perjantai 20. lokakuuta 2017

Ravintola Kerhon lounaalla Tuusulassa

Vuosikausia on taattu loman merkki ollut lounastaminen ravintolassa, niin tänäkin syksynä. Tällä kertaa vuorossa oli syksyllä ovensa aukaissut Ravintola Kerho, joka toimii upeassa punatiilisessä rakennuksessa. Tässä kauniissa rakennuksessa on aikaisemmin toiminut mm. Hyrylän varuskunnan upseerikerho. Ravintola Kerho tarjoaa lounasta, a la cartea ja löytyypä ravintolasta myös pieni kahvila täynnä ihania herkkuja ja kaikkea kivaa kotiin ostettavaa tai vaikka lahjaksi. Suosittelen lämpimästi esimerkiksi ihania suklaapalloja!

Lounaslistalla oli tarjolla maa-artisokkakeittoa (9,50 €), lihapullia perunamuusilla (11 €) ja broilerinrintaa tomaattikastikkeessa (11 €). Lounaaseen sisältyy salaattipöytä, ravintolan leivät ja kahvi / tee kera pienen makean. 



Salaattipöydässä oli vihreää salaattia, pastasalaattia, tuoreita vihanneksia ja ruokaisa kuskussalaatti. Salaattipöydän antimista huomion kuitenkin vei Kerhon upeat leivät. Juurileipä oli todella hyvää, samoin kuin ruisleipä. Leivän kanssa maistui ehta voi.  




Maa-artisokkakeitto oli maultaan lempeä ja täyteläinen. Rapeat ja suolaiset krutongit toivat keittoon hyvän säväyksen ja reilusti makua. 



Lihapullat ja perunamuusi maistuivat syöjälle. Ehkä pari pullaa olisi voinut olla lautasella lisää, vaikka näytti niitä nytkin olevan jo 10! Myös muusi oli herkullista. 


Broilerin kanssa tarjottiin voimakkaanmakuinen tomaattikastike. Lisukkeena oli spagettia. Tomaattikastike vahvuudellaan sopi miedon broilerin kanssa. Minusta annos oli aivan reilu, syöjä olisi kaivannut lautaselleen vielä palan kanaa. Olisikohan pitänyt käydä keittiössä kysymässä....?


Lounaan jälkeen nautimme vielä kahvit ja teet sekä jälkkärinä olleet aivan maukkaat korpunpalat. Minä tykkäsin Kerhon lounaasta. Ruoka oli kaikkien mielestä hyvää ja herkullista. Hieman kritiikkiä tuli annosten koosta. Päähuomion lounaalla itse ruokien sijaan vei kuitenkin ihana juurileipä, oon niin fiiliksissä, että kotikulmilta löytyy näin maukasta leipää. Lounaalle tullaan toistekin ja iltaruokailu on myöskin houkutteleva vaihtoehto.  

Ruokailun jälkeen piipahdimme vielä kahvilan puolella, jossa oli vitriini täynnä niin ihania kakkuja ja leivoksia. Täällä kannattaa kyllä poiketa kahvilla ja kakulla! Ja ostoksilla! Minä ihailin hyvän tovin hyllyjen herkkuja: erimakuisia suklaalakritsi-palloja, näkkileipää, myslejä jne. Mukaan tarttui sitten ihanan rouhea patonki (3 €) iltapalalle. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti