sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Kallion Bar Conissa viinillä ja tapaksilla

Kalliossa on tullut viime aikoina vierailtua lähinnä Wayssa ja näillä vierailukerroilla on osunut silmiin monta kiinnostavaa paikkaa Kallion kulmilla. Puhuttiinkin jo, että olisi aika lähteä Kallio-kierrokselle pitkän kaavan kautta! 

Wayn lisäksi ollaan piipahdettu Winossa viinillä ja Ohmygoodnessissa aamiaisella. Tällä kertaa sovittiin treffit Bar Coniin, joka marraskuussa avasi ovet Fleminginkadulle, melkein Winoa vastapäätä. Bar Con on ennestään tuttu paikka Kampin Korttelista.

BarCon on espanjalainen tapasbaari, jonka menu on todella houkutteleva. Listalta löytyy mm. vihreitä Padron-paprikoita, mustekalaa, perunamunakasta, leikkeleitä, juustoja ja vaikka mitä herkkuja! Tällä kertaa piipahdimme Bar Conissa aivan pikaisesti työpäivän jälkeen. Arkisin maanantaista torstaihin klo 16-19 välillä Bar Con tarjoaa lasin viiniä ja juusto- tai leikkelelajitelman 12 € tarjoushintaan. Harvemmin tälläisiä tarjouksia tulee hyödynnettyä, mutta nyt päätin kokeilla. 


Valkoviini ei ollut aivan minun makuun, mutta juustolajitelma kyllä. Ruokaseuralaiseni viini oli sen sijaan ihanan hapokas riesling, josta tykkäsimme molemmat. Juustolautasella oli kolmea eri espanjalaista juustoa aivan reilut palat, joten annos olisi aivan hyvä jaettava kahdelle.


Aina, jos listalta löytyy leipää, on sitä tilattava ainakin maistiaisten verran. Bar Conin leipäannoksessa oli neljä palaa ihanaa focacciaa oliiviöljyllä  kuorrutettuna. 


Paahdetut maa-artisokat olivat pakollinen valinta, vaikka nälkä ei juuri vaivannut. Annos oli todella hyvänmakuinen! Tosin kahdelle jaettavaksi annos oli aika pieni - mutta kyllä tästä pienet maistiaiset saisivat molemmat. 



Bar Conin jälkiruokalista oli houkutteleva. Ystäväni mantelikakku oli herkullinen ja keräsi kehut! 


Lasi viiniä, talon leipäannos, juustolajitelma ja maa-artisokat maksoivat 21 €. Listan annokset vaikuttivat muutenkin aivan kohtuuhintaisilta ja olivat todella ihanan kuuloisia! Vaikea oli valita kaikista ihanuuksista. Tarjoilijan kertoman mukaan noin 3-5 annosta per henkilö on usein hyvä määrä. 


Bar Conissa palvelu pelasi aivan hyvin ja tarjoilija kivasti kertoi ja jakoi meillekin omia suosikkejaan - niin viineistä kuin ruuista. Pikavisiitistä Bar Coniin jäi hyvä fiilis. Tänne tullaan varmasti toistekin! 

Bar Con

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti