sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Baskeri ja Basso!

Baskeri ja Basso eli BasBas on huippusuosittu Nicholas Thieulonin ja Kalle Kiukaisen hurmaava bistro Tehtaankadulla, Helsingissä. BasBas on todella viihtyisä ja tunnelmallinen ravintola. Ravintolasali on aivan ihana isoine ikkunoineen ja jykevine seinineen. Fiilistä nostattaa kevyt taustamusiikki ja ihmisten puheensorina. Avokeittiö luo tilaan omanlaista tunnelmaa.  

Iltaa BasBasissa olimme hetken odottaneet. Pauliina vieraili BasBasissa ensimmäisen kerran toukokuussa ja tykkäsi kaikesta! Olikin tosi jännää mennä uudestaan illastamaan, kun odotukset olivat todella korkealla. Edellisestä kerrasta kirkkaimpana jäi mieleen BasBasin mutkaton tapa tarjota ruokaa. Ruoka on herkullista ja yksinkertaista, raaka-ainetta kunnioitetaan eri annoksissa. 

Viime kerralla ilahdutti kovasti myös BasBasin menu ja sen asiakkaalle tarjoama valinnanvapaus. Liitutaululta voit lukea kylmät alkupalat, väliruuat, pääruuat ja jälkkärit, hintoineen. Syödä voit, mitä haluat tai sitten voit listalta valita mieleiset annokset 4 ruokalajin menuuseen (45 €). Me päädyimme tähän menuseen valiten kaksi alkuruokaa, väliruuan ja pääruuan. Menun lisäksi otimme myös jälkiruuat (8 €). Ollaan molemmat hieman väsytty yllätysmenuihin ja on ihanaa, kun ravintolassa saa itse valita mitä syö!


Illan aikana luotimme täysin tarjoilijan juomasuosituksiin uskaltautuen pois myös omalta mukavuusalueeltamme. Ravintolaillallisilla kannattaa ehdottomasti luottaa henkilökuntaan ja luottaa ammattilaisten juomavalintoihin. Harvemmin on tullut pettymyksiä. Mirka aloitti illan uudella tuttavuudella: itävaltalaisella suodattamattomalla Rieslingillä, jonka taustalla ovat viinintekijät Martin ja Anna Arndorfer. Viini oli raikas, mineraalinen ja hedelmäinen. Aivan ihana uusi tuttavuus!


BasBasin leipä on todella herkullista tummaa, rapeakuorista maalaispatonkia. Leipää maistelimme useamman palan voin kanssa.  


BasBasissa alkuruuat tarjoiltiin pöytään kaikki yhtä aikaa. Kaikki annokset ovat reilun kokoisia, joten alkupaloja on myös helppo jakaa seurueen kesken. 

Kuhaceviche oli raikas ja maukas. Simppeliä ja niin hyvää! Ja viini sopi annokseen täydellisesti!


Maa-artisokka ja kirjolohenmäti oli upea aloitus. Makua, tekstuuria ja väriä oli ihanasti, ja taas muistin, kuinka ihanaa maa-artisokka on. Kirjolohenmäti toimi tässä annoksessa todella hyvin. 


Italialaisittain tarjoiltu tartar oli meille molemmille uusi tapa nauttia tartaria. Italialainen versio tästä klassikkoannoksesta oli meidän makuun vähän vaisu. Ripaus suolaa auttoi asiaa, mutta tartar-fanit kaipasivat annokseen kananmunaa, majoneesia ja jotain pientä kivaa raksuteltavaa. Mahtavaa oli, että annoksessa tuli pääraaka-aine, eli liha, vahvasti esille. 


Illan paras veto oli täydellinen minttu-ruohosipulirisotto, jonka nautimme väliruokana. Jos haluat kokea täydellisen risottoelämyksen, ei tarvitse lähteä merta edemmäs sitä etsimään - suuntaa vaan BasBasiin ja makuelämys on taattu. Olemme syöneet risoton, jos toisenkin ja BasBas osaa tämän homman täydellisesti!


Pääruuaksi nautimme kampasimpukoita. Tämäkin annos oli todella herkullinen. Ruskistettu voi toi tähänkin oman kivan säväyksen - mihinhän se ei toisi..? Lisäksi lautasellla oli pähkinöitä, jotka taas antoivat mukavaa purutuntumaa pehmeiden kampasimpukoiden vastapainoksi. Kampasimpukoita oli annoksessa kaksi kappaletta - hyvin olisi maistunut kolmaskin.  


Pääruokien kanssa nautimme ranskalaista Loiren laakson Chenin Blanc -rypäleestä tehtyä valkoviiniä. Viini sopi erityisen hyvin kermaisen risoton kaveriksi. Viini oli sitruksinen, mineraalinen ja raikas. Aivan upea löytö tämäkin!



Omenaa ja shisoa -jälkiruoka piti sisällään nimensä mukaisesti raikasta ja tuoretta omenaa, shisoa, kauracrumblea, kinuskia ja jäätelöä. Jälkiruoka oli maultaan hyvä ja aika kepeä. Tähän iltaan ja hetkeen olisi voinut maistua aavistuksen makeampi ja tuhdimpi illallisen päätös. Hieman haikaillen muistelin edellisen vierailun mahtavaa maitosuklaamoussea pähkinöillä. On nimittäin yksi parhaista jälkiruuista ikinä. 


Crème Brûlée ja Moscato de Asti ovat täydellinen makupari, jota parempaa ei vielä ole eteemme sattunut. Aivan loistava päätös tälle illalla!



Nautimme ihanan illallisen BasBasissa. Ruoka oli hyvää ja saimme uusia, upeita viinielämyksiä. Meistä hinta ja laatu todellakin kohtaavat BasBasissa. Aivan parasta oli jumalainen risotto, joka jo yksistään on erinomainen syy suunnata BasBasiin. 

Palvelu BasBasissa oli mukavan rentoa ja asiantuntevaa. Illan aikana kaikki toimi ensihetkistä lähtien. Työläin osuus oli pöytävarauksen tekeminen haluttuun päivään ja kellonaikaan. Suosittelenkin soittamaan ravintolaan ja kokeilemaan onneaan, jos nettivarausjärjestelmästä ei pöytää löydy. Mutta pöydän metsästäminen oli todellakin kaiken vaivan arvoista! Suosittelemme BasBasia isosti - täällä on kaikki kohdallaan!  

Basbas

12 kommenttia:

  1. Mun haaveena on syödä tuolal vielä joskus. Herkullisilta kuulostavien ruokien lisäksi huomioni kiinnittyi kauniisiin lautasiin. Hauskan persoonallisia!

    VastaaPoista
  2. Pöytävaraus on toistaiseksi jäänyt haaveeksi, mutta kerran olen kävellyt iltayhdeksältä sisään ja saanut pöydän kahdelle hengelle ja vielä erinomaiselta paikalta. Tuo kerta oli omiaan kasvattamaan nälkää seuraavaan kertaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti! Ja se on kyllä niin kivaa, kun mahtuu sisään ilman pöytävarausta! Nytkin oli illan aikana baaritiskillä ihmisiä syömässä.

      Poista
  3. Annokset oikein kutsuvat maistamaan, joten tuolla onkin käytävä :)

    VastaaPoista
  4. Mua nyt kyllä ihan itkettää, kun nuo ruoat näyttävät ja kuulostavat niin ihanalta. En ole käynyt Basbasissa ja melkein nolottaa se myöntää.
    Ja nuo lautaset, voi että <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin hieman kesti, että päästiin. Pöydän saaminen oli työlästä, mutta vaiva kannattaa. Viinibaariin oon vaan kurkannut sisälle. Näytti kivalle, joten sinnekin on päästävä.

      Poista
  5. Olen syönyt Basbasissa vain kerran, mutta ilta, ja ruoka, oli kyllä unohtumaton. Rakastin kaikkia annoksia, viinejä, tarjoilijoiden tapaa olla pehmeästi läsnä ja tunnelmaa.

    Ja Hanna, millon mennään? Joko varaan lennot?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanalta illalta kuulostaa! Me kans tykättiin viinisuosituksista ja sopivat hyvin ruokien kanssa. Mulla oli vaan työpäivä edessä, joten viini jäi yhteen lasilliseen. Täällä olis hauska maistella viinejä enemmänkin.

      Poista
  6. Basbas on vieläkin Helsingin paras rento ravintola. Hyvä palvelu, raikas ruoka ja miellyttävä viinilista erottaa Basbasin kilpailijoistaan. Ruoan suhteen ero filosofiassa kilpailijoihin omn suuri, paitsi että annokset ovat raikkaita, niitä ei ole tönkkösuolattu tai piilotettu rasvaan kuten niin monessa paremman tason paikassa Helsingissä. Niki ja tytöt (no onhan siellä Samukin alakerrasta nykyään) hoitavat salin tavalla, jossa suurimmalla osalla Suomen ravintoloiden salihenkilökunnasta ei ole juuri minkäänlaista ymmärrystä.
    Vaikka asunkin ulkomailla nykyään, olen käynyt varmaan 50 kertaa syömässä Basbasissa. Se on olohuone, joka toimii. Parhaiten kaiken lisäksi baaritiskillä, jossa toi voi syödä, mannermaiseen tapaan. Ja siihenhän ei tarvita pöytävarausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Ihanaa, että pääsee baaritiskille syömään vaikka ihan parasta risottoa, eikä tarvi venailla pöytävarausta. Me tykättiin Basbasista erityisesti siksi, että kunkin annoksen raaka-ainetta oli todella kunnioitettu. Maut olivat mahtavat! Ja tunnelma, Basbas on niin viihtyisä!

      Poista