sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Huippulounas & huippubileet!

Torstaina oli tiedossa hyvä lounas (lue koulutuspäivä Helsingissä).  Etsiskelin sopivaa lounaspaikkaa ihan ytimestä ja valinta osui Cargoon. Ruoholahden Cargossa vierailimme alkuvuodesta ja silloin jo haaveilin heidän lounastaan, nyt haave kävi toteen. 


Cargo on siis kahvila ja kasvisravintola. Nykyään heidät löytää Ruoholahden lisäksi ihan keskustasta Mikonkadulta. Cargo tarjoaa pääosin maidotonta ja gluteenitonta safkaa, myöskään valkoista sokeria ei käytetä. Terveellistä siis. 



Lounaalla oli tarjolla pakkaspäivään sopiva intialainen Garam Masala -keitto. Keitto oli todella ruokaisa. Mausteita oli runsaasti, joten makua keitossa oli yllin kyllin. Hienoa!





Keiton lisukkeina oli ituja, punajuuria, papuja, omenasalaattia, leipää ja pari erilaista tahnaa. Gluteenitonta leipää sai pyydettäessä. Minä tykkäsin kaikista keiton lisukkesta, mutta omenasalaattia ja papuja santsasin - tahnojen lisäksi. 







Lounas maksoi 9,50 €. Hinta oli oikein hyvä. Ruoka oli tosi maukasta ja toimi lounassettinä erittäin hyvin. Keiton jälkeen otin vielä Cappucinon, kahvi oli todella hyvää! Cargon kahvit ovat Johan & Nyströmin. 

Cargo sijaitsee lifestyleliike TRE kanssa samoissa tiloissa. TRE on ihana liike, joka tarjoaa laajan valikoiman suomalaista muotoilua ja muotia. Lounastunti meinasi venähtää aika pitkäksi, kun jäin ihastelemaan kauniita tuotteita. Ilokseni huomasin, että TRE:ssa on saatavilla Raaka Rå kauniita astioita. Näitä ihastelimme kesäreissullamme Porvoossa, Cafe Postresissa. Haaveilen ihanista lattekupeista. Toivottavasti ne löytyvät pian minun kodista. Ja pari lautasta, kukkaruukku kans



Cargon lounasta suosittelen lämpimästi. Olin niin tosi iloinen, kun ovat saapuneet ihan keskustaan. Hyvä lounas, jonne mennään toistekin. Lounaalla jaksoi hyvin iltaan saakka ja uuden Clarion Hotel Helsingin avajaisiin. Oli muuten huiput bileet! Ilta alkoi aikamoisella spektaakkelilla hotellin omistajan saapuessa avajaisiin näin tyylikkäällä tavalla. 


Ilotulitus ilahdutti varmasti muitakin kuin avajaisvieraita. 




Tällä kertaa keskityimme enemmän juhlimiseen kuin kuvaamiseen. Nautimme illan esiintyjistä, herkullista ruuista ja juomista. 

Saattaa olla, että seuraava hotellilomamme Helsingissä suuntautuu Clarioniin ja Clarionin ravintolaan; Kitchen & Table. Kitchen & Tablea luotsaa ruotsalainen huippukokki Magnus Samuelsson. 


Pöydät notkuivat toinen toistaan herkullisempia herkkuja. 


Jälkiruokapöytä oli myös todella upea. 



Tarjoilupöytiä koristivat upeat jääveistokset. 

 


Oli aivan upea ilta ja huiput bileet!!!!! Clarion, tervetuloa Helsinkiiin!




41 kommenttia:

  1. Ai että, Cargo on ihana! Tässä uudessa en ole vielä käynyt, siellä Ruoholahden hujakoilla vain. En tiedä uskallanko sisään koko paikkaan, ostaisin sen putiikin varmaan tyhjäksi ennen kuin ehtisin syömään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cargo on tosi kiva paikka ja TRE ihana liike. Vaarana tosin on lompakon tyhjentyminen ;).

      Poista
  2. Mä olen muutaman kerran käynyt Cargossa aamiaisella, ja aina tykännyt. Clarion on vielä täysin tuntematon mulle, mutta koska Magnus Samuelsson vetää ravintolaa siellä, niin odotukset ovat korkealla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cargon aamiainen on meillä testaamatta, olisi ihana päästä sinne. Kitchen & Table houkuttaa kovasti!

      Poista
  3. Tästä en ole kuullutkaan, mutta seuraavan kerran kun pyörin siinä hujakoilla niin täytyypä testata paikka.

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkistä, pistetään muistiin seuraavaa Helsinginreissua varten :)

    VastaaPoista
  5. Just WSOYn gaalassa juteltiin Josen kanssa tuosta Cargosta ja siitä, kuinka sinnekään en ole vielä ehtinyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsingissä on niin paljon ihania kahviloita ja ravintoloita!

      Poista
  6. Enpä tiennyt minäkään, että Cargolla on nyt keskustassakin piste! Siellä Ruoholahdessa olen piipahtanut pariin otteeseen ja on kyllä ollut hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihan tosi mahtavaa, että Cargo on myös Mikonkadulla. Omiin menoihin istuu paremmin kuin Ruoholahti.

      Poista
  7. Mulla on olis töistä lyhyehkö matka Mikonkadulle, pistetään Gargo korvan taakse.

    VastaaPoista
  8. Cargo on ihan uusi tuttavuus. Täytyisi mennä käymään.

    VastaaPoista
  9. Ihania herkkuja ja nuo kauniit jääveistokset! Tuollaiset talveksi omalle terassille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis kyllä aivan mahtavat veistokset omalle terassille talvea piristämään! :)

      Poista
  10. Ihan uusi tuttavuus tämä ravintola, joten kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
  11. Cargossa pitäisi kyllä lounaalla käydä. Työn puolesta on tuttu paikka, mutta arkitöitä en ole vapaa-aikoihin yhdistänyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lounas oli hyvä :). Seuraavaksi ajattelin suunnata Cargoon aamiaiselle.

      Poista
  12. Mulla on kaikki testaamatta, kun asun monen tunnin päässä hesasta. Joskus pitäisi ottaa hesamaraton ja juosta kaikki hyvät paikat läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peggy otetaanko yhteinen maraton - ehkä viikon aikana kerettäisiin kiertämään ainakin osa :)

      Poista
    2. Huippuidea! Vähän erilainen Helsinki City Marathon! :)

      Poista
  13. Kuulostaapa hyvältä, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  14. Cargo on tosi kiva, mutta ainakin se Ruoholahden piste on aavistuksen syrjässä omilta reiteiltä niin tulee aika harvoin käytyä. Tässä Mikonkadun versiossa taitaa olla reilusti suppeampi ruokalista jos en väärin muista, mutta lounasaikaan se ei nyt niin haittaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama pulma ollut meilläkin - ei tosiaan kovin usein ole Ruoholahden Cargo osunut omille kulkureiteille, siksi kiva että ovat ihan keskustassa. Ja tuo liike TRE on ihana!

      Poista
  15. Cargoon mulla onki lahjakortti, joten oli kiva lukea arvioisi ja kiva, että paikka on lupaava :) Tahnat sun muut härpäkkeet siis kuuluivat keiton hintaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvään paikkaan oot saanut lahjakortin! :) Lounaan hintaan kuului leivät ja tahnat ja lisukkeet keiton lisäksi. Lounaskahvi (suodatinkahvi) maksoi muutaman euron. Cappucino oli lounaalla ihan normihintainen. Gluteenitonta leipää sai sitten tosiaan pyydettäessä. Mukavaa visiittiä Cargoon!

      Poista
  16. Kivalta kuulostavat. Hyvin harvoin missään lounaalla, kun yleensä aina arkena töissä. Meidän paras lounaspaikka Kuopiossa on tietysti Urban.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on aina silloin tällöin mahdollisuus lounastaa muualla kuin työpaikalla. On mukavaa vaihtelua! :) Kiitos Kuopion vinkistä. Ollaan suunniteltu kotimaan matkailun puitteissa reissua Kuopioon - ehkä ens kesänä..?!

      Poista
  17. Kaikki on kehuneet bileitä Clarionissa. Harmi, että jäi väliin. Kaikkea ei vaan ehdi eikä jaksa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Kaikkea ei ehdi, eikä aina jaksa. Clarionin bileet oli mahtavat! Oltiin niin tyytyväisiä, että sopi meidän aikatauluun. Toki seuraava aamu rajoitti juhlimista, että aikaisin piti lähtee himaan. Anyway, kiva että päästiin kurkkaamaan upouuteen hotelliin!

      Poista
  18. Garam Masala keittoa ideaa vois soveltaa kotonakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin! Oli ihanan mausteinen ja sopii täydellisesti kylmään talvipäivään.

      Poista
  19. Noita samoja Raaka Rån astioita ihailin minäkin. Ei niin että yhtään enää tarvitsisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raaka Rån astiat ovat todella kauniita! Lattemukin haluaisin itselleni ja sitten noita ruukkuja ottaisin mieluusti pari :).

      Poista
  20. Lounas on yksi päivän lempiaterioistani. Rakastan varsinkin erilaisia keittoja ja papuruokia. Niillä jaksaa kivasti työpäivän loppuun. Nyt kotitoimistossa ollessa täällä Espoossa on harmillisen vähän päässyt lounastamaan kodin ulkopuolle, mutta toivotaan että nämä poikkeusajat tästä pian hälvenevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lounas on tärkeä päivän ateria! Oma lounassuosikkini kotilounaista on ehdottomasti helppo, nopea ja makuja täynnä oleva linssikeitto. Ulkona lounastaminen tuo mukavaa vaihtelua kotilounasiin.

      Poista