sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Via Tribunali - napolilaista pizzaa keskellä Helsinkiä!

Ihastuin Napoliin ja napolilaiseen pizzaan vuonna 2013 , jolloin kävimme Etelä-Italian kiertueella. Reissusta ja reissun pizzaelämyksistä pääset lukemaan tästä. Tämän jälkeen pizzaelämyksiä ovat vahvasti kotona tuottaneet Pizze-kirjan ohjeilla leivotut pizzat. Olinkin tosi onnessani, kun kuulin, että Helsinkiin ollaan avaamassa pizzapaikkaa, jossa on aito napolilainen pizzauuni. Paikan avaaminen ei ollut aivan mutkatonta ja siinä vierähti hetki. Ja niin vierähti siinäkin tovi, että pääsin pizzan äärelle. Mutta viime tiistaina pääsin. 100-vuotiaan Suomen synttäreiden aattona!



Via Tribunali sijaitsee Sofiankadulla ja tänne olikin ihanan lyhyt kävelymatka Kämpistä, jossa yövyimme. Ravintolaan ei oteta pöytävarauksia, mutta saimme noin vartin odottelun jälkeen meille pöydän. Napolilaisella pizzalla on pitkät perinteet ja se on tarkasti valvottua. Via Tribunali sai elokuussa ensimmäisenä suomalaisena pizzeriana sertifikaatin Associazione Verace Pizza Napoletana -yhdistykseltä, joka valvoo napolilaisen pizzan perinteitä tarkasti. 



Ravintolan lista on lyhyt ja perinteinen, mutta kyllä täällä valinnanvaraa löytyy. Olin jo etukäteen päättänyt, että syön täällä Margheritan; klassisen napolilaisen pizzan, jossa on tomaattikastiketta, mozzarellaa ja basilikaa. Ruokaseuralaiseni valitsi listalta Cacio e Pepen, joka on nk. valkoinen pizza. Cacio e Pepe sisälsi mozzarellaa, suolattua lihaa (guanciale), pecorinoa, parmesania, oliiviöljyä ja mustapippuria  . 


Via Tribunalin pizzat olivat ihanat! Pohja oli pehmeä ja pizzassa oli kunnon reunat. Itse pohja oli todella maukas. Via Tribunalin Margheritassa on täytteenä tomaattia, fior di latte -mozzarellaa, basilikaa, pecorinoa ja oliiviöljyä. 



Cacio e Pepessä oli makua runsaasti. Eri juustot maistuivat sulassa sovussa erinomaiselle ja mielestäni mustapippuri kruunasi tämän makuelämyksen. Todella herkullinen pizza ja oli näistä kahdesta meidän suosikki!




Loppulasku kahdesta pizzasta ja limusta oli yhteensä 33 €. Saimme vatsamme todella täyteen, mutta ruokailun jälkeen ei ollut sitä epämiellyttävän ähkyä oloa, mikä joskus kokonaisen pizzan syömisestä jää. Me tykkäsimme kovasti Via Tribunalin pizzoista. Suosittelen paikkaa ehdottomasti! Niin ja se paljon puhuttu uuni oli upea. Väriltään tämä uuni on turkoosi ja painaa tuhat kiloa!  Pizzat paistetaan yli 450:ssä asteessa ja paistoaika on noin minuutti. Ja tuloksena superherkulliset, napolilaiset pizzat! Via Tribunali

10 kommenttia:

  1. Just puhuttiinmiehen kanssa, että pitäisikö käydä Napolissa pizzalla. Voidaan siis kokeilla ensin Helsingissä kannattaako.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa! Ehdottomasti! Napoli on aivan ihana <3. Ja herkulliset olivat Via Tribunalin pizzatkin.

      Poista
  2. Napolilainen pizza on parasta. Omat odotukset Via Tribunalia kohtaan olivat varmaan ylimaallisen korkeat, sillä eteeni kannettu pizza oli kyllä hyvää, mutta ei ehkä kaiken sen hehkutuksen arvoista, jota avaamisesta asti olin joka suunnasta kuullut. Paikka on kyllä tosi kiva, joten varmasti menen uudelleenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meistäkin paikka oli kiva! Palvelu oli ystävällistä ja oli mukavan rento fiilis koko mestassa.

      Poista
  3. Mä olen käynyt Via Tribunalissa nyt kolmesti, enkä kyllä ole kertaakaan pettynyt. Mahtavia pizzoja! Verrokkina vois kyllä joskus suoritutua Napoliin testaamaan niitä napolilaisia pizzoja ihan alkulähteellä ... :D

    VastaaPoista
  4. Siis äääääk, en ole vieläkään ehtinyt Via Tribunaleen. Pakko korjata asia pian. On sinne kuitenkin helpompi tästä lähteä kuin Napoliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hieman lähempänä ;). Via Tribunalissa kyllä kandee käydä. Kivaa, että on paikkoja, jonne tosiaan pääsee vähän spontaanimallakin suunnittelulla.

      Poista
  5. Jännää sinänsä, että olen syönyt pizzaa Napolissa useasti, eikä se minusta niin ihmeellistä ollut. Nuo pizzat näyttävät kyllä hyviltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Via Tribunalin pizzat olivat hyvät. Erityisesti ihastuin mustapippuriin. Maistui pizzassa tosi hyvälle.

      Poista