin. Meiltä vahva suositus Green Hippo Cafen herkuille! 

Green Hippo Cafe
Punavuorenkatu 2



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti